tiistai 4. helmikuuta 2014

Snow Day

Nyt tarvittais sukset! Täällä on tänään Snow Day. Viime yöstä asti on pyryttänyt lunta taivaan täydeltä ja lumisateen ennustetaan jatkuvan pitkälle iltaan asti. Yhteensä lunta pitäisi sataa tämän päivän aikana noin 25 senttiä, mikä on kyllä aika paljon yhdellä kertaa. Niinpä yliopisto päätti sitten eilen illalla, että ovet pidetään kiinni tänään tiistaina. Ilmoittivat kampuksen sulkemisesta oikein puhelinsoitolla, tekstiviestillä ja sähköpostilla! Heh. Tuntuuhan tämä aika hassulta suomalaisen mielestä, mutta toisaalta ymmärrän. Syynä on mitä luultavimmin se, että ihmiset ovat täällä niin autoilun varassa. Jokaisella opiskelijalla on oma auto, ja ihmiset kulkevat yliopistolle hyvin pitkienkin matkojen takaa. Ja kun autoissa ei ole talvirenkaita, voisi tuo matka olla aika vaarallinen tällaisena päivänä. Mutta toisaalta, miten me Suomessa pärjätään ilman että täytyy sulkea koulut ja virastot? Meillä on talvirenkaat ja kalusto jolla putsata tiet! Ehkä voisi harkita täälläkin kun täällä kerran joka vuosi tämä talvi silti tulee, tuli se sitten yhdeksi päiväksi tai kymmeneksi. :D

Snow Dayta on kokoajan vähän odottanut, että olispas kiva kun sellainen tulis eikä tarvis mennä kouluun! No, nyt se tuli, mutta mulle kyllä riittää tämä yksi päivä. Koska kaikki paikat on kiinni! Ei pelkkä yliopisto, vaan ei täällä myöskään pääse esimerkiksi urheilemaan koska koulun fitness center on kiinni. Ulkoilua toki voi harrastaa pirteässä pakkasilmassa, mutta kun teitäkään ei ole aurattu niin se on vähän tylsää tarpomista. Me käytiin kylläkin äsken tunnin kävelylenkillä Emman ja Jessican kanssa. Ei oikein jaksanut enää lukea eikä tehdä mitään, kun on ollut koko päivän sisällä! Teillä liukastelevia autoja ei ollut hauska katsella, mutta eräs mies "lakaisikin" lunta lehtipuhaltimella. Käyhän se niinkin!

Katsotaan miten tämä viikko tästä etenee. Säätiedotus lupaa koko loppu viikoksi lumisadetta, meinaako se sitä että yliopisto on kiinni koko viikon? Olisi pitänyt muuten ottaa valokuva aura-autosta! Haha, aurasivat lunta sellaisella vähän normaalia henkilöautoa isommalla lava-autolla, johon oli vain kiinnitetty aura eteen. :D Hauskaa.

(Kuva Kansas City Star -sanomalehden nettisivuilta)

Sunnuntaina oli tosiaan Super Bowl -peli, jota oltiin katsomassa Raytownissa eräissä Super Bowl juhlissa. Meitä oli siellä varmaan 40, kahdesta televisiosta piti peliä katsoa. No, katsoa ja katsoa, yritettiin kovasti ottaa selvää taas pelin säännöistä mutta se tuntuu kyllä olevan maailman vaikein laji ymmärtää! Eli me lähinnä lukeuduttiin niihin jotka katsoivat peliä vain mainosten ja puoliaikashown takia ;) (mainoksia muuten olikin kokoajan: 5 minuuttia peliä, 5 minuuttia mainoksia..) Bruno Mars vetikin upean shown ja mainokset oli toinen toistaan hullumpia. Joku tiesikin kertoa, että 30 sekuntia mainosaikaa Super Bowl pelin aikana maksaa 3 miljoonaa dollaria. Kokonainen minuutti 8 miljoonaa! Mitäs mainostettais? Super Bowlia varten tehdyistä mainoksista käydään vielä jälkeenkinpäin suurta keskustelua. Esimeriksi Coca-Colan "It's Beautiful" mainos on herättänyt paljon keskustelua, että miten se muka kuvaa Amerikkaa, koska siinä lauletaan America The Beautiful -laulua vierailla kielillä ja samalla kuvataan ihmisiä eri kansallisuuksista. Mutta sitähän Amerikka on?! Ihmetyttää kyllä suuresti että tuo mainos sai niin suuren huomion täällä pelkästään kielen takia. Täällähän on suuressa osassa koulujakin oppilaina enemmän afrikanamerikkalaisia, latinoja ja aasianamerikkalaisia, kuin alkuperältään amerikkalaisia itsejään. 


Tämä oli siis Coca-Colan tekemä mainos Super Bowlin mainostauolle.

Kuuluisimpien firmojen ei tarvitse näköjään edes mainostaa omaa tuotettaan, vaan mainos voi olla jotain aivan muuta. Kuten tämä hellyyttävä Budweiserin mainos:

Aaaw!

Noh, minä ja Emma ja muut tytöt taidettiin löytää pelin kohokohta puoliaikashowsta kun Bruno Mars saapui lavalle ;) Hehe


Yay!

Mulla palelee vieläkin jalat äskeisen kävelylenkin jäljiltä, joten nyt kuumaa vaniljateetä  ja sohvalle peiton alle kirja käteen! Saunaan kun vielä pääsis lämmittelemään! Hauskaa viikon jatkoa :)

Ps. Emma sattui löytämään amerikkalaissivusto BuzzFeedin julkaiseman artikkelin 42 suomalaisruoasta, joita jokaisen pitäisi syödä! (http://www.buzzfeed.com/tabathaleggett/traditional-finnish-foods-that-you-desperately-need-in-yo) Mä ilmottaudun syömään noista jokaista kun tulen kotiin!

Haha... EDIT klo 22:00: Ylen teksti-tv uutisoi juuri USA:n keskilänttä riepottelevasta lumimyrskystä. Uutisen mukaan Kansasiin on julistettu hätätila myrskyn vuoksi. O ou! Kyllähän tuo lumikerros tuossa päivän aikana on melkoiseksi kasvanut, eikä loppua sateelta näy. Ja sen tiedän, että huomenna pitäisi olla hyytävä -25 asteen keli. Yliopisto ilmotti pysyvänsä kiinni vielä huomisenkin. Mutta en mä nyt ihan tiedä hätätilasta... No, mä olenkin Missourin puolella enkä Kansasissa! ;) Osavaltioiden raja menee tossa noin 2  kilometrin päässä! Hehe! Hyvää yötä, täällä ollaan safe and sound joten don't worry!

2 kommenttia:

  1. No nyt siellä on sitten iskenyt ne kuuluisat lunta tulee -päivät! :D hauska varmasti kokea tuokin, mutta toivottavasti ei ihan kauheen montaa päivää tarvi sisällä olla...
    T.Mahis

    VastaaPoista
  2. Joo, nyt sitä lunta tuli sit oikein olan takaa, varmaan 30 senttiä! :D Ja pakkaset paukkuu, jopa siellä Suomessa on nyt lämpimämpi! :D Terveisiä sinne, jutellaan taas pian <3

    VastaaPoista