maanantai 26. elokuuta 2013

Juhlat, baseballia ja käynti kirkossa!

Läksyjen aiheuttamasta järkytyksestä on toivuttu ja vietetty hauska viikonloppu! Paljon mahtui ohjelmaa viikonloppuun. Perjantaina oli meille vaihtareille järjestetty partyt: hyvää ruokaa, paljon ihmisiä, tanssia ja paljon uusia tuttavuuksia! Tosiaan se vapaaehtoisjärjestö järjesti meille juhlat, jotta kaikki tutustuisi toisiinsa jne. Ruokaa oli tarjolla jos jonkinlaista, sellaista amerikkalaista ruokaa, jota en ole ennen nähnytkään. Ei mitään perus burgerilinjaa tällä kertaa, vaan paljon erilaisia laatikoita: riisi-papu-kana, kananmuna-peruna (ja jotain muuta hyvää joukossa, en tiedä mitä), vähän kuin meidän pyttipannua mutta yksinkertaisempana (pastaa & makkarapaloja), oli myös vähän aasialaista ruokaa koska joukossa oli paljon aasialaisia, ja varmaan kolmella eri tavalla ja mausteella paistettuja kanankoipia! Jälkkäriksi toki brownies-masaliisa-tyyppistä kakkua, ja monia muita eri kakkuja.
Hauskat juhlat oli, opittiin myös parit tanssikuviot illan aikana, kun siellä oli hauska mies ketä tanssi sen koko illan (oli vielä ihan hurjan kuuma) ja hän opetti kaikkia hauskoja tansseja meille! :D

Lauantaina päästiin baseball-otteluun, joka oli myös tosi huikea kokemus. Eräs reissun järjestäjistä oli edellisenä päivänä päässyt sattumalta jossain tilanteessa keskustelemaan pelin taustahenkilöiden (manageri, tms?) kanssa, ja se olikin järjestänyt meille UMKC:n porukalle oman aition peliin!  Siellä oli sitten ruoat ja juomat (alkoholittomat sellaiset, täällä on vähän eri kulttuuri tässä asiassa kuin Suomessa, täytyy kertoa myöhemmin lisää!) ja kaikki tarjolla, oli kyllä aikamoista. Tutustuin myös kolmeen amerikkalaiseen tyttöön, jotka opiskelevat ensimmäistä vuotta UMKC:ssä. Oli hauska jutella heidän kanssa pelin aikana ja kuulla vähän, mitä nuoret yleensä täällä tekevät. Aitiossa myös kävi KC Royalsien entinen valmentaja, jonka kanssa päästiin kuvaan ja myös meidän koko porukasta käytiin ottamassa valokuva! Itse peli oli valitettavasti yhtä tylsä katsoa kuin mitä edellisestä kerrasta muistelinkin, ihmiset vain odottavat koska jotain tapahtuu. Ja harvoin mitään tapahtuu. Royals kuitenkin hävisi ottelun, sen verran minäkin ymmärsin (nyt osaan lukea tulostauluakin!), ja kuulemma heillä ei ihan kovin hyvä joukkue ole. Mutta aivan unohtumaton kokemus jokatapauksessa, vaikka me vähän enemmän keskityttiin kuulostelemaan ja katselemaan pelin tunnelmaa kuin itse peliä.
Näin muuten bussimatkalla pelistä tultaessa Drive-In Teatterin! :D Ja siellä pyöri juuri sillon joku elokuva!

Eilen sunnuntaina olinkin kirkossa. Perjantaisissa juhlissa kyselivät, että tykkäisinkö tulla katsomaan millasta heidän kirkossa on, ja päätin sitten mennä. Kirkko oli siis baptisti-seurakunnan kirkko. Aika jännä kokemus tämäkin! Ensin oltiin pienellä porukalla kirkon sivuhuoneessa, laulettiin ja yksi pastori puhui hetken aikaa ja sen jälkeen siirryttiin kunnon seremoniaan kirkon puolelle, johon sitten tuli paljon muitakin ihmisiä. Seremonia oli varsin erilainen meidän luterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen verrattuna. Alttarilla oli bändi, joka soitti musiikkia (rummuilla, pianolla, kitaralla) ja ihmiset jammailivat ja taputtivat musiikin tahdissa. Musiikki oli siis todella rytmikästä ja oli kiva laulaa mukana! Pastori, joka puhui, ei suinkaan ollut pukeutunut papin pukuun, vaan oli rennosti farkuissa ja t-paidassa. Seremoniassa käytiin todella tarkasti läpi Raamatun eri kohtia. Aina etsittiin uusi kohta Raamatusta ja sen jälkeen pappi puhui tuosta kyseisestä kohdasta. Ihmiset myös tekivät muistiinpanoja omiin vihkoihinsa! Se olikin jännä, jokaisella oli kädessä vihko ja kynä, ja he selittivätkin, että he ikäänkuin opiskelevat Raamattua ("bible studying" or "bible college" joksi he sitä kutsuvat). Seremonian kesto oli kuitenkin melko pitkä, lähes kolme tuntia, mutta siitä huolimatta hieno kokemus. Otin kirkossa myös pari valokuvaa! Otin laukkuun kameran mukaan kaiken varalle, mutta aavistelin etukäteen että seremonian aikana ei varmaan olisi sopivaa ottaa valokuvia. Kuitenkin papin puhuessa (ja samalla näyttäessä kuvia isolta screeniltä) yhtäkkiä kaikki kaivoivat kännykkänsä esiin ja kuvasivat taulua! Joten niin tein minäkin, ja rohkenin ottaa muutaman kuvan. Seremonian jälkeen Jeanette, ketä siis minut haki mukaan kirkkoon, kyseli kovasti eroja meidän jumalanpalveluksen ja heidän seremonian välillä. Oli hauska vertailla ja hän sanoi että olisi kiva päästä näkemään meidän kirkkommekin. Kirkon jälkeen käytiin lounaalla meksikolaisessa ravintolassa isolla porukalla, kirkossa olivat siis lähes kaikki tuon vapaaehtoisjärjestön jäsenet ketkä olivat perjantaisissa juhlissakin.

Olen viime päivinä tutustunut vähän lisää myös huonekaveriini Jessicaan, joka on kotoisin Brasiliasta. Autoin häntä mm. hänen englannin kielen läksyjen kanssa (hän on tullut tänne siis opiskelemaan vain englantia). Hän on käynyt myös paljon shoppailemassa, ja aina ostettuaan jotain uutta hän pyytää minua katsomaan ostoksiaan :) Haha, hauska, vaikka hän ei tosiaan hyvin englantia puhukaan ja sen takia on ollut vähän vaikeuksia keskustella hänen kanssaan. Mutta sanoinkin eilen hänelle, kuinka paljon hänen englantinsa on parantunut jo pelkästään näiden kahden viikon aikana! Ja hän on täällä 1,5 vuotta, joten kyllä hän varmaan ihan hyvän kielitaidon saa, vaikka tosin viettävätkin paljon aikaa muiden brasilialaisten kanssa eivätkä siis puhu englantia koko aikaa, mikä on kyllä vähän huono juttu.

Äsken kokkailtiin Emman kanssa ruokaa ja seuraavaksi yritän orientoitua taas lukemisen pariin.


Kuvia perjantain juhlista:

 Oli kyllä huikeen hyviä makuja tässä lautasella, vaikka se tuossa kuvassa nyt ei niin värikkäältä ja houkuttelevalta ehkä näytäkään! :D Oli kiva nähdä "kunnon" amerikkalaista ruokaa kerrankin!

Chu, Jeanette, minä ja Emma.

Juhlat olivat siis erään amerikkalaisen perheen talossa.


Ja sitten opeteltiin tanssimaan! 

Emma Ranskasta, minä, Bi Rte ja Sarah Saksasta.


Täällä tulee pimeä niin aikasin! Jo kahdeksan aikaan.

Jeanette!
Tuolla valkopaitasella miehellä oli kyllä tanssikuviot hallussa, olisitte nähnyt miten hän tanssi - ja ihan koko illan! 


Mäkin pääsin tanssimaan! :D 

Meitä oli siis PALJON! Ja talo oli paljon pienempi mitä omakotitalot Suomessa. Mutta hyvin mahduttiin! :D


Ja kuvia baseball-ottelusta:

UMKC goes baseball! Kaikilla piti olla tuo kengurun kuva kädessä, taisi olla joku mainosjuttu, sen kuulemma piti esiintyä meidän kuvissa koska edustettiin UMKC:tä.

And food! Taustalla näkyy hienosti stadion.

Tutustuttiin reissussa amerikkalaisiin tyttöihin.

Whole stadium!

Ja sitten päästiin sen coachin kanssa kuvaan.

Keiara, Emma, minä ja saksalaiset pojat sekä taustalla yksi reissun järjestäjistä.

Emma, minä ja Keiara.

Stadion bussin ikkunasta kuvattuna.

Ja siellä me otetaan vähän ruokaa  ;) jälkkäriksi oli niin hyviä keksejä, etten ole ikinä syönyt! Nam!

Meidän oma aitio!


Kirkossa:

Pappi puhumassa. Kirkossa hyödynnettiin siis myös uusinta teknologiaa, kaikki Raamatun kohdat näytettiin screeniltä! Jotkut ihmiset myös lukivat Raamattuaan iPadin näytöltä! :D (ja huomaa myös papin kahvimuki!) Hieno kokemus.

Bändi soitti ja ihmiset lauloivat aina seisaaltaan ja samalla taputtivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti