maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vaihtovuoden jälkeen



(Sama teksti löytyy hieman lyhyempänä versiona 14.6.2014 julkaistussa Raumalaisessa - www.raumalainen.fi)

Kotona ollaan! Vaihtovuoteni Kansas Cityssä vierähti nopeasti. Nyt olen ollut jo kuukauden verran kotona Suomessa. Kansas Citystä lähteminen oli haikeaa, koska sinne oli yhdeksässä kuukaudessa ehtinyt muodostua oma elämä. Opiskelijalle vaihtovuosi on useimmiten itsenäistymisen paikka. Enää ei lähdetty kotona käymään viikonloppuna, ja koko viikon syömiset oli mietittävä ennen kaupassa käymistä. Oma elämä koostui myös ystävistä ja yliopiston kampuksella asumisesta, siitä omasta pienestä yksiöstä ja roommate:ien eli huonekavereiden kanssa jaetusta olohuoneesta ja keittiöstä. Oli haikeaa lähteä kotiin, koska en tiedä näenkö Kansas Cityssä tapaamiani ihmisiä koskaan uudelleen. Silti uskon, että sain vuoden aikana monia toivottavasti läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita.

Ajomatka Helsinki-Vantaa lentokentältä kotiin länsirannikolle oli kuin uuteen kulttuuriin tutustumista, vaikka samalla hetkellä kaikki tuntui tutulta ja turvalliselta. Monikaan asia ei ollut muuttunut, vaikka itsellä oli hieman outo tunne aluksi. Kotiinpaluun kruunasi tietysti perheen näkeminen sekä maittava ruisleipä-kala-salaattiannos. Ihanaa oli myös tehdä lenkki metsässä pururadalla, niitä kun ei Kansas Citystä juuri löytynyt. Ensimmäiselle lenkille lähtiessäni vannoin myös sanovani amerikkalaiseen tapaan ”hei” jokaiselle vastaantulijalle, mutta jostain kumman syystä tyydyin vain iloiseen hymyyn.


Vaikka Suomeen palaaminen oli outoa, oli täällä moni asia samalla tavalla kuin lähtiessä. Kavereiden kanssa oli mukava lähteä istumaan iltaa ja vaihtamaan kuulumisia, ja ilta kavereiden kanssa muistuttikin paljon Kansas Cityssä viettämiäni iltoja.  Sosiaalinen media on läsnä ikäisteni nuorten elämässä niin Yhdysvalloissa kuin koti-Suomessakin. Iltaa ei istuta ilman, etteikö välillä selattaisi puhelimen Facebook-, Instagram- tai WhatsApp-sovelluksia. Me täällä Suomessa pohdimme kuinka nuoret käyttävät puhelinta aivan liikaa, mutta valtameren toisella puolen puhelin oli mielestäni vielä enemmän esillä. Edellä mainittujen sovellusten lisäksi amerikkalaisnuoren puhelimesta löytyi monia muita minulle täysin tuntemattomia deitti- ja keskusteluohjelmia, joiden avulla he välittivät kuvia ja tekemisiään toisilleen jatkuvasti.  Puhelin oli kyllä myös surullisen usein kädessä jopa autoa ajaessa, ja tämä saikin minut hieman varpailleni kun amerikkalaisnuorten kyydissä johonkin matkustin.


Myös amerikkalaisissa kouluissa teknologia oli esillä enemmän kuin Suomessa. Oli helppoa huomata mihin koulu oli halunnut panostaa: joka luokasta saattoi löytyä Smart Board eli interaktiivinen oppimistaulu tai jopa jokaiselle oppilaalle oma tietokone tai iPad, mutta puolestaan esimerkiksi liikuntasali saattoi olla vain kahden luokkahuoneen kokoinen ja liikuntavälineet hyvin puutteellisia. Amerikassa koulut kun saavat monesti itse päättää mihin he haluavat panostaa ja kuinka paljon.


Ja mitä tulee illan viettoon kavereiden kanssa, pitihän sitä illan päätteeksi myös käydä katsastamassa paikallinen yöelämä.  Amerikassa yökerhoihin tai baareihin suunnattiin aina hyvin aikaisin, ja myös kotiin lähdettiin aikaisin valomerkin tullessa usein jo kello kahdelta yöllä. Siinä missä Suomessa on kaupungin keskusta viikonloppuöisin tyhjä autoista ja muista kulkuneuvoista, oli Kansas Cityn downtown täynnä autoja, sillä ei sinne muuten pääsisi pitkien välimatkojen takaa, jos ei autolla lähdettäisi.


Amerikkalaisten autoilu tuntui suomalaisesta käsittämättömältä. Joka paikkaan piti kulkea autolla, ja monesti pyörä- ja kävelytiet puuttuivat kokonaan. Amerikkalaisiin nuoriin verrattuna me suomalaiset opiskelijat harrastamme enemmän liikuntaa. Amerikkalaiset pistävät helposti liikkumattomuutensa kiireisen elämän piikkiin, jolloin aikaa ei jää muulle kuin koululle ja työlle. Amerikkalaisissa peruskouluissa puolestaan liikunta on jopa ehkä näkyvämmin mukana kuin meillä Suomessa, sillä kaikki liikunnanharrastus tapahtuu koulujen urheilujoukkueissa koulupäivän aikana tai sen jälkeen.


Kaiken kaikkiaan vaihtovuosi oli minulle upea ja rikas kokemus. Ennen kotiinlähtöä minulta kysyttiin, voisinko asua Yhdysvalloissa pysyvästi. Opiskelijana maassa eläminen oli mukavaa: elämä kampuksella on helppoa, koska kaikki tarvittava oli lähellä. Arki oli tapahtumarikasta, kun sen sai jakaa huonekavereiden ja muiden asuntolassa asuvien nuorten kanssa. Amerikan kansalaisena eläminen olisi vähän eri asia, jossa ehkä eniten mietityttäisi terveydenhoito, koulusysteemi ja muut asiat jotka ovat eri tavalla kun meillä Suomessa. Mutta niin on hyviä ja huonoja puolia joka maassa, myös meillä Suomessa.


Syksyllä edessä on paluu luokanopettajan opintojen pariin. Opintojen, jotka valmistavat maailman parhaimpia opettajia yhteen maailman parhaimmista koulutusjärjestelmistä. Vaikka koulujärjestelmä ja opettajankoulutus ovat huippuja meillä Suomessa, koin tämän ulkomaan jakson antavan minulle sellaisia eväitä tulevaisuutta varten, joita ei pelkästään koulun penkiltä saa. Oli avartava kokemus päästä vertaamaan meidän – Pisa-tulosten ja koulutuksen kärkimaata Yhdysvaltoihin. Vaikka Yhdysvaltain menestys kansainvälisissä vertailuissa ei ole lähelläkään Suomen tasoa, antoi tämä vuosi ja lukuisat kouluvierailut minulle hieman erilaisia eväitä tulevaisuutta varten. Sellaisia eväitä, joita en välttämättä suomalaisessa opettajankoulutuslaitoksessa saisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti