tiistai 29. huhtikuuta 2014

Campingia... tornadoja.. punkkeja... vappukaipuuta.. Love you USA!


Hello! Meillä oli hauska camping reissu viikonloppuna! Reissu oli hauska, mutta reissun jälkeen ei ollut kovin hauskaa. :D Päätettiin retki aikaisemmin kuin piti koska sunnuntaille oli luvattu tornadoja ja myrskyjä. Ja kyllä se myrskysikin koko sunnuntaipäivän, tuli ainakin kolme erillistä ukkosmyrskyä. Sen lisäksi sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi annettiin tornadovaroitus koko Kansas Cityn Metropolitan alueelle. Illalla yhdeksän aikaan katsoin uutisia missä kuvattiin Linn Countyssa riehuvaa tornadoa, ja tuo Linn County ei ole kuin 75 mailia tästä etelään eli tunnin ajomatkan päässä. Aamulla luin kyllä sitten uutisista että suurimmat vahingot oli aiheutuneet alapuolella Arkansasin ja Oklahoman osavaltioissa. Samoin tänään tiistaina täällä on riehunut pahoja tornadoja, mutta suurimmaksi osaksi onneksi Kansasin ja Missourin eteläpuolen osavaltioissa.  Mä en vaan ymmärrä miten nämä ihmiset voi pysyvästi asua näillä alueilla, mulla ainakin olis sydän kurkussa kokoajan kun antavat noita myrskyvaroituksia. Nyt pitäisi olla myrskyä ja tornadoja Keskilännessä koko tämä viikko... ihan hullua!

No, sunnuntai alkuilta meni kauhistellessa myrskyä ja tornadon kuvia uutisista. Myöhemmin illalla nukkumaan mennessä tapahtui jotain muuta, joka sai jopa tornadot unohtumaan tämän tytön mielestä. Löysin mun iholta nimittäin punkin! Sellainen ihana camping viikonloppu siis. Se ei mikään kiva yllätys ollut ja meninkin ihan paniikkiin. Kyllä, soitin jopa äidille Suomeen koska en voinut mennä edes nukkumaan kun olin niin peloissani. :D Äiti auta. No mulla oli täällä kyllä oikein armeija apuna: Emma, Alix, Herman sekä vielä Ashley ja Brandon. Emma, Alix ja Herman sörkkivät punkin irti pinseteillä ja lopuksi tuhottiin se sytkärillä...haha. Mutta ei se ollut kyllä yhtään näin hauskaa miltä se ehkä nyt kuulostaa. Kaikki kyllä rauhotteli mua ja sanoi että olen fine, mut enhän mä voinut hetkeksikään rentoutua! Ja tietysti menin nettiin (mitä ei saisi kyllä ikinä tehdä) ja kuinka ollakaan silmäni osuivat johonkin artikkeliin joka kertoi Missourista löytyneistä super vaarallisista punkeista. Ja Missouri oli tietysti vielä numero 1 osavaltioista joista löytyy eniten punkkeja. Tietysti. Siinä sitä sit oltiin. En muuten montaa tuntia nukkunut sinä yönä! Maanantaina aamulla menin kuitenkin Trician mukaan seuraamaan opetusta Kansasiin yhteen kouluun, mutta sieltä tultuani Tricia heitti mut Health Centeriin ja kävin lääkärissä, vaikka Triciakin sanoi että no worries, you should be fine... mutta en saanut kyllä mielen rauhaa ennen että menin lääkärille (ja kun on kerran maksettu maltaita yliopiston sairausvakuutuksesta niin hyödynnetään sitä nyt sitten edes kerran tämän vuoden aikana!) Lääkäri kertoi että Missourin alueella on kahta eri punkkilajia, joista toinen on vaaraton ja toinen levittää borrelioosia ja muita kamalia tauteja. Sanoi kuitenkin, että ei pitäisi olla hätää, mutta määräsi silti antibiootit jotta ei tulisikaan mitään. Että pitikin sattua. Ja mä kun jo ehdin naureskella amerikkalaisten ylidramatisointia taas, mitä ne kovasti harrastaa, kun tuolla retkelläkin kokoajan touhottivat punkeista ja ötököistä...ja mun mielestä se maasto kun oli ihan samanalaista kun meillä Suomessa, eikä sieltäkään ihan helposti punkkia saa. Niin eikös osunut pilkka omaan nilkkaan ja siellä se oli selässä pienen pieni punkin poikanen. Yhh!

Tornadot ja punkit saa vähän enemmän kallistumaan sille kannalle, että kotiinlähtö voisi kohta olla ihan jees. Mutta muuten.. Ei ihan ihan vielä! :)

Campingillä oli kuitenkin hauskaa, lähdettiin täältä perjantaina iltapäivällä ajelemaan autoilla kohti Wallace State Parkia. Amerikkalaisilla on kyllä hauska tapa mennä "campingille": autolla ajetaan kansallispuistoon ja parkkeerataan just siihen oman telttapaikan viereen ja pystytetään teltat ja muut siihen autojen vierelle. :D Haha. Hauskaa. Tehtiin ruokaa nuotiolla, ja illat istuttiin tulen äärellä ja juteltiin ja pelattiin erilaisia pelejä. Lauantain kohokohta oli suunnistaminen! Oikein kunnon suunnistamista. Amerikka ei kylläkään ole mikään suunnistuksen ihmemaa, niin kuin Suomi, eli yksikään kurssikavereistani ei juuri ollut aiemmin suunnistanut. Ei meinanneet mun ryhmän pojat ikinä uskoa kun sanoin et mennään tänne suuntaan, seuraava rasti on täällä. Yrittivät kovasti katsoa kompassista mihin mennään ja mä vaan sanoin että ei me mitään kompasseja tarvita, kartta oli niin yksinkertanen että ilman kompassia löytyi rastit loistavasti! :D Haha. Laitoin pojat myös vähän juoksemaan, ja me löydettiin kaikki kuusi rastia tunnissa, kun muut ryhmät olivat reissussa lähes 2,5 tuntia. Oli kyllä kaikinpuolin hauska kokemus ja tutustuin taas uusiin kivoihin tyyppeihin. Amerikkalaisten kanssa on kyllä siinä mielessä hauska olla ja mennä, koska ne ottaa uudet tyypit tosi avoimin mielin mukaan ja jo ensimmäisenä iltana oltiin kaikki lähes tulkoon täysin tuttuja toisillemme, kun nämä eivät vieraassakaan seurassa kovin paljoa arkaile tai mieti että voiko sitä suuta avata vai ei.

No mutta, Suomi siellä valmistautuu kovaa vauhtia vapun viettoon.. voi juku, ensi vuonna sitten minäkin taas!  Emman kanssa eilen täällä juteltiinkin vapusta. Ranskassakin päivä on vapaapäivä ja siitä käytetään nimitystä työläisten päivä, mutta opiskelijoihin päivä ei liity millään tavalla eikä se ole myöskään juhlapäivä. Suomalainen vappu on kyllä mahtava juhla! Eli sen pidemmittä puheitta: oikein hauskaa vappua kaikille! Kaikki te keltahaalariset ROKL:lilaiset pitäkää lippu korkealla! Mä juhlin täällä vappua mun vihreiden antibioticsien (ja koulutehtävien) kanssa. Way to go! Bye! :)

Tässä vielä pari kuvaa viikonlopulta, hirveästi ei tullut kuvailtua ja nämäkin taisi olla lähes kaikki Michelen ottamia.







Ellen & Ali

Michele ja minä ja amerikkalaisten nuotioherkku S'more (keksiä, suklaata ja nuotiolla kärvennetty vaahtokarkki)! Michele oli ihana uusi tuttavuus ja meitä vähän yhdisti se tekijä että ei oltu kumpikaan amerikkalaisia, Michele kun oli kolme vuotta sitten muuttanut tänne Caribian Saint Kitts saarelta.





torstai 24. huhtikuuta 2014

Rabbit and Kinder eggs

Voi pojat, mihin nämä viikot ja päivät oikein katoaa? Äsken oli just viikonloppu, ja nyt on taas! Muistan kuin eilisen päivän mun blogtekstit jotka alkoivat lausella "ensimmäinen kuukausi takana". Ja nyt on enää yksi kuukausi jäljellä tai vähän jopa alle. Aivan käsittämätöntä! Miten pitkältä tämä aika tuntui sillon syksyllä kun lähdin Suomesta. Sen jälkeen aika on vaan juossut. Ja luultavasti viimeiset nelisen viikkoa juoksee vaan entistä kovempaa.

Me päädyttiin viime sunnuntaina viettämään pääsiäistä oikein kunnolla, vaikka ei sen kummemmin oltu suunniteltu sitä viettää. Emma kuulkaas kokkasi meille tuosta noin vain JÄNIKSEN. Kyllä. Nyt voin sanoa syöneeni jänistä! Sen maku oli vähän jotain kanan ja kalkkunan väliltä, ihan hyvää kylläkin. Kuulemma ihan tavallista, jopa arkipäiväistä ruokaa Ranskassa. (tänään Emma näki asuntolan pihalla jäniksen ja olisi halunnut ottaa sen meidän asuntoon - Ranskassa kuulemma ei juokse jäniksiä luonnossa, ainoastaan vain silloin jos lemmikkipupu on karannut joltakin :D). Ja vielä pieni tarkennus, että jänis jota siis sunnuntaina syötiin oli kyllä ostettu ihan lihakaupasta. :D (olen kyllä kovin pahoillani kaikki eläinten ystävät, etenkin siskoni Ella, joka et luultavasti olisi halunnut kuulla meidän ateriastamme.. :D) Tytöt olivat myös ikionnellisia kun annoin niille Kindermunat, jotka sieltä kotoa Suomesta sain postissa ennen pääsiäistä (kiitos vaan äiti, oli kiva ylläri!). Meillä kaikilla oli Kindereitä ikävä, niitä kuulemma syödään Brasiliassa ja Ranskassa yhtä lailla kun meillä Suomessa. Täällä Amerikassa kun ei Kindereitä saa myydä, koska niiden pienet lelut voivat olla vaarallisia lapsille. Yllättävä amerikkalainen lainsäädäntö! Ei tosiaan tainnut löytyä kaupasta yhtään yllätysmunaa kun niitä kattelin, kaikki olivat vaan pelkkää suklaata.

....tätä kirjoittaessa mun mielenkiintoni Kindermunia kohtaan heräsi ja aloin netistä hakemaan tietoa Kindermunista USA:ssa. Ja mitä löysinkään! Ne tosiaan on kiellettyjä täällä (olleet jo vuodesta 1938), mutta myös niiden tuominen maahan on kiellettyä. Jos sun matkalaukusta löydetään Kindereitä, voit saada satojen dollareiden sakot! Oli äiti hyvää tuuria ettei sun tänne lähettämää pakettia avattu tullissa?!!  :D Oh my, ei voi olla todellista! Siis tämä maa on kyllä niin täynnä asioita mitä ei edes tule ajatelleeksi, mistä voi saada sakkoa tai mikä voi olla väärin toimittu. Huhhuh. No, meillä oli tuuria, nyt on kindemunat turvallisesti masussa, ja niiden sisältämät yllätykset koristaa olohuoneen pöytää! :D

Mulla onkin viikonloppuna tiedossa pieni campingreissu! Lähden yhden liikunnan kurssiporukan mukana viikonlopuksi Missourin kansallispuistoon Wallace State Parkiin. Mä olen ihan innoissani, vaikka en mikään suuri retkeilyn ystävä ole ikinä ollutkaan. Mutta on niin hauska lähteä, koska en tunne porukasta ketään (mitä nyt olen heidät kaksi kertaa nähnyt ja kaikki vaikuttivat tosi mukavilta), ja jälleen kerran ihan vaan kokemuksena varmasti hieno juttu. Toivotaan vaan että ilmat ovat hyvät, tänään torstaina on ollut taas koko päivän kamala ukkosmyrsky. Mutta muuten koko viikon ollut kyllä 20 astetta lämmintä, ja huomiselle on luvattu jo lähemmäs 30! Kun vaan ukkoset ja muut myrskyt pysyvät poissa, koska me yövytään teltoissa! Jaiks.

Ennen campingreissulle lähtemistä meille on huomenna perjantaina päivällä järjestetty lounas Pizzeria 51:ssä kaikkien eurooppalaisten vaihtareiden ja yliopiston International Students Officen työntekijän Katen ja hänen työkavereidensa kanssa. Kate on ollut meidän yhteyshenkilö jo tänne hakemisesta asti, ja muutenkin auttanut meitä monessa asiassa. Kate ja muut siis haluavat tarjota meille "viimeisen lounaan" ennen kun lukuvuosi kohta päättyy. Vaikka kaikki "viimeiset lounaat" ja muut "viimeiset" tapahtumat saavat mielen kyllä ihan surulliseksi! Ensi viikolla on vaihto-opiskelijoiden järjestön ISIn viimeinen kevätpiknit. Viimeisiä viedään! Meinasin muuten kirjoittaa vappupiknik. Heh! Täällä ei vappuja tunneta. Se on huikea juttu kyllä meillä Suomessa! (niinkuin moni muukin asia, mutta jos miettii opiskelijaelämää) 

Noh, ei auta muu kuin nauttia viimeisistä lounaista ja kaikista muistakin viimeisistä jutuista Kansas Cityssä. Eilen meidän amerikkalaiskaveri Jessica oli illalla täällä ja kyseli koska pidetään läksiäisjuhlat meille. Oivoi! No, nyt mä lähden tästä kuntoilemaan ja illalla Michellen ja Laurenin kanssa kanssa Plazan Happy Hourille istuskelemaan! Heippa ja kivaa viikonloppua! :)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

There's only one race, and that's the human race!


Hyvää pääsiäistä kaikille! Täällä ei pääsiäinen juuri näy ihmisten arjessa, harmi kyllä! Koulusta ei ole vapaapäiviä kuten meillä Suomessa. Tämä maa kun ei halua ottaa mitenkään kantaa uskonnollisiin juttuihin, ja on ihmisten oma asia mihin he uskovat. Joten myöskään uskonnolliset juhlapyhät eivät ole vapaapäiviä. Toki joissain kouluissa ja työpaikoilla ne ovat, mutta nämä saavat itse päättää mikäli antavat päivät (useimmiten pääsiäisenä pitkäperjantain) vapaaksi. Täällä on kyllä sitten taas olemassa julkisten yliopistojen ja koulujen lisäksi paljon eri uskontokuntien kouluja, joissa nämä uskonnolliset juhlapäivät näkyvät hyvinkin. Esimerkiksi UMKC:n yliopiston vieressä sijaitsevan yksityisen yliopiston Rockhurst Universityn, (joka on siis katolinen yksityiskoulu),  opiskelijoilla on molemmat perjantai ja maanantai vapaana ja pääsiäinen näkyy muutenkin koulun arjessa. Julkisilla kouluilla ja yliopistoilla on hyvin kantaaottamaton linja kaiken tällaisen kanssa ja siitä syystä myös UMKC:ssa pääsiäinen ei näy millään tavalla.

Täällä vietetään siis aivan tavallista viikonloppua, johon kuuluu vähän opiskelua ja kavereiden kanssa oleskelua. Tänään suunnittelin kyllä meneväni Jessican mukaan katolisen kirkon pääsiäisjumalanpalvelukseen! Ihan mielenkiinnosta on kiva mennä katsomaan millainen pääsiäismessu heillä on. Jessica, joka siis kuuluu katoliseen kirkkoon käy melko ahkerasti kirkossa. Nyt pääsiäisen hiljaisella viikolla Jessica ja muutamat muut brasilialaiset ovat käyneet kirkossa lähes joka päivä.  Senpä takia ajattelinkin tänään liittyä brasilialaisten seuraan ja lähteä mukaan. :)

Pääsiäisestä vähän toisenlaiseen asiaan. Mun teki mieli kirjoittaa teille asiasta nimeltä rasismi, koska se on mietityttänyt mua täällä asumisen aikana paljon! Olen ollut niin yllättänyt, miten se on vieläkin niin vahvasti esillä tässä maassa. Maassa, jossa 72% asukkaista on valkoisia, 16% latinoja, 13% afroamerikkalaisia ja 5% aasialaisia. Eli siis melko suuri osa väestöstä on kuitenkin muita kuin valkoisia. Vähemmistöryhmillä ei aina ole ollut hyvät oltavat tässä maassa. 1960-luvulle (Marthin Luther Kingin aikaan) asti mustat ja valkoiset oli eroteltu kaikkialla: oli valkoisten kouluja, joihin mustilla ei ollut asiaa. Oli bussit ja ravintolat, johon mustilla ei ollut asiaa. Tuon jälkeen asiat ovat kuitenkin parantuneet, nyt mustat ja valkoiset työskentelevät ja käyvät koulua yhdessä.  Lähes jokainen amerikkalainen on käynyt koulua niin, että samassa luokassa on ollut vähintään yksi afroamerikkalainen tai latino. Työpaikoilla työntekijät edustavat kaikkia etnisitä taustoja, yliopiston ja koulujen opettajat edustavat kaikkia etnisiä taustoja. Mulla on tällä hetkellä kursseillani opettamassa kaksi valkoista tohtoria, yksi afroamerikkalainen tohtori ja yksi meksikolainen tohtori. Samaten olen tämän vuoden aikana tutustunut upeisiin tyyppeihin asuntolassa ja koulussa: niin valkoisiin, mustiin, latinoihin kuin aasialaisiinkin.

Valkoisille ja mustille amerikkalaisille monille tuntuu yhä olevan vaikeuksia tulla toimeen keskenään. Tämä on niin outoa. Mutta kyllä sen silti huomaa ihan arjessakin. Esimerkiksi jopa täällä kampuksella ja asuntolassa sen huomaa, etenkin mustista opiskelijoista, sillä he viihtyvät usein vain keskenään. Mustat eivät juuri ota porukoihinsa valkoisia. Vaikka aina toki joitain poikkeuksia löytyy, mutta hyvin usein asia kyllä menee niin.

Viime maanantaina olin taas seuraamassa opetusta koulussa, jossa kaikki lapset ovat mustia afroamerikkalaisia. Eräät kolmasluokkalaiset tytöt kovasti multa kaikkea kyselivätkin, mistä olen ja mitä teen koulussa (lapset aina kysyvät täällä että olenko heidän opettajan lapsi, en tiedä miksi! :D)
Mulle jäi mieleen yksi erityinen osa minun ja tämän pienen kolmasluokkalaisen tytön keskustelua. Tyttö oli kovin huolissaan onko mulla kavereita täällä. 

Tyttö: "Do you have other friends here than Mr. Shore? (Mr.Shore oli heidän liikunnanopettaja :D)"
Minä: "Yes I have friends here. For example I have three roommates, and they are my friends."
Tyttö: "Are your roommates your color or my color?"
Minä: "They are both. Why do you ask what color they are?"
Tyttö: (hymyilee) "Because.... well, I know that not everybody get along very well with each other in this country."

Lapset kyllä oppivat tällaiset asiat jo pienestä pitäen, jos niitä kotona korostetaan! Tämän keskustelun jälkeen tämä samainen tyttö kysyi minulta minun ikääni. Kerroin olevani 23-vuotias. Siihen tyttö totesi: "Aijaa, mun äiti on 22!" Tyttö oli itse 9.

Mutta toisaalta tämä tyttö oli ihan oikeassa. Minä itse sanoin vähän väärin. Kolmesta kämppäkaveristani voin sanoa kahden olevan ystäviäni. Kolmas tyttö, kuinka nyt sattuukaan olemaan että hän on musta, ei oikein meistä välitä. Joka onkin minusta jännä asia. Mustat ovat hyvin usein omassa porukassaan, ja niihin porukoihin harvoin valkoisia mahtuu. Meidän huonekaveri ei ole ikinä ollut kovin kiinnostunut meistä muista kolmesta, vaikka me kyllä yritetään jutella hänelle. Hassua, eikö? Eikä tämä rajoitu ainoastaan häneen, vaan myös hänen kaverinsa käyttäytyvät samalla tavalla. Ainoa poikkeus on tämän tytön poikaystävä (joka muuten on muuttanut nyt tänne asumaan meidän neljänneksi "kämppäkaveriksi"..... :D), ja hän kyllä välillä juttelee meille ja on meille mukava. Monilla mustilla täällä on silti hyvin usein sellainen ajatusmaailma meistä valkoisista, että me ollaan jotenkin privileged eli etuoikeutettuja. Kyllä me tietyllä tavalla varmaan ollaankin, mutta se riippuu ihmisestä antaako sen näkyä itsestä. Tai että vaikuttaako se sun asenteeseen muita ihmisiä kohtaan.

Tehtiin tyttöjen kanssa hyvin jänniä huomioita myös Spring Breakilla Panamalla! Miten monta kertaa me satuttiin törmäämään ihmisten rasistisiin mielipiteisiin tuon reissun aikana. Ainakin kaksi ellei jopa kolme kertaa kuultiin valkoisen ihmisen, joka kerralla sattumalta miespuolisen henkilön, sanovan jotain ihmisten rotuun liittyen. Kerran yksi poika sanoi että "Ei kai me Club La Velaan mennä illalla" ja minä ja Emma kysyttiin että miksei, niin hän vastasi että "No koska siellä on niin paljon mustia, en mä sinne halua!". Siitäkös syntyi keskustelua! Heh, mua todella vihastuttaa ihmisten ennakkoluuloisuus ja rasismi, mutta erityisesti kaverini Emma, joka opiskelee antropologiaa ja on erityisen kiinnostunut kaikesta rasismiin liittyvästä, aloitti joka kerta kovan väittelyn näiden ihmisten kanssa. Saatiinkin kyllä aikaiseksi mielenkiintoiset keskustelut. Kysyttiin, että mikä niissä mustissa sitten on vikana. Valkoisten mielestä ne ovat todella kovaäänisiä, eivätkä huomioi olemisessaan ja tekemisissään muita ympärillä olevia ihmisiä ollenkaan. Kerran koulussa yksi poika kysyi multa että "Onko Suomessa paljon mustia ihmisiä? Ei sillä että olisin rasisti, mutta ajattelin vain.." Ajattelit mitä? Hassua. Saattaahan se olla eri asia kasvaa maassa jossa asuu paljon mustia ihmisiä eli minä en voi ihan täysin tietää millaista se on. Mutta silti minun pieneen päähäni ei mahdu, että miksi jonkun ihonvärin takia ei voisi tulla toimeen toisen kanssa? Tämä on kyllä niin jännä asia! Jessicakin vertasi omaa kotimaatansa Brasiliaa Amerikkaan, ja sanoi että Brasiliassa on ihan eri meininki. Siellä kuulemma mustat ja valkoiset on sulassa sovussa keskenään ja liikkuvat samoissa porukoissa hyvinkin paljon. Mutta täällä kyllä selkeästi hiertää vieläkin näiden kahden ihmisryhmän välillä ja paljon, vaikka noista rotuerottelun vuosista on jo sentään jonkin verran aikaa kulunut tässä maassa. Mutta en kyllä osaa sanoa, kummassa olisi vika, valkoisissa vai mustissa? Mustat ovat kautta aikojen nähneet valkoiset sortajina ja rasistisina, mikä kyllä osittain pitää paikkansa historiassa. Mutta kyllä tuo mustienkin käyttäytyminen on tietyllä tapaa valkoisia halveksivaa ja pitkin nenänvartta katsomista. 

Viime tiistaina yliopistolla oli mielenkiintoinen luento ja sen luennon takia oikeastaan innostuin tätä tekstiä kirjoittamaankin. Näyttelijä Edward James Olmos oli puhumassa siitä miten me ihmiset jaotellaan muut ihmiset rodun perusteella. Oli tosi mielenkiintoinen luento, tämä mies on itse meksikolainen ja hän puhuikin Cesar Chavezista joka on täällä Amerikassa Marthin Luther Kingin tapaan ajanut latinojen oikeuksia. Hän sanoi, että ei ole mustia ihmisiä, eikä ruskeita, eikä valkoisia. Ei ole olemassa erilaisia rotuja. "There's only one race, and that's the human race. Period." Oli hyvä luento! Enpä vaan tiedä miten ihmisten ajatusmaailmaan ja asenteisiin voisi vielä paremmin vaikuttaa. Toivottavasti jotenkin!

Noh, nyt mä menen tarinoimasta.. Hauskaa pääsiäisen jatkoa kaikille! Vähän ois mämmiä ikävä! Noo, sen sijaan sain kyllä suklaamunia ja muita herkkua ihan ähkyksi asti, joten enköhän mä pärjää.. :)   Kuulemisiin!



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

33 asiaa, joita osaa Suomeen palatessa arvostaa


Terve! Tuli tossa alkuvuodesta bongattua Iltalehden nettisivuilta artikkeli "33 asiaa, joita osaa Suomeen palatessaan arvostaa", jossa siis listattiin 33 asiaa, jotka ovat eri tavalla Suomessa ja ulkomailla. Lukiessani artikkelia päätin että tallennan sivun kirjanmerkkeihini, ja vaihtovuoden lopulla kirjoitan blogitekstin jossa itse vertaan näitä kyseisiä asioita Suomen ja Yhdysvaltojen välillä! :)

Artikkeli on löydettävissä täältä: http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014012817981442_fd.shtml

Ihan kaikki artikkelin 33 kohtaa eivät ehkä olleet ne suurimmat erot juuri Yhdysvaltojen ja Suomen välillä, mutta yllättävää kyllä joka kohdasta jotain eroavaisuuksia löytyi.

No mutta, annetaas palaa, katsotaan mitä olen saanut irti täällä asuessani!

1. Toimiva liikenne
Liikenne toimii niinkin hyvin että täällä on jokaisella oma auto! No, tämä kohta silti viittaa joukkoliikenteeseen, joka on melko tuntematon käsite Amerikassa. Ainoastaan suurimmista kaupungeista (kuten New York, Chicago, San Francisco) löytyy toimiva joukkoliikenne. Mulla kävi silti hyvä tuuri, ja sitä joukkoliikennettä löytyy yllättävän hyvin Amerikan mittakaavassa pienestä kaupungista Kansas Citystä. Mä olisin ollut aika kyvytön liikkumaan mihinkään ilman Main Street Max -bussilinjaa, joka kulkee kaupungin eteläpäästä pohjoispäähän. Linja saa multa kyllä täydet pisteet: busseja kulkee vähintään kolme kertaa tunnissa, bussit ovat lähes aina aikataulussa JA jopa pyöräilijät on huomioitu, bussin etunokkaan saat nostettua pyöräsi jos haluat mennä pienen matkan bussilla! Niin ja bussilinja vielä kulkee aivan asuntolan vierestä, joka on siis todella perfect.
Mutta muuten, jos matkailet USAssa, ei täällä eurooppalaisten kaupunkien tapaan juuri kannata joukkoliikenteen varaan laskea. Busseja ja junia kulkee jonkun verran suurien kaupunkien välillä, mutta suurta kysyntää niillä linjoilla ei kyllä ole koska kaikilla on oma auto ja nuo linjat ovat melko hitaita (ja mitä amerikkalaiset itse siis sanovat: niillä busseilla ja junilla kulkevat vain "köyhät" ihmiset). Ja juuri tästä syystä amerikkalaisilla itsellään onkin todella negatiivinen kuva (useimmiten vain ennakkoluulo) bussilla kulkemista kohtaan. Niin monet ovat meillekin sanoneet, että "ihan totta, kuljetteko bussilla?! älkää kulkeko, se on niin vaarallista". Kerran joku meille sanoi näin ja mä kysäsinkin, että montako kertaa olet keskustan busseja käyttänyt, kun musta niissä ei ole mitään vikaa. Hän oli käyttänyt tasan kerran, "enkä varmasti mene uudelleen". Hmm. Niin. Itse käytän lähes päivittäin, ja vaikka se onkin totta että bussi on yleensä minun lisäkseni täynnä mustia ihmisiä, jotka yllättävän usein jopa täällä mielletään jotenkin erilaisiksi kuin me valkoiset, en siitä huolimatta ole ikinä kohdannut mitää normaalista poikkeavaa bussimatkoillani.
Tänäänkin juuri yksi opettaja koulun ruokalassa istuessamme kertoi lähtevänsä Chicagoon, ja kaikki opettajat siinä yhdessä totesivatkin että ei täällä kannata lentokoneella matkustaa mihinkään koska sitten oot vaan "stuck in there" eli jumissa kaupungissa kun et pääse mihinkään liikkumaan. Sen takia nämä siis ajavat hyvin pitkiäkin matkoja autolla. 45 minuuttia on amerikkalaiselle lyhyt matka jne. :D

2. Järkevät hanat
USAssa kaikki on uutta, uudempaa siis kuin Euroopassa. Julkiset vessat ovat yleisesti todella siistejä ja moderneja: vessapytty vetää itse itsensä ja hanasta tulee vettä kun vain laitat kädet alle. Kaikkinensa tämä maa on kyllä todella siisti ja puhdas.

3. Puhdas vesi
Yhtä puhdasta se tuntuu olevan kuin meillä Suomessa. Satuimpa vähän aika sitten vielä lukemaan artikkelin jossa Missourin juomavettä kehuttiin maan parhaimmaksi. Muistan kyllä silti lukeneeni myös siitä, että täällä olisi juomavedessä paljon fluoria..? Ja minun tietämättömyyteni korjattiin, sillä fluori vedessä ON nimenomaan hyvä asia, sillä se kovettaa hampaan pintaa. Mutta kuitenkin, hyvältä maistuu vesi.

4. WC-pöntöt
Käytiin jo yläpuolella. Kätevät itse itsensä vetävät vessat monissa paikoissa. Ei nyt sentään ihan meidän asunnossa mutta kuitenkin. :D

5. Hyvät tiet
Täällä on hurjan isot ja leveät tiet, koska liikennettä on paljon enemmän. Mutta kaikki tiet eivät kyllä ole läheskään parhaimmassa kunnossa. JA mihin minä 9 kuukautta ilman autoa kulkeneena kiinnitän joka päivä huomiota: kävelytiet ovat monin paikoin hyvin puutteelliset. Liikenne on suunniteltu vain ja ainoastaan autoilijoita silmälläpitäen. Siitä pitkä miinus. Tosin sattumalta kyllä juuri täällä kampusalueella ja muutenkin yliopiston ympärillä (Plazan ostoskeskuksen lähettyvillä yms) on hyvät kävelytiet, mutta heti kun lähtee vähän sivutielle niin äkkiäkös kävelytie loppuu.

6. Luonto
Voih, kaipaan Suomen luontoa! On täälläkin pari puistoa lähellä, mutta kaipaan metsää. Metsää ei Missourista löydy, mutta se tietysti riippuu ihan osavaltiosta. Kun tästä lähtisi kymmenisen tuntia länteen päin Coloradoon, sieltä löytyisi kuulemma upeaa luontoa; kallioita, upeat hiihto- ja patikointimahdollisuudet jne. Missouri-Kansas akselilla on pelkkää tasaista peltoa. 

7. Maitorahka
Ei löydy Amerikasta ei. Tosi lähellä on silti eräs kreikkalainen jugurtti, jota aina silloin tällöin kaupasta ostan. Ja uskokaa tai älkää, mutta kaikkeen sitä vaan tottuu! Varmaan kun tulen Suomeen, maitorahka maistuu ihan oudolta.

8. Salmiakki ja salmiakkikossu
Noh, ei löydy kyllä niitäkään. :D Pandan lakritseja myydään muutamassa kaupassa, mutta salmiaikki on näille kyllä outous. Saati salmiakkikossu.. hehe!

