maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vaihtovuoden jälkeen



(Sama teksti löytyy hieman lyhyempänä versiona 14.6.2014 julkaistussa Raumalaisessa - www.raumalainen.fi)

Kotona ollaan! Vaihtovuoteni Kansas Cityssä vierähti nopeasti. Nyt olen ollut jo kuukauden verran kotona Suomessa. Kansas Citystä lähteminen oli haikeaa, koska sinne oli yhdeksässä kuukaudessa ehtinyt muodostua oma elämä. Opiskelijalle vaihtovuosi on useimmiten itsenäistymisen paikka. Enää ei lähdetty kotona käymään viikonloppuna, ja koko viikon syömiset oli mietittävä ennen kaupassa käymistä. Oma elämä koostui myös ystävistä ja yliopiston kampuksella asumisesta, siitä omasta pienestä yksiöstä ja roommate:ien eli huonekavereiden kanssa jaetusta olohuoneesta ja keittiöstä. Oli haikeaa lähteä kotiin, koska en tiedä näenkö Kansas Cityssä tapaamiani ihmisiä koskaan uudelleen. Silti uskon, että sain vuoden aikana monia toivottavasti läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita.

Ajomatka Helsinki-Vantaa lentokentältä kotiin länsirannikolle oli kuin uuteen kulttuuriin tutustumista, vaikka samalla hetkellä kaikki tuntui tutulta ja turvalliselta. Monikaan asia ei ollut muuttunut, vaikka itsellä oli hieman outo tunne aluksi. Kotiinpaluun kruunasi tietysti perheen näkeminen sekä maittava ruisleipä-kala-salaattiannos. Ihanaa oli myös tehdä lenkki metsässä pururadalla, niitä kun ei Kansas Citystä juuri löytynyt. Ensimmäiselle lenkille lähtiessäni vannoin myös sanovani amerikkalaiseen tapaan ”hei” jokaiselle vastaantulijalle, mutta jostain kumman syystä tyydyin vain iloiseen hymyyn.


Vaikka Suomeen palaaminen oli outoa, oli täällä moni asia samalla tavalla kuin lähtiessä. Kavereiden kanssa oli mukava lähteä istumaan iltaa ja vaihtamaan kuulumisia, ja ilta kavereiden kanssa muistuttikin paljon Kansas Cityssä viettämiäni iltoja.  Sosiaalinen media on läsnä ikäisteni nuorten elämässä niin Yhdysvalloissa kuin koti-Suomessakin. Iltaa ei istuta ilman, etteikö välillä selattaisi puhelimen Facebook-, Instagram- tai WhatsApp-sovelluksia. Me täällä Suomessa pohdimme kuinka nuoret käyttävät puhelinta aivan liikaa, mutta valtameren toisella puolen puhelin oli mielestäni vielä enemmän esillä. Edellä mainittujen sovellusten lisäksi amerikkalaisnuoren puhelimesta löytyi monia muita minulle täysin tuntemattomia deitti- ja keskusteluohjelmia, joiden avulla he välittivät kuvia ja tekemisiään toisilleen jatkuvasti.  Puhelin oli kyllä myös surullisen usein kädessä jopa autoa ajaessa, ja tämä saikin minut hieman varpailleni kun amerikkalaisnuorten kyydissä johonkin matkustin.


Myös amerikkalaisissa kouluissa teknologia oli esillä enemmän kuin Suomessa. Oli helppoa huomata mihin koulu oli halunnut panostaa: joka luokasta saattoi löytyä Smart Board eli interaktiivinen oppimistaulu tai jopa jokaiselle oppilaalle oma tietokone tai iPad, mutta puolestaan esimerkiksi liikuntasali saattoi olla vain kahden luokkahuoneen kokoinen ja liikuntavälineet hyvin puutteellisia. Amerikassa koulut kun saavat monesti itse päättää mihin he haluavat panostaa ja kuinka paljon.


Ja mitä tulee illan viettoon kavereiden kanssa, pitihän sitä illan päätteeksi myös käydä katsastamassa paikallinen yöelämä.  Amerikassa yökerhoihin tai baareihin suunnattiin aina hyvin aikaisin, ja myös kotiin lähdettiin aikaisin valomerkin tullessa usein jo kello kahdelta yöllä. Siinä missä Suomessa on kaupungin keskusta viikonloppuöisin tyhjä autoista ja muista kulkuneuvoista, oli Kansas Cityn downtown täynnä autoja, sillä ei sinne muuten pääsisi pitkien välimatkojen takaa, jos ei autolla lähdettäisi.


Amerikkalaisten autoilu tuntui suomalaisesta käsittämättömältä. Joka paikkaan piti kulkea autolla, ja monesti pyörä- ja kävelytiet puuttuivat kokonaan. Amerikkalaisiin nuoriin verrattuna me suomalaiset opiskelijat harrastamme enemmän liikuntaa. Amerikkalaiset pistävät helposti liikkumattomuutensa kiireisen elämän piikkiin, jolloin aikaa ei jää muulle kuin koululle ja työlle. Amerikkalaisissa peruskouluissa puolestaan liikunta on jopa ehkä näkyvämmin mukana kuin meillä Suomessa, sillä kaikki liikunnanharrastus tapahtuu koulujen urheilujoukkueissa koulupäivän aikana tai sen jälkeen.


Kaiken kaikkiaan vaihtovuosi oli minulle upea ja rikas kokemus. Ennen kotiinlähtöä minulta kysyttiin, voisinko asua Yhdysvalloissa pysyvästi. Opiskelijana maassa eläminen oli mukavaa: elämä kampuksella on helppoa, koska kaikki tarvittava oli lähellä. Arki oli tapahtumarikasta, kun sen sai jakaa huonekavereiden ja muiden asuntolassa asuvien nuorten kanssa. Amerikan kansalaisena eläminen olisi vähän eri asia, jossa ehkä eniten mietityttäisi terveydenhoito, koulusysteemi ja muut asiat jotka ovat eri tavalla kun meillä Suomessa. Mutta niin on hyviä ja huonoja puolia joka maassa, myös meillä Suomessa.


Syksyllä edessä on paluu luokanopettajan opintojen pariin. Opintojen, jotka valmistavat maailman parhaimpia opettajia yhteen maailman parhaimmista koulutusjärjestelmistä. Vaikka koulujärjestelmä ja opettajankoulutus ovat huippuja meillä Suomessa, koin tämän ulkomaan jakson antavan minulle sellaisia eväitä tulevaisuutta varten, joita ei pelkästään koulun penkiltä saa. Oli avartava kokemus päästä vertaamaan meidän – Pisa-tulosten ja koulutuksen kärkimaata Yhdysvaltoihin. Vaikka Yhdysvaltain menestys kansainvälisissä vertailuissa ei ole lähelläkään Suomen tasoa, antoi tämä vuosi ja lukuisat kouluvierailut minulle hieman erilaisia eväitä tulevaisuutta varten. Sellaisia eväitä, joita en välttämättä suomalaisessa opettajankoulutuslaitoksessa saisi.

perjantai 16. toukokuuta 2014

It's time to go home - Goodbye Kansas City!


Klikkasin äsken tottuneeseen tapaan linkkiä "uusi blogiteksti", mutta kun tämä tyhjä sivu aukesi, en enää tiennyt mitä kirjoittaa. Tämä on seitsemäskymmenes, ja mitä luultavimmin samalla viimeisin blogiteksti jota tältä yhdeksän kuukauden reissultani tänne kirjoitan. Huomenna lauantaina aamulla on nimittäin aika sanoa hyvästit Kansas Citylle. Lennetään Emman kanssa aamulla New Yorkiin. Tultiin yhdessä siihen tulokseen, että saattaisi olla ihana tapa päättää tämä vuosi olemalla vielä muutama päivä New Yorkissa yhdessä. Olisi liian kurjaa ja surullista lentää tästä suoraan yksin kotiin Suomeen. Niinpä me varattiin jo aikaisin keväällä liput Nykiin ja kummallakin on sitten lento kotiin New Yorkista, mulla Suomeen ja Emmalla tietysti Ranskaan. Vaikka, pakko silti myöntää, että tällä hetkellä edes New York ei oikein tunnu miltään koska the thing on se, että ei haluaisi lähteä Kansas Citystä mihinkään.

Aika meni vauhdilla. Yhdeksän kuukautta. En voi vieläkään jotenkaan käsittää mitä on tapahtunut. Vuosi, josta olet haaveillut niin pitkään ja sitten se vihdoin toteutui. Ja nyt se on jo päättymäisillään. Kaikki kysyvät miltä tuntuu. Miltä tuntuu mennä kotiin, haluaisitko jäädä, haluanko tulla kotiin. Koko vuoden minulta on kysytty mitä kaipaan Suomesta, ja nyt minulta kysytään mitä jään kaipaamaan Amerikasta. Ei minulla ole edes sanoja sille, miltä juuri nyt tuntuu! Tämä vuosi oli mahtava. Aivan ihana. En vaihtaisi hetkeäkään pois tästä kokemuksesta. Ja pakko mun on myöntää, että tällä hetkellä en haluaisi lähteä pois. Nämä viimeiset viikot oli vielä jotenkin koko vuoden huipentuma. Tapahtui niin ihania asioita ja tapasin vielä upeita ihmisiäkin ihan viime hetkinä. Nyt tuntuu, että yhtäkkiä mut napataan pois tästä "tutusta" ja mun omasta ympäristöstä. Ympäristöstä, josta on oikeasti tullut koti näiden yhdeksän kuukauden aikana. Kansas City. En tiennyt kaupungista juuri mitään kun tänne saavuin, amerikkalaiset eivät meinanneet itsekään millään lakata kysymästä kysymystä että "mitä, miksi ihmeessä Kansas City kaikista tämän maan kaupungeista?" ja nyt olen nähnyt kaupunkia enemmän kuin moni täältä kotoisin oleva ja pidän tästä todella paljon. Rakastan Kansas Cityä. Se on sopivan pieni suuri kaupunki. Rakastan myös keskilännen kulttuuria, ihmiset täällä on ihania.

On yllättävää, miten nopeasti ihminen tottuu asioihin. Näin jälkeenpäin minua naurattaa, miten alussa kauhistelin asioita kuten maitoa, jossa oli kauheasti rasvaa ja sokeria, ruisleivän puuttumista tai kahvin makua. Nyt huomaan syöväni päivittäin ihanan puuroannokseni sen samaisen maidon kanssa, iltapäivällä palan whole wheat leipää ja juon minä joka päivä pari kupillista instant coffeeta eli veden sekaan sekoitettavia kahvipuruja. Kaikista näistä voin sanoa jopa pitäväni. Voisiko olla niin, että taas Suomeen palatessa meidän kotimaan ruoka maistuu hetken aikaa oudolta, kunnes siihen taas tottuu. Ja yhtä asiaa minun tulee ainakin jopa ikävä: aamupuuroa eli oatmealia, täällä kun kaurahiutaleet ovat ihanan isoja!

Mitä jään kaipaamaan? Jään kaipaamaan juuri niitä ihmisiä. Oli surullista lähteä viime syksynä Suomesta, koska yhdeksän kuukautta tuntui pitkältä ajalta. Tuli itku, koska tiesi, että seuraavaan näkemiseen on niin kauan aikaa. Mutta kun mä lähden nyt täältä, se on vielä raskaampaa.  Hyvästien sanominen näille ihmisille on surullista ja raskasta, koska suurinta osaa et luultavasti tule ikinä näkemään uudelleen. Yhteyttä tulen varmasti pitämään, koska koen että olen solminut tällä reissulla niin monia, luultavasti ja toivottavasti läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita.

Jään myös kaipaamaan amerikkalaisten avoimuutta ja välittömyyttä. Sitä, että täällä ei oikeasti ole yhtään väliä millainen olet, miltä näytät tai mitä teet. Kun katsoo Suomea täältä kaukaa, me ollaan kovin ulkonäkökeskeinen ja täydellistä minäkuvaa tavoitteleva kansa. Amerikkalaiset vähät välittävät miltä toinen tänään näyttää, mitä sillä on päällä tai mitä sillä on tänään sanottavaa. Avoin tapa kommunikoida ja jutella on asia, mistä pidän ja tulen aina pitämään. Se on myös asia, jonka toivon tarttuneen minuun itseenikin. Ollaan kavereiden kanssa juteltu monesti, että miten on mahtanut itse muuttua tämän vuoden aikana. Uskon, että olen muuttunut ainakin jonkin verran vaikka sitä ei itse niin huomaakaan. Vaihtovuosi on ainakin tuonut hurjasti lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Kotiin on hassua mennä, koska sielläkin moni asia on muuttunut. Kaikki sanovat, että varaudu sitten että kotiinpaluu ei ole helppoa ja se kulttuurishokki on paljon suurempi kuin se, kun tulit tänne ensimmäistä kertaa. Niin se varmasti onkin, ja se vaatii aikaa että siihen taas tottuu.

Musta on ihana mennä kotiin ja nähdä perhe ja ystävät. Samaan aikaan se tuntuu myös kovin oudolta. Olen ollut poissa niin pitkään. Täältä lähteminen tuntuu oudolta, koska tänne on tavallaan ehtinyt nyt rakentua oma elämä, ja mä pidän kovasti tästä elämästä. Toisaalta olen miettinyt voisinko asua tässä maassa ja kulttuurissa pysyvästi. Opiskelijana on mukava olla: elämä kampuksella on loistavaa, kaikki on lähellä ja arki on ihanaa kun sen saa jakaa huonekavereiden kanssa, mutta silti sulla on ikään kuin oma asunto, koska jokaisella on oma huone. Amerikan kansalaisena eläminen olisi vähän eri juttu, jossa ehkä eniten mietityttäisi terveydenhoito, koulusysteemi ja muut asiat jotka ovat eri tavalla kun meillä Suomessa. Mutta niin on hyviä ja huonoja puolia joka maassa, myös meillä Suomessa.

Sinulle, joka mietit vaihtoon lähtemistä tai ulkomaille lähtöä haluan sanoa, että tee se. Tämä oli mun elämäni ehdottomasti parhain vuosi. Nyt  itkettää, koska se on loppumaisillaan, mutta kun katson taaksepäin voin vain hymyillä ja olla iloinen näistä hetkistä, ihmisistä ja asioista joita olen saanut kokea ja oppia ja tehdä. Samanlaisia kokemuksia en olisi muualla saanut. Olen oppinut niin paljon itsestäni ja muista ihmisistä, ja toisen maan kulttuurista.


Tämä kuva muistuttaa mua jotenkin niin paljon tästä koko vuodesta. Kuva on otettu lähes ensimmäisenä viikonloppuna täällä elo-syyskuussa, kun oltiin autolla ajamassa johonkin housepartyihin. Radiossa soi Funin We are young ja Emma ja Josh laittoivat kädet auton kattoikkunasta ulos. En muista kuka kuvan otti, mutta se oli ihan ensimmäisten kuvien joukossa puhelimessani.

Huhhuh! Tämä vuosi oli kyllä täynnä You Only Live Once -momentteja. Viime viikonloppuna täydensin listaani vielä kahdella "only in America" kokemuksella: ratsastin härällä (bull ride) mikä on must juttu kun käyt clubeilla Amerikassa, ja lauantaina juotiin beer bong:eja eli - niin viisaalta ja fiksulta kuin kuulostaakin - sellaiseen suppiloon kaadettiin oluttölkki ja sitten vain suppilon pää suuhun ja kurkusta alas! Joo, no, ihan kaikkea ei pitänyt tänne kirjoittaa, mutta kuitenkin, hauskoja kokemuksia.

Lopuksi vielä vähän kuvia lauantain Going Away juhlista. Oli ihana ilta. Niin ihana, et pidettiin uudet juhlat keskiviikkona. Saatiin Emman kanssa kaksi lahjaakin kahdelta pojalta, UMKC:n mukit ja toinen oli ostanut meille vielä kakun. Voi että, en mä vaan tiedä miten me Emman kanssa voidaan täältä ikinä lähteä, me on kumpikin tutustuttu niin upeisiin ihmisiin. Myös itse Emmalle hyvästien sanominen tulee olemaan hankalaa. Yhtäkkiä et enää näekään ihmistä jonka kanssa jaoit lähes kaiken näiden yhdeksän kuukauden aikaan. Samoin Jessica, joka jää tänne vielä jouluun asti. Mun tulee melkein jopa ikävä Ashleya, Brandonia ja Cenoa, meidän koirakaveria, vaikka en hänestä niin innostunut olekaan ollut.

Torstaina oli lisää hyvästien sanomista ja illalla kaiken muun ohjelman lomassa ehdin poikkeamaan Michellen yllätys-graduation-juhlissa. Nyt olen juuri lähdössä koululle katsomaan Michellen (ja sattumalta myös huonekaverini Ashleyn) Graduation Commencement:a eli graduation ceremoniaa, joka ihan mielenkiintoista nähdä. UMKC:sta valmistuu niin monta opiskelijaa, että seremoniat on jaettu eilisen, tämän päivän ja huomisen aikana moneen eri kellonaikaan. Tuo juhla mihin me mennään on chemistryn, commnication studies, arts&sciences ja language opiskelijoiden graduation. Koko aamun meidän asunnossa on ravannut Ashleyn perhettä ja sukulaisia juhlapuvut päällä valmistautumassa juhlaan.

Huomenna sitten onkin suuntana lentokenttä, laukut toivottavasti pakattuina (vähän hankalaa ollut suorittaa sitä hommaa), ja kaikista kamalin eli viimeisten hyvästien aika. Mutta kuten sanottu, kaikki kiva loppuu aikanaan ja onhan se ihana tulla taas kotiinkin.

 Nyt on aika sanoa hyvästit myös täällä blogissa. Suuri kiitos kaikille blogiani lukeneille, oli suuri ilo jakaa vaihtovuoteni teidän kanssa. :) Lauantaisessa (?) Raumalaisessakin saattaa vielä olla viimeinen kirjoitukseni tältä reissulta.


Don't cry because it's over, smile because it happened. 











<3

Mä olin onneks saadessani elää nämä 9 kuukautta just täällä,
just näiden ihmisten kanssa. Missä tahansa muualla
tämä kokemus olisi varmasit ollut erilainen.
Thank you for the memories!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Time for goodbyes, last moments and last parties in Kansas City


On tämä vaan aika surullista! Vasta eilen torstaina sen oikeastaan rupesi tajuamaan, että mä oikeasti olen lähdössä. Eilen sanoin ensimmäiset hyvästit. Toiset ja kolmannet hyvästit seurasivat tänään...ja huomenna meillä onkin mun ja Emman läskiäisjuhlat. :( Tänään myös avasin ensimmäisen matkalaukun lattialle, en vain tiedä miten ikinä saan nämä tavarat tuotua täältä kotiin. On tämä vaan niin ihmeellistä!

Tähän viikkoon on mahtunut paljon. Tänään sain vihdoin ja viimein kaikki koulutyöni eli esseeni valmiiksi! Mulla ei ole yhtäkään Final Examia nyt kevään kursseilta, koska joka kurssilta sattui olemaan pelkkiä esseitä/projekteja mitä piti tehdä. Ensi viikko meillä siis on Finals Week, mutta vain yhdeltä kurssilta meillä on "final class" eli viimeinen kokoontuminen, jolloin palautetaan Final Paper ja pidetään pieni juhla luokan kesken. Ja tänään tulostin kirjastossa viimiset paperit ulos eli olen niin done! Wohoo! :) No, ihan hyvä silti koska ei tässä paljon olisi enää aikaa tehdäkään koulujuttuja. Täällä on muuten aika usein tapana että viimisellä luennolla on pieni "juhla" johon useimmiten kaikki tuovat ruokaa ja opettaja ja opiskelijat vain keskustelevat keskenään. Aika hauska tapa!

Ahh, ihanaa kun ei tarvitse miettiä koulua enää! Nyt voi tehdä kaikkea muuta! Ja jokainen päivä kyllä onkin aina täynnä ohjelmaa. Kaverit yrittää kuumeisesti miettiä mitä vielä en olisi kokenut Kansas Cityssä, että mitä vielä tehtäisiin! Worlds of Funiin eli Kansas Cityn huvipuistoon yritetään joku päivä ehtiä, mutta valitettavasti maailman korkein liukumäki Oceans of Fun -vesipuistossa jää kyllä kokematta koska puisto avaa ovensa vasta 24.päivä. Hehe, en mä silti siihen olisi kyllä mennytkään että ei sen puoleen! Tänään suuntaan amerikkalaistyttöjen ja heidän kavereiden kanssa Kansas Cityn downtowniin Power&Light:n yöelämään. Huomenna sitten päätettiin järjestää, niin surulliselta kuin sen nimi kuulostaakin, "Going Away" -partyt täällä meidän asunnossa. Päätettiin Emman kanssa että kutsutaan kaikki, kehen ollaan tämän vuoden aikana tutustuttu. Kutsuttuja tuli siis melko lailla, ja suurin osa on jopa jo merkannut osallistuvansa. Uhhuh, en tiedä miten tänne mahdutaan mutta eipä sitä mietitä! :) Ja kuten Emma sanoi, että nyt ei enää tarvi paljon välittää vaikka RA eli Resident Assistant (ne ketkä työskentelevät täällä asuntolassa) koputtaisi ovelle ja antaisi varoituksia (koska juhlien pitäminen ja alkoholin juominen yms. on kiellettyä asuntolassa), me ollaan viikon päästä pois täältä! :D

Tänään iltapäivällä kävi muuten ehkä ihanin sattuma ikinä! Oltiin Plazassa Starbucksissa ja odotettiin meidän juomia tiskin päädyssä, kun kaksi nuorta tyttöä pysähtyi meidän kohdalle ja toinen niistä sanoi että "Hey Sonja!". Mä menin aivan hämilleni ja sanoin että hey, että mistäs me tunnetaan ja tytöt sanoivat että etkös sä ole Sonja, että sä olit meidän liikuntatuntia seuraamassa Pembroken koulussa! :D Haha, voitteko kuvitella! Kansas Cityn Starbucksissa yläkouluikäiset tytöt pysähtyy moikkaamaan. Haha, ihanaa! En mä halua lähteä täältä mihinkään... oivoi! :D Sen lisäksi olin myös illallisella meksikolaisessa ravintolassa äsken Katin ja hänen perheensä kanssa. Meillä oli taas niin mukavaa yhdessä, ja kun puhutaan pelkkää englantia en edes välillä tajua, että Katikin on Suomesta.  Ruoka oli hyvää (margaritat myös) ja oli kyllä hauska ilta, illallisen jälkeen haettiin vielä Murry'sista paikalliset itsetehdyt jäätelöt :) Voi pojat, mun tulee näitä pieniä,, ihania hetkiä ja juttuja kyllä ikävä..

Sain vihdoin aikaiseksi tyhjentää Amerikan puhelimeni valokuvat tietokoneelle, joten laitampa tähän sekalaisia kuvia lähinnä tämän kevään varrelta kännykästä ja kamerasta. Hyvin palveli 70 dollarin puhelin tämän vuoden ajan ja vaikka surkea kamera olikin niin tulipa silti vähän kuvailtua aina missä kuljinkin. Jos on Yhdysvaltoihin matkaamassa pidemmäksi aikaa, niin kannattaa ehdottomasti vertailla puhelinkorttien hintoja ettei joudu maksamaan itseään kipeäksi puhelinlaskujen takia.

Tässä vielä kuvat, nyt täytyy rientää alakertaan kun kyyti saapuu ihan pian. Hauskaa viikonloppua, ihanaa äitienpäivää kaikki äidit (oma rakas äitini especially! <3) ja hauskaa tulevaa viikkoa! Kannustakaa Suomea myös Euroviisuissa, se on vielä aika kova juttu Suomessa ;) Ja kuulemma Saksassa ja Liettuassakin, mut Ranskassa se ei kuulemma ole tietysti juttu eikä mikään ;D haha, no, vähän ehkä niin ja näin meillä Suomessakin, mutta jotkut sentään katsoo sitä! Ranskalainen roommateni Emma hyvä kun tiesi että mistä on kyse kun niistä liettualaisen Alinan kanssa yks päivä puhuttiin! ;)


Tämä kyltti on lähes joka ravintolan vessassa. Eikö se pitäisi olla ihan itsestäänselvyys, että työntekijän pesevät kätensä kun käyvät vessassa ?!

Lehdenjakaja heittää kuin heittääkin täällä aamulehden portaikolle tai oven eteen! 

Ihana Plaza joskus helmikuussa kun jäät rupesivat sulamaan.

Kampuksella

Tätä meinaan, kun puhun että Amerikan lippu roikkuu joka nurkalla.

Koulussa ennen luentoa..yllättäen minä yksin paikalla ajoissa ;)

Plazaplaza <3

Tytöt veivät mut muutama viikko sitten Oklahoma Joe'siin - Kansas Cityn kuuluisampaan ravintolaan barbequelle! Vaikka oli maanantai-ilta, jono ravintolan tiskille oli noin 40 minuuttia. Mutta olihan se kyllä hyvääkin! Tällä viikolla Huffington Post taisi listata USA:n parhaimmat barbequet ja oliko jopa koko TOP10 joukossa ainakin neljä Kansas Cityn ravintolaa! Kansas City on kuuluisa barbequestaan koko maassa.

Koulun kirjastossa

School bus!

Roskien tyhjennyspäivä. Näin kaikki talot tuovat laatikoissa roskat tien viereen ja roska-auto käy keräämässä ne.

Mun naapurustoa :) Tässä bussia odottelen, oikealla puolella alkais sitten kampusalue.

International students picnic


Kelly, Birte ja Jeanette



Zoossa Roosan kanssa kameleita ja muita kattomassa! :)





Siinä kaverukset menee puvut komeasti päällänsä



Meidän European-American presentation viime maanantaina ja tarjoilut: saksalaista leipää, suomalaisia ruis  nachoja ja mun leipoamaa pullaa!




Satuttiin kuljeskelemaan yks päivä Plazassa kun siellä jotkut ottivat hääkuvia! :)




Meidän vakio happy hour paikka italialaisravintola Brio 


Plaza ja sen ihanat suihkulähteet! Plaza on muuten rakennettu Espanjan kaupungin Sevillan mukaan. J.C. Nichols joka Plazan on suunnitellut oli vierallut Sevillassa ja ihastunut kaupunkiin, ja halusi tehdä Kansas Cityn Plazasta saman tyylisen. Plazassa liehuu Espanjan lippukin!


maanantai 5. toukokuuta 2014

Happy Cinco de Mayo!


Jaiiiiikss! Time is running!! Nyt on MAANANTAI 5.5.2014...... emmää voi uskoa tätä todeksi! Two more weeks in Kansas City. So freaking crazy! Hyvää Cinco de Mayoa myös kaikille! Cinco de Mayo eli viides toukokuuta on meksikolaisten juhla Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Sillä juhlistetaan Meksikon armeijan voittoa ranskalaisia vastaan käydyssä taistelussa vuonna 1862. Juhla ei siis ole Meksikon itsenäisyyspäivä, mitä kuulemma (meksikolaisen opettajani Uzziel Peccinan mukaan) usein luullaan, vaan sen tarkoituksena on kunnioittaa meksikolaista kulttuuria ja perinteitä täällä Yhdysvalloissa ja Meksikossa.

On ainakin upea sää Cinco de Mayona! Kuuma ja kostea kesä on saapunut Keskilänteen. Kansas City on kylpenyt 30 asteen lämmössä perjantaista asti (vaikka torstaina oli vielä hädin tuskin kymmentä astetta :D). Eilen sunnuntaina Kansas Cityn viereisessä kaupungissa Wichitassa mitattiin 100 Fahrenheittia eli 37 celciusta! Kyllä olikin kuuma päivä.

Me ei koulussa silti juhlittu Cinco de Mayoa tänään, vaikka Dr. Peccinan tunti olikin, vaan meillä oli vuorossa mun ryhmäni presentation eli esitys! :) Joka olikin ihan huippu, vaikka itse sanonkin! Meidän aiheeksi valikoitui tammikuussa kun ryhmiä jaettiin ihan sattumalta European-American culture ja tadaaa, kuinka ollakkaan että meidän ryhmään sattui tällainen itse eurooppalainen student! Muiden ryhmien aiheina on siis ollut Latino, African american, Asian cultures, religion, etc. kuten jo aikaisemmin niistä vähän kirjoitin. Mä aloitinkin tänään siis aamuni leipomalla pullaa (pitää aina olla jotain tarjottavaa kun pitää esityksiä..) ja sen kanssa tarjottiin Pumpernickeliä eli tummaa saksalaista leipää sekä suomalaisia Ruis Nachoja ja sipsejä, plus teetä! Oli kuulemma hyvät tarjoilut. Ideana oli siis että me pidettiin noin tunnin pituinen esitelmä European-American kulttuurista (mistä ihmiset tuli amerikkaan, milloin, mihin asettuivat, ja sen lisäksi perehdyttiin myös kulttuureihin Euroopassa; ruoka, koulutus, musiikki, tunnetut eurooppalaiset täällä ja siellä jne.) Esityksen lisäksi meidän piti pitää Mini Lesson eli pieni opetustuokio, joka oli myös loistava: laitettiin amerikkalaisopiskelijat nimeämään ryhmissä isolta kartalta Euroopan maita. Haha, se olikin hauskaa! Annettiin 5 minuuttia aikaa ja katsottiin leikkimielisesti montako maata jokainen ryhmä ehti nimeämään siinä ajassa. Sen lisäksi heidän piti sijoittaa kartalle tunnettuja nähtävyyksiä kuten Big Ben, Sikstuksen kappeli, Berliinin muuri jne. Jokaisen ryhmän on oman esityksen lisäksi pitänyt aina tuoda tunnille myös Quest speaker eli vieraileva puhuja. Kun tätä ruvettiin suunnittelemaan mulle tuli heti mieleen täällä opettajana työskentelevä Kati, jonka jo aiemmin keväällä tapasin, ja kysyinkin varovaisesti suostuisiko Kati moiseen...ja hän suostui ilomielin ja pitikin meille tunnin kestävän - aivan loistavan esitelmän miten hän kokee amerikkalaisen kulttuurin ja mitä eroja hän on löytänyt Suomen ja Amerikan välillä. Jäi niin hyvä fiilis koko päivästä, ja opettaja - juuri samainen Uzziel Peccina, antoi meille (ainoana ryhmänä kaikista) täydet pisteet! Vuhuuu :) (ehkä asiaa auttoi se että kun Dr. Peccina tunnnin jälkeen pitämässään palautteessaan kysyi melipiteitämme kurssista, kerroin että kirjoitin muutama viikko sitten blogiini tekstin että jos vain voisin, toisin hänet Suomeen pitämään tämän saman kurssin! haha, ei  kai :D) Palautteen jälkeen oli hyvä heittää high fivet ryhmän kesken (meidän ryhmään kuului minä, Caitlyn, Taylor ja Anthony) ja ensi viikolla viimeisellä tunnilla on koko luokan kesken pieni juhla, johon kaikki tuo taas ruokaa (mä vien suklaata ja salmiakkia!). Tähän on melkein hyvä lopettaa koulunkäynti, enää muutamat luennot jäljellä.

Aika juoksee, aika juoksee, nyt mun olisi jo aika rientää kirjastolle, mutta oli pakko vähän kirjoitella! Viikonloppu meni ohi ihan ennätysvauhdilla, en paljoa kotona ehtinyt edes olemaan. Perjantaina käytiin Crossroads Art District:llä eli Kansas Cityn "taidealueella" First Friday -tapahtumassa. Kansas Cityssä järjestetään joka kuukauden ensimmäinen perjantai First Friday tapahtuma, jossa ihmiset kokoontuu tuonne Crossroads -alueelle ja siellä on kadulla taidenäyttelyitä ja ihmiset esittää erilaisia juttuja (tuolla oli tulen kanssa taiteilijoita ja yksipyöräisellä ajajia jne). Lauantaina oli International Students organisaation picnic Shawnee Mission Parkissa; paljon hyvää ruokaa, paljon vaihtareita ja vapaaehtoisjärjestön ihmisiä. Sunnuntaina näin suomalaista Roosaa ja käväistiin Kansas City Zoossa! Se oli hauska paikka, ja siellä oli ihan kaikkia mahdollisia eläimiä! Mulla olisi paljon kuviakin, mutta nyt en millään ehdi laittaa koneelle.

Tuntuu että paljon on tehtävää ja vähän päiviä, päivät vain katoaa yksi toisensa jälkeen... Ei tässä ehdi edes mukana paljoa ihmetellä! Viime päivinä ollaan mm. tehty ruokaa täällä porukalla, syöty hyvin ja vähän lisää syöty ja käyty frozen yogurteilla ja muilla, ja nautitty amerikkalaisesta elämästä täydestä sydämestä! Kohta mä löydänkin itseni sieltä Suomesta. Iiiiiks!! :) 

perjantai 2. toukokuuta 2014

Amerikkalaisia outouksia

Tähän asti olen kirjoittanut aika ystävälliseen ja positiiviseen sävyyn Amerikasta ja amerikkalaisista. On kuitenkin niin monia asioita, jotka tässä näiden kulttuurissa myös naurattavat, huvittavat ja jopa ärsyttävät. Senpä takia haluan julkaista myös tekstin, jossa kerron näistä amerikkalaisten hauskoista ja oudoista tavoista toimia ja elää. Moni asia nimittäin liittyy hyvin vahvasti myös meidän suomalaisten stereotypioihin siitä millaisia ihmisiä nämä amerikkalaiset oikein ovatkaan!

Kirjoitan tämän nyt ihan listan muodossa siinä järjestyksessä mitä minulle tulee asioita mieleen.
Ja huomioi myös se, että tässä maassa on reilut 500 miljoonaa ihmistä, joten eipä ihan kaikkia asioita voi jokaiseen amerikkalaiseen yleistää! ;)

- Ensinnäkin: it's all about America. Ihmiset tietävät yllättävän vähän muun maailman menosta!
- Ja ihmisten mielestä Amerikka on maailman paras maa.
- Ihmisiä ei myös ihan hirveästi kiinnosta mistä olet kotoisin, vaikka "it's so cool" kun tulet jostain toisesta maasta ja kaikki ihailee ulkomaalaisten aksentteja. Kaikki on muutenkin cool tai awesome.
- Ja kun kerrot mistä tulet, ihmisillä ei ole mitään hajua missä Suomi on. Ja siitä huolimatta että olet jo moneen kertaa kertonut mistä olet kotoisin, kohtaat ajoittain kysymyksiä kuten "So, how is the weather in Norway?", "Do you miss Sweden?" "When do you go back to...Fi...Fin...is it Finland?" Jep.
- Esittäminen ja kiertely ja kaartelu! Aina on olevinaan hyvä päivä, ja jos on huono päivä niin sitä ei voi näyttää. Amerikkalainen kehuu ja kertoo kuinka kaikki on upeeta, vaikka ei todellisuudessa ehkä niin olisikaan. 
- Ja dramatisointi! Kaikkea kauhistellaan ja ihmetellään suureen ääneen. Kuten tuolla campingilla ne ötökät. Kaikki amerikkalaiset sanoivat kun sinne lähdin, että muista pakata hyttysmyrkkyä mukaan koska siellä on hyttysiä ihan hirveästi! Ja mä näin ehkä yhden hyttysen koko reissun aikana! :D Haha, tulsitte Suomeen, hyttysten luvattuun maahan! No, punkeista en puhu silti mitään...
- Mikä myös liittyy dramatisointiin on se, että asioista tehdään aina paljon suurempia kuin ne ovatkaan. Suomalainen toimii ensin ja vasta jälkeenpäin puhuu, mutta amerikkalaisella on tapana puhua ensin suureen ääneen ennen kuin mitään on edes vielä tapahtunut. Monia asioita hyvin helposti suurennellaan, ja niistä tehdään niin paljon mahtavampia mitä ne oikeasti ovat. Välillä tuntuu, että tietynlainen nöyryys puuttuu näiltä ihmisiltä kokonaan.. mut hei, onhan Amerikka maailman paras maa!
- Kaikkien kanssa on lähestulkoon pakko jutella. Hiljaa oleminen on suorastaan kiellettyä.
- Mun nimi kirjotetaan aina j:n sijasta y:llä. Sonya tässä moi! Oon ollut Sonya koko vuoden, joissain harvoissa tapauksissa myös Sonia. Kerran törmäsin myös niinkin hauskaan kuin Sonyjaan. Mutta ei se mua silti häiritse, voin olla hyvin Sonya :) Sen sijaan amerikkalaisista huomaa, että kyllä he on tarkkoja miten heidän nimensä kirjoittaa!
- USAn liput kaikkialla ja joka päivä kellon ympäri. Joka talon nurkalla roikkuu lippu, eikä se tunnu enää miltään "spesiaalilta" niin kuin meillä Suomessa kun on liputuspäivä.
- Koulukirjat on tiiliskiviä. Jo alakoulusta asti lapsiraukat raahaavat mukanaan niin paksuja kirjoja, et ei ole mitään järkeä! Koska ei sitä tiedon määrää kukaan opettaja ehdi opettaa.
- Ei ole olemassa niin lyhyttä matkaa, etteikö sitä voisi ajaa autolla. On ihan ok mennä asuntolasta luennolle autolla, vaikka sinne kävelisi n. 5 minuuttia. Ja oikeasti lähes kaikki kenellä on auto tekee niin.
- Ja mitä tuo ajaminen taas aiheuttaa ovat kamalat ruuhkat. Esim. kello viiden ruuhka on jotain, mihin et vain halua joutua, mutta silti kaikki joutuu koska kaikki ajavat niillä autoilla. Vaikka kaikki sanoo Kansas Citystäkin että "no, onneksi tämä on kello viiden ruuhka VAIN Kansas Cityssä, eikä missään muussa kaupungissa" vaikka on se ruuhka mun mielestä aikamoinen välillä täälläkin.
- Lähes kaikilla nuorilla on oma auto. Ja jos vanha menee rikki, ostetaan seuraavana päivän uusi joka on vielä hienompi. Mistä näillä on rahaa! Ja  kun täällä ajetaan niin paljon, ovat myös autot paljon suurempia mitä meillä Euroopassa. Kaikilla mun ikäisillä on jotkut perheautot! 
- Jos päätätkin kävellä (kuten minä), sinua katsotaan oudoksuen. Kaikkien ohiajavien autoilijoiden katseesta voi aina hyvin lukea suuren kysymysmerkin... "mitä ihmettä tuo tuolla kävelee...?!?"
- Liikenteessä ei juuri käytetä kolmiomerkkiä, vaan joka risteyksessä on STOP -merkit joka suunnasta tuleville. Se sitten vähän vaihtelee kuinka hyvin niihin STOP -merkkeihin ihmiset pysähtyy vai pysähtyykö lainkaan! :D Aivan kaoottista välillä tämä näiden liikennekulttuuri.
- Amerikkalaiset sanovat kuinka McDonalds on kamalaa ja epäterveellistä ruokaa, että "mä en ainakaan syö McDonaldsin ruokaa" mutta sen sijaan he syövät kaikkea muuta, joka on aivan varmasti ihan yhtä epäterveellistä! Mä itse jopa valitsisin McDonaldsin esimerkiksi jonkun Taco Bellin tai Wendy's paikkojen sijasta. Se kertoo jo paljon, että sellaisessa maassa kuin Suomi, on Mäkkäreitä. Silloin se ruoka ei voi olla täysin kamalaa (siis onhan se epäterveellistä, mutta lihan ja muun alkuperä on pakko olla OK tasolla jotta sellainen saa Suomessa toimia), veikkaan että joku Taco Bell ei saisi edes avata liikettään Suomessa koska se liha ja muu tavara tulee ties mistä ja on valmistettu ties miten.
Muutaman kerran ollaan yömyöhään tultu baarista autolla kotiin ja mä ja Emma aina ehdotetaan tytöille et poikettaisko Mäkkärin kautta (kun se joskus vaan maistuu niin hyvältä siihen aikaan yöstä.. :D) mutta siinäkin kohtaa tytöt aina sanoo että hyi Mäkkäriin, ei mennä, ja sen sijaan mennään aina johonkin Huddle Houseen tai Wendy'siin tai muualle mikä on mun mielestä vielä kamalampaa kuin Mäkkiruoka.. :D
- On ihan okei aloittaa jokainen aamu niinkin ravitsevalla aamiaisella kuin makkaralla ja pannukakulla.
- Ja pussi popcornia on ihan ok iltapala!
- Kun tilaat ravintolassa aterian, se sisältää hyvin harvoin mitään salaattiaineksia. Ja kun taas tilaat pelkän salaatin, on se salaatti hyvin usein hukutettu joko salaatinkastikkeeseen tai juustoon.
- Ravintoloissa saa ilmaisen refillin eli juotavaa saa lisää niin monta kertaa kuin haluaa (vettä ja limsoja siis).
- Ihmiset kysyvät, onko täällä paljon lihavia ihmisiä. Mä en oikein kyllä yleistäisi, että ihmiset ovat lihavampia täällä. Ehkä ennemminkin mikä on pistänyt silmään on se, että todella äärimmäisen lihavia ihmisiä näkyy ehkä enemmän kuin Suomessa. Eli siis ihmisiä jotka ovat todella, todella lihavia. Sellaisia on yllättävän monta näkynyt jopa alakoulun oppilaissakin, mutta en voi silti sanoa että mitenkään järisyttävän paljon (ehkä arviolta noin 1 per luokka). Kyllä meillä lihavia ihmisiä näkyy ihan yhtä lailla Suomessakin, ja nykyään enemmän jo siellä alakoulun puolellakin. Toisaalta olen silti kouluissa vieraillessani kohdannut kerran kysymyksen jonka eräs opettaja esitti, että ovatko lapset Suomen kouluissa laihempia. Tämäkin asia riippuu niin siltä kantilta miltä sitä katsoo. Kun minulle tuo kysymys esitettiin, katsoin ympärilleni luokassa ja mietin, että aika normaaleja lapsia nämä kyllä ovat? Mutta amerikkalaiset kyllä tiedostavat itse hyvin muiden maiden stereotypiat itsestään lihavina ihmisinä. Eilen Lauren sattumalta kysyi multa kun oltiin downtownin Bar Louissa myöhään illalla istuskelemassa ja tytöt tilasivat pienet annokset ruokaa, että syödäänkö me amerikkalaiset enemmän kun ihmiset Suomessa? Ei  se silti niinkään ole, kyllä mun ikäiset ihan normaalisti täällä syövät, toki on poikkeuksia mutta niitä on kaikkialla. Mutta sen kyllä huomaa, että mun ikäiset keskimäärin harrastaa vähemmän liikuntaa kun mun ikäiset nuoret Suomessa! Siinä on ero. Liikunnan merkitys kyllä tiedostetaan täälläkin