9. Ruisleipä
Näen jo silmissäni ihanan ruisleipäannoksen, minkä syön kotiin päästyäni. Täällä myydään saksalaista "rye breadia", joka on vähän kuin meidän Real -leipää? Mutta jos tilaat jossain amerikkalaista RYE BREAD nimellä kulkevaa leipää niin saat ihan tavallisen valkoisen paahtoleivän näköisen leivän! :D

10, Byrokratian vähyys
Kyllä, hienoa Suomi. Asioita ei ole tehty liian vaikeiksi, kuten esimerkiksi täällä. Niinkin yksinkertainen asia kuin esimerkiksi näihin alueen eri kouluihin meneminen, siis oppituntien observointi, on ollut kyllä niin hankalaa kuin vain olla ja voi. Turvallisuussyistä ymmärrän että ensin piti hakea lupa kouluun menemiselle FBI:n kautta, johon siihenkin tarvittiin sormenjäljet ja valokuvat ja kaikki tiedot minusta. Ja vaikka se lupa tuli, en minä silti voi noin vain mennä luokkaan, vaan ensin yliopiston pitää ottaa yhteys kouluun ja kertoa että olisin tulossa, ja sen jälkeen välittää tämä viesti minulle jne. Byrokratian vähyys on siis hienoa meillä Suomessa, täällä sitä on vähän liikaa kaikkialla.

11. Poliisiin voi luottaa
En epäile, etteikö amerikkalaiseen poliisiin voisi luottaa. Niiden touhu on vaan jotenkin välillä vähän...yliampuvaa? Jokaisella koululla on oma poliisilaitos, jopa joillain lukioilla ja alakouluilla. Täällä kampuksella kun kulkee, näkee kokoajan poliisiautoja. Tiedän jo niiden vakipaikat missä ne kyttää autoilijoita, kun ei niillä ilmeisesti ole muuta tekemistä. Ja kokoajan jossain huutaa poliisiauto. Ei tarvis varmaan kun katu ylittää ilman suojatietä, niin jostain nurkan takaa tulis auto pillit päällä.

12. Kengät saa ottaa pois
Voih, tämä on kanssa ihmeellinen asia. Miksi sisällä ollaan kengät jalassa?! Ja mitkä ihmeen kokolattiamatot! Täällä on joka talossa kokolattiamatot. Jopa asuntolassa ja asuntolan käytävillä. Mulle tulee niistä vaan mieleen ruotsinlaiva tai hotelli. Ainoat talot jossa olen vieraillut ja joissa ei ole kokolattiamattoa ollut, ovat olleet suomalaisten taloja jossa olen käynyt! :D Sama juttu nuo kengät. Ei sisällä kuulu pitää kenkiä! Miettikää sitä yhdistelmää: kokolattiamatto ja sen päällä kuljetaan kengät jalassa päivästä toiseen? Ihanan puhdasta, I swear!

13. Turvallisuus
Aina puhutaan miten vaarallista Amerikassa on, jopa itse amerikkalaiset on kasvatettu kovin varovaisiksi. Itse en ole kokenut enkä nähnyt mitään vaarallista, mutta pakko silti myöntää että kyllä koen oloni turvallisemmaksi Suomessa. Uskallan kyllä lähteä täällä ulos lenkille ja kulkea teitä pitkin yksin, mutta iltaisin en kyllä siitä huolimatta tuolle tutulle lenkkipolulle lähtisi. Tähän silti luultavasti vaikuttaa nuo puheet, ja se miten paljon täällä on kokoajan uutisissa kadonneista lapsista ja kadonneista nuorista. You never know what is going to happen, joten parempi olla vähän varuillaan kuin liian rohkea.

14. Tilaa hengittää
Kyllä täällä tilaa on, vaikka ihmisiä onkin miljoonia. Kansas City on sopivan pieni kaupunki, ja tilaa kyllä riittää. Tai no, amerikan mittakaavassa Kansas City on todella pieni kaupunki. Meiltä kaikki aina kysyvätkin, että miksi ihmeessä tulit juuri Kansas Cityyn kaikista tämän maan kaupungeista.. :D Kyllähän täällä Kansas Cityn metropolitan arean alueella asuu mukamas 2,3 miljoona ihmistä, mutta ei tämä silti miltään miljoonakaupungilta tunnu. Onhan tämä mun mielestä Suomen kaupunkeihin verrattuna suuri, mutta esimerkiksi Emma joka on Ranskasta kokee myös, että Kansas City on pieni kaupunki. Täällä nämä kaupungit vain on niin erilaisia, kun ei näissä kaupunkien downtowneissa sillä tavalla vilise ihmisiä kuin voisi luulla, vaan ihmiset ovat levittäytyneet niin suurelle alueelle niin sen takia ei edes huomaa että täällä miljoonia ihmisiä asuisi.

15. Täsmällisyys
Välillä ihan naurattaa oma täsmällisyyteni, kun kaikki ympärillä tuntuu olevan niin hällä väliä! :D Mutta kyllä se ihan totta vaan välillä ottaa päähän, kun sähköpostiin ei saa vastausta, ihmiset tulevat myöhässä kun pitäis jossain treffata.. jne. Me suomalaiset ollaan aika täsmällisiä, vähän varmaan liiankin, mutta on se silti monissa paikoin parempi asia kuin liika välinpitämättömyys.

16. Ei huolta tippaamisesta
 Miksi, oi miksi täytyy aina jättää tippiä? Ravintolassa, taxissa, JOPA PARTURISSA multa kysyttiin haluanko jättää tippiä. Ja suoraan sanottuna aina tekisi mieli sanoa, että en jätä. Koska esimerkiksi juuri siinä parturin kassalla mulle tuli ihan petetty olo! Sellainen olo, että se parturi oli sen takia mulle niin mukava, jutteli kaikkea maan ja taivaan välillä, kehui mun hiuksia ja lörpötteli kaikkea mahdollista, ja mä mietin siinä parturituolissa et vitsi ompa ihana parturi. Sitten kun kävelin kassalle maksamaan ja kaveri kysyi paljonko haluat jättää tippiä.. oli kuin nyrkillä päähän lyöty! Sen takia se parturi mulle juttelikin kaikkea, että saisi hyvän tipin! Never in Finland, never never. Uh, vihastuttaa oikein. Ravintolassakaan en ikinä tiedä miten paljon pitäisi jättää ja onko tämä tarpeeksi. Olen kyllä kavereistani huomannut, että ei amerikkalaiset itsekään aina silti kovin paljoa tippaa. No mutta, maassa maan tavalla.

17. Vaate- ja kenkävalikoima
Hmm! Mä en kyllä ihan hirveästi kehuisi vaatteiden laatua täällä! Toki jos shoppaat outleteissä, missä myydään merkkivaatteita halvalla, silloin luultavasti  saat hyvän laatuista. Mutta yllätyksekseni kaikki halpavaateketjut, kuten Forever 21, GAP, American Eagle Outfitters, niiden laatu on välillä yllättävän huono. Jopa H&M:n vaatteet voisin todeta paremmiksi. Kenkävalikoima etenkin lenkkareiden osalta on tosi hyvä, mutta muissa kengissä aika kehno laatu (eli ovat myös melko halpoja). Ostin talvikengät ja talvitakin täältä (en kylläkään mitään kalliimpia mahdollisia) mutta kummatkin oli todellakin vain yhden talven jutut: molemmat jo nyt ihan kuluneet ja kamalan näköiset! Ja vaatteista kyllä yleisestikin huomaa, että ei se muoti ihan taida täältä Eurooppaan tulla.. täällä on vieläkin muodissa leveälahkeiset farkut, ja on ihan ok lähteä baariinkin fleecetakki päällä :D Fleecetakkeja on kaikilla, se tuntuu olevan kaikkien missourilaisten ulkotakki.

18. Laskun jakaminen ravintolassa
Toimii yhtä hyvin kuin Suomessa. Ei oikeastaan ole kertaakaan, etteikö olisi kysytty halutaanko lasku yhdessä vai erikseen.

19. Ilmainen koulutus
Voi pojat meillä on hyvin asiat Suomessa. Amerikassa vuosi yliopistoa = 10 000-30 000$. Lastentarhasta asti maksetaan lasten koulumaksuja. Kertakaikkisen typerä systeemi.

20. Julkinen terveydenhuolto
Voisin oikeastaan kopioida vastauksen edellisestä kohdasta. Mulla on viisaudenhammas vihoitellut vähän väliä täällä ollessa, ja kokoajan olen vain pitänyt peukkuja että se kestäisi kotiin asti eikä tarvitsisi täällä poistaa. Täällä et vain halua mennä lääkäriin, koska siitä saat maksaa hirveitä summia! Okei, en minä ehkä joutuisi, koska mulla on vakuutus Suomesta ja vakuutus yliopiston puolesta täältä. Mutta siitä huolimatta.

21. Naisten oikeudet
Tätä asiaa en oikeastaan ennen täällä oloa ole pohtinutkaan, mutta nyt on todettava, että tässäkin asiassa Suomi on todella edellä jopa Yhdysvaltoja. Kun koulussa tuli puhetta presidenteistä, ja kerroin että meillä on ollut nainen presidenttinä, yksi poika totesi mulle että "oho, oikeesti? ei kyllä ikinä tulis tapahtumaan tässä maassa" Muutenkin joistain asioista huomaa, että naisten asema on heikompi tässä maassa kuin miesten. Ei pelkästään siitä että naisen dollari on heikompi kuin miehen kun verrataan palkkaa, vaan muistakin asioista. 

22. Eristykset
Täällä on kyllä seinät tehty paperista! Ihmettelen silti suuresti, sillä täällä eletään vieläpä tornadoalueella. Jos sellainen iskisi, niin aika äkkiä pyyhkäisisi nämä talot mukanansa. Seinät on kyllä niin ohuet, koska kaikki puhe kuuluu meidänkin kämpässä huoneesta toiseen. Ja jos tässä kohtaa voisi taas puhua ilmastoinnista, niin voi hyvänen aika amerikkalaisten ilmastointitouhotusta. Me avataan Suomessa ikkunat jos on kuuma, eikä pistetä mitään kamalia puhalluksia jotka tekee vain kipeäksi.

23. Tavallinen suodatinkahvi
Suomi-Amerikka 6-0. Amerikkalainen kahvi ei ole nähnytkään suomalaista. Se on suomalaiseen verrattuna todella laimeaa (jopa kahviloiden dark roast, jota aina tilaan).  Missään en ole kyllä tämän vuoden aikana saanut suomalaisen kahvin veroista kahvia (paitsi jouluna Maritan luona <3). Täällä asunnolla tekemästämme purkkikahvista nyt puhumattakaan. .....johon kyllä siihenkin olen hyvin tottunut, ja joka maistuu joka aamu ja iltapäivä todella hyvältä! Hassua :D

24. Kuivauskaappi
Missä on amerikkalaisten kuivauskaapit! Mihin tiskit laitetaan kun ne on pesty? Me laitetaan pöydälle jos ei jakseta pyyheliinalla kuivata ja laittaa kaappiin. Siksi pöytä onkin välillä vähän täynnä astioita.
Toinen asia on pyykkien kuivaaminen! Me Suomessa laitetaan pyykit narulle kuivumaan, kun taas amerikkalaiset luottavat helppoon dryeriin eli kuivaajaan, joka kyllä kuivaa mutta myös tuhoaa. Nimimerkillä ties montako vaatetta mennyt rikki ja kamalaksi meillä kaikilla täällä kuivurin jäljiltä. Olis täytynyt ottaa syksyllä saksalaispoikien kehittelemä kuivaaja käyttöön: ne kun ripusti pyykit katossa olevaan tuulettimeen ja sitten vaan tuuletin pyörimään! :D

25. Dubbaamattomat elokuvat ja tv-sarja
No täällä nyt ei tätä ongelmaa ole, mutta kaikki Saksa, Ranska... ne dubbaa vieläkin!!
Mainoksista ja mainostauoista voisi sen sijaan kirjoittaa. Televisio-ohjelmaa ehtii tulla n.5 minuuttia kun tulee mainokset, täytyis joku kerta oikein laskea monetko mainokset tunnin sisällä tulee.

26. Jokamiehenoikeudet
No täällä en kyllä uskaltaisi koskea mihinkään. Roskaamisestakin uhataan 1000 dollarin sakolla, niin saati että nappaisin jonkun marjan pensaasta. Ei täällä kyllä sen koommin ole marjapensaita näkynyt, mutta kuitenkin.

27. Vuodenajat
Kuuma kesä, kylmä talvi, ja syksy ja kevät tällaisia sekalaisia. Kyllä täällä siis neljä vuodenaikaa on havaittavissa! Vaikka joku juuri kyllä sanoi, että saa nähdä tuleeko kunnon kevättä lainkaan, että mennäänkö suoraan vaan kylmästä ilmasta kuumaan kesäilmastoon. Muutenkin tämä ilmasto nyt on mitä on.. viime lauantaina oltiin yötä myöten ulkona toppi ja shortsit päällä, ja maanantai aamuna satoi lunta!??! :D Hullua!
Ja tiedättekö mitä kaipaan? Suomen valoisia iltoja! Kyllä täälläkin on päivä pidentynyt, mutta ei mitään verrattuna Suomeen! Ooh, ihania kesäöitä odotellessa!

28. Teot merkitsevät enemmän kuin sanat
Heh. Miten sattuikin olemaan tällainen kohta tässä listassa. Välillä kyllä huomaa tässä asiassa eron meissä ja amerikkalaisissa. Suomalainen toimii ja puhuu vasta ehkä sitten, jos sittenkään, mutta amerikkalaisella on hieman ehkä tapana ensin puhua ja sitten toimia, jos toimii.. :D

29. Pitkät lomat
Ollaan me kyllä blessed tämän asian kanssa. Lomat, liukuvat työajat..kaek on hienosti Suomen maassa :)

30. Kauppojen tiskit
Tai ensinnäkin kaupat! Juuri naurettiin suomalaisen Roosan kanssa yks päivä, kun käytiin Walmartissa. Ikinä kun yrität löytää Walmartista jotain, sitä ei löydy, mutta ei myöskään löydy henkilökuntaa joka osaisi sua opastaa. (Kerran olisin tarvinut apua elektroniikkaosastolla muistitikkujen kanssa, ja kysyin myyjältä voisiko hän auttaa. No hän ei osannut, mutta osasi kertoa että henkilö joka osaisi auttaa tulee kahden tunnin päästä töihin. Thanks :D) Sitten kun menet kaupan kassalle, aina kysytään että "Did you find everything okey?" ja siinä kohtaa tekee tietty mieli sanoa että ei, en löytänyt, ja siihen ne vastaa yleensä vain kertomalla missä tuote olisi ollut (jos olisit osannut vain katsoa, tyhmä asiakas :D) Hahaha. Mutta niin. Sitten ruokakaupassa on tietysti vielä pakkaajat! Ne heittää sun tavarat kassiin. Ei meillä Suomessa..mut lapsenahan se oli vaan kiva asia päästä pakkaamaan tavarat! Ei siellä mitään pakkaajia tarvita, pöh, laiskat amerikkalaiset.

31. Sauna
Ooh! Yhdeksän kuukautta ilman saunaa (jos koulun kuntosalin saunaa ei lasketa, mutta sitä ei lasketa). Suomalainen sauna on hieno keksintö! Enkä lannistu vitseistä täällä ("Suomessa on aina niin kylmä niin teillä on pakko olla saunoja siellä hehee") Haha, vitsailkoot! :)

32. Kieli
Nobody understands you and nobody can talk to you! Mut on se silti vaan hieno tämä meidän suomen kieli! Kaverit täällä kauhistelee kun kerron niille sanoja suomeksi, että miten ne voi olla noin pitkiä. :D Heh.
Kuinka muuten sattukin että olin tänään observoimassa taas opetusta yhdessä koulussa, ja kun opettaja esitteli mut yhdelle 8. luokalle, yksi tytöistä heilautti kättään ja huikkasi mulle "Moi!". Mä olin ihan ihmeissäni, ja myöhemmin pysähdyin tytön kohdalle ja kysyin mistä tiesit sanan "moi", ja sieltähän tuli suomen kieltä ihan sujuvasti! Tyttö kertoi että hänen äiti on suomalainen, ja isä amerikkalainen, ja ovat asuneet täällä jo kymmenen vuotta. Heh, miten hauskaa! Kerroinkin että en ole juuri kyllä suomalaisia Kansas Cityssä tavannut.

33. Suomalaiset
Artikkelin teksti on ihan paras: "Täällä kukaan ei oleta sinun olevan koko ajan sosiaalinen ja hyväntuulinen. Kukaan muukaan ei osaa small talkia. Täällä saa olla hiljaa jos huvittaa - ja se on ihan ok."
Haha, ihana! Ei kukaan muukaan osaa small talkia. Amerikkalaiset osaavat kyllä välillä liiankin hyvin! Välillä vitsaillaankin aiheesta, kun menet hissiin tai muualle amerikkalaisen kanssa, niin hiljaa siellä ei kyllä ikinä voi olla. Amerikkalaisen kanssa ei samalla tavalla voi olla hiljaa kuin suomalaisen. Se on oikeesti ihan kivaa, välillä vaan olla hiljaa. Mut täällä jos olet hiljaa, se ennemminkin kertoo siitä et sulla ei ole kivaa tai ettet viihdy. Ihan tosi! Vaikka siitä huolimatta rakastan small talk kulttuuria tai oikeastaan sitä osaa, että puhutaan toisille vaikka ei tunneta. Lenkkipolulla vastaantulijat tervehtii ja saattaa pysätä juttelemaan.  Se on kyllä asia minkä toivoisi tapahtuvan meillä Suomessakin. Ihailen myös amerikkalaisten avoimuutta. Suomalainen miettii ja harkitsee monta kertaa ennen kuin avaa suunsa (joka on kyllä välillä hyvä juttu), ja keskustelu voi välillä olla tosi vaivaantunutta. Me voitais vähän ottaa mallia amerikkalaisten kulttuurista, ja olla enemmän spontaanimpia kanssakäymisessä toistemme kanssa! Vaikka toisaalta sitten kun suomalainen puhuu, se kyllä sanoo rehellisen mielipiteensä. Täällä tekopirteys ja turha esittäminen ovat toinen ääripää, johon tämä näiden small talk välillä sortuu. Mut joka tapauksessa, kyl mää silti kovin tykkään meijän suomalaisesta, vähän vaivaantuneesta ja epäsosiaalisestakin kulttuurista! :D

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kuulumisia

Hei! Nyt on todella pahoiteltava kirjoitusten vähyyttä täällä blogissa! Tämä amerikkalainen opiskelukulttuuri vain ajaa minut hulluuden partaalle: olen viime viikon aikana kirjoittanut neljä esseetä ja viides on työn alla, ja se on vain syönyt kaiken motivaation kirjoittaa yhtään mitään muuta. Istuin lähes koko viime viikonlopun kotona lukemassa ja kirjoittamassa, voitteko kuvitella! En lähtenyt ulos kavereiden kanssa vaikka mieli teki, vaan kirjaimellisesti näpytin ja taoin kirjan tekstiä päähäni kuin viimeistä päivää. Ja kaikki sanovat että älä nyt stressaa, ehtii sitä opiskella myöhemminkin. Mutta mitäs teet kun täältä pitäisi vissiin vähän opintopisteitäkin saada mukaan, ja kaikkien töiden palautusajat olivat niin opiskelijaystävälliset taas viime viikolla: yksi essee piti palauttaa perjantaina puoleen päivään mennessä, toinen perjantaina puoleenyöhön mennessä, ja kaksi seuraavaa tehtävää sunnuntaina puoleen yöhön mennessä. Oh my, tämä on niin hullua! Opintopisteisiin nähden opettajat täällä antaa vähän turhan paljon tehtäviä. Ymmärrän hyvät tehtävät eli tehtävät joista todella oppii jotain, mutta kun joukossa on myös monta sellaista joiden merkitys ei minulle ole ikinä selvinnyt. Välillä tuntuu, että näille opettajille hyvän kurssin merkki on vain se työmäärä: mitä enemmän annat oppilaille esseitä kirjoitettavaksi ja kokeita tehtäväksi, niin sen parempi sun kurssi on. Mutta kun ei se ihan niin mene.

Työmäärästä huolimatta en kyllä valita kevään kursseistani! Jokainen on osoittautunut loistavaksi valinnaksi, ja olenkin kevään aikana saanut istua monilla mielenkiintoisilla luennoilla. Ehdoton ykkönen on ollut Cultural Diversity kurssi, jota opettaa Meksikosta kotoisin oleva tohtori U. Peccina. Siinä on kyllä loistava persoona, toisin hänet Suomeen pitämään tämän saman kurssin jos vain voisin! Ollaan käyty tunneilla läpi kaikki amerikan vähemmistökultturit: afroamerikkalaisten, latinojen, Amerikan intiaanien, Amerikan eurooppalaisten ja Amerikan aasialaisten kulttuurit. Meillä on ollut myös mielenkiintoisia vierailijoita puhumassa juuri edellä mainituista kulttureista ja kertomassa miten he kokevat amerikkalaisen kulttuurin ja koulutuksen. Muutama viikko sitten kuubalainen nainen kertoi meille elämästään ja siitä kuinka hän tuli nuorena laittomasti maahan ja miten hän on kokenut elämän ja lastensa kasvattamisen Amerikassa. Myös erään afroamerikkalaisen eli mustan miehen tarina oli mielenkiintoinen. Hän kertoi työstään koulun rehtorina. Oli meillä muutama viikko sitten ihan aito amerikan intiaanikin, Moses Brings Plenty meidän luennolla - se vasta mielenkiintoista oli! Hän kertoi Amerikan alkuperäisväestön kulttuurista, ja miten he vielä nykypäivänäkin pitävät sitä yllä. (tämä Moses Brings Plenty on muuten esiintynyt muutamissa elokuvissakin pienissä sivurooleissa, kuten esim. Pirates of the Caribbean elokuvassa) Amerikassa on yhä tänä päivänäkin yli 500 intiaaniheimoa, jota minä en ainakaan tiennyt ennen tätä! Ja oli muuten hiukeat hiukset tällä miehellä, vyötärölle ulottuvat letit - ja pakko sanoa, minä kun olen "intiaaneja" nähnyt vain kirjoissa, niin kyllä hän ihan intiaanilta minun mielestäni näytti! Heh. Koko kurssin ideana on siis se, että me, tulevat kasvattajat, osattaisiin huomioida tulevassa työssämme nämä lapset jotka tulevat Amerikan eri vähemmistökulttuureista ja miten me voimme tehdä parhaamme jotta näiden lasten tarpeet tulevat huomioiduksi. (Amerikassa nämä afromerikkalaiset ja latinot ovat tilastojen mukaan siis niitä, ketkä menestyvät heikoiten koulussa ja joiden joukossa on suurin drop out eli koulun keskeyttäneiden joukko johtuen juuri siitä, että he tulevat usein köyhemmistä perheistä, joissa ei ole varaa panostaa koulutukseen ja jossa useimmiten myös vanhemmat ovat hyvin heikosti koulutettuja). On ollut siis todella mielenkiintoista, etenkin tällaiselle suomalaistytölle, joka ei näitä eri kulttuurien ja vähemmistöryhmien kohtaamisia ole ennen niin edes tullut ajatelleeksi, ennen kuin muutti kaupunkiin jossa lähes 50% kaupungin asukkaista on muita kuin valkoisia (vertaa Porin ulkomaalaiset kansalaiset: 1.7%). Meillä kun ei Suomessa kovin suuria vaihteluita väestössä ole. Tämä on kyllä lisännyt mielenkiintoani sitä kohtaan, että voisi olla hieno kokemus joskus tulevaisuudessa opettaa myös ulkomailla! No mutta, suoritetaan nyt ensin nämä opinnot valmiiksi... :)

Tänään aamulla kuultiin järkyttäviä uutisia Pennsylvanian osavaltiosta, jossa lukiolaispoika oli puukottanut kahtakymmentä ihmistä koulussa. Huh. Kyllä aina pysäyttää tällaiset uutiset. Ikinä ei tiedä mitä voi tapahtua. Joku multa kysyikin joskus, että onko täällä metallinpaljastimet kouluissa. Yhdessäkään Kansas Cityn koulussa jossa olen vieraillut, ei ole metallinpaljastimia. Eikä ollut ilmeisesti tuossakaan pennsylvanialaisessa koulussa. Tarkkoja täällä silti ollaan: koulun ovet laitetaan aina lukkoon kun opiskeljat on aamulla tulleet sisälle ja jokaisen koulun ovessa on tarkat kuvaukset, mitä rakennukseen ei saa tuoda. Eli siis useimmiten kuva, jossa aseet ja muut on vedetty yli. Joissakin kouluissa on erikseen lista, miten kouluun tulo tapahtuu, millaiset vaatteet koulussa saa olla (siinä tapauksessa että koulussa on koulupukupakko, ihan kaikissa kouluissa kun ei ole) jne. Aina kouluun mennessä, jos ovi on lukossa, on soitettava summeria ja kerrottava puhelimeen kuka on ja mistä tulee. Ovien jälkeen joka koulussa on front office eli koulun toimisto, johon on ilmoittauduttava ennen kuin saa astua virallisesti koulurakennukseen. Vierailijat, eli myös minä, kirjoittavat listaan nimensä milloin tulivat kouluun, missä luokassa ovat ja koulusta poistuessa pitää vielä kirjoittautua ulos. Jokainen vierailija saa rintaan kiinnitettävän Visitor Passin, joka siis kertoo muille koulussa oleville että olen vierailija. Ilman tuota passia ei koulussa tule liikkua. Joka koulussa on myös omat security miehet, jotka kulkevat käytävillä ja valvovat siellä liikkujia. Viimeksi kun menin yhteen kouluun, menin kesken koulupäivän eli kaikki olivat oppitunneilla, eikä mun tarvinnut kuin hetki harhailla käytävällä etsimässä oikeaa luokkahuonetta kun yksi security mies tuli heti kysymään mitä etsin. Mutta tosiaan, tuossa Pennsylvanian tapauksessa oli siis kyseessä koulun oma oppilas eikä ulkopuolinen eli hän on päässyt koulurakennukseen ilman sen kummempaa tarkastelua. Sitä mediassa puitiinkin koko päivän, miten hän sai kuljetettua kaksi puukkoa mukanaan kouluun. Nämä koulut missä olen täällä vieraillut, teräaseen kuljettaminen kouluun tuntuisi kyllä yllättävänkin helpolta, sillä kun ei ole metallinpaljastimia, niin ei siellä kukaan  myöskään katso mitä sulla on mukana kassissa.

Sellaista siis! Niin ja en mä nyt ihan ihan koko viime viikonloppua kuluttanut koulukirjojen äärellä, sillä lauantaina tapasin Roosan, joka on Suomesta au pairina täällä Kansas Cityssä! Oli kiva tavata, ja jutella, käytiin Plazalla lounaalla ja vähän kaupoilla! Muita oman ikäisiä suomalaisia kun en täällä olekaan tavannut.
Eilen tiistaina olin amerikkalaistyttöjen kanssa Plazassa Brion Happy Hour:lla istuskelemassa pitkästä aikaa. Happy Hour kulttuuri on Amerikassa aivan loistava, jos en vielä ole siitä mainininnut! Lähes joka ravintolalla on omat happy hourinsa, ja happy hour täällä nimenomaan tarkoittaa halvempia ruokia ja juomia. Tosin ei niitä happy houreja ole joka päivä, ja useimmiten ne onkin juuri arkipäivisin, esim. tuolla Briossakin alkaa happy hour joka arkipäivä klo 9 jälkeen, ja se pitää sisällään pieniä ruoka-annoksia 3-6 dollarilla sekä erilaisia drinkkejä 3-6 dollarilla. Tulevana viikonloppuna mennään samaisten tyttöjen kanssa pitkästä aikaa myös katsastamaan Power&Light eli Kansas Cityn yöelämä.

Nyt lounasta nassuun ja ulos aurinkoon kasailemaan vähän telttoja! :D Mä kun lähden kahden viikon päästä telttaretkelle yhden liikunnan kurssin porukan mukana. Innolla odotan millanen reissu se on! Hauskaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

HELLO APRIL


Okei, nyt tämä keskilännen ilmasto ei ole mun mielestä enää yhtään hauska. Ensi yöksi on annettu tornadovaroitus kaikkiin keskilännen osavaltioihin, St Louisista länteen aina Texasiin asti. Ja tälle tulilinjalle sijoittuu myös Kansas City. Yhyy! Minä, joka inhoan ukkosmyrskyäkin (joita muuten on ollut tällä viikolla lähes joka yö), en koe oloani yhtään mukavaksi jos tiedän että täällä liikkuu TORNADOJA. Muuten Kansa Cityssä ei ole juuri valittamista, paitsi tämä maantieteellinen sijainti, ja SÄÄ.... hullua. Toivon siis hartaasti että en herää kesken yön tornado sireenin ääneen. Keskilännen kaikissa kaupungeissa on olemassa tornado sireeneja ympäri kaupunkia, jotka ulvovat jos tornado lähestyy. Silloin pitää mennä kauas ikkunoista, pohjakerrokseen ja huoneeseen joka ei ole lähelläkään ulkoseinää (joo, opettelin ulkoa). Amerikkalaiset kyllä on rauhoitellut että ei se tänne iske, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Suurta tuhoa aiheuttaneita tornadoja ei kuitenkaan Kansas Cityyn ole toistaiseksi iskenyt, mutta kuulemma kaupungin ympärillä niitä on pyörinyt sitäkin enemmän. Huuuh, mua pelottaa! Eilen vielä vierailin yhdessä koulussa jossa niillä oli juuri tornado drill eli tornadoharjoitus...ääää. No, ei auta pelätä. Pidän sormet ja varpaat ja kaikki ristissä, että en kohtaa yhtäkään tornadoa tämän viimeisen kuukauden aikana. Piste. Kiitos.

Pahoittelut hieman vähäistä kirjoittelusta tänne. Tämä viikko on ollut aivan hullu! Teki kyllä Spring Breakki hyvää, sillä en aavistanutkaan miten paljon hommaa sen jälkeen tuleekaan eteen. Olen ollut tällä viikolla joka päivä koulussa seuraamassa opetusta, joka on kyllä tosi kivaa. Käytän viimeiset viikot siis hyvin hyödyksi ravaamalla koulusta toiseen :D Mutta kun olisikin pelkät kouluvierailut! Eilenkin olin yhdessä koulussa 7:30-2 ja sen jälkeen puoli viidestä seitsemään oli oma luento täällä yliopistolla. Ja miljoona esseetä ja pikkukoetta taas tulossa....uuuh, nämä opettajat jaksaa antaa hommia.

Mutta joo, koulutehtävien paljoudesta huolimatta olen yhä ihmeissäni että kuukausi vaihtui jo huhtikuuhun..tiistaina olikin April Fools' Day eli Aprillipäivä. Joka ei kylläkään mitenkään ihmeellisesti missään näkynyt. Lehdissä ja televisiossa taisi olla jotain pilailuja. UMKC kirjoitti sanomalehdessään että koulun kengurumaskotti vaihdetaan virtahevoksi. Hehe!

No, mä menen nyt tekemään iltapalaa ja jatkan lukemisia. Yritän kirjoitella viikonloppuna lisää! :) Kunhan vain tornadot kiertävät minut ja Kansas Cityn kaukaa. See ya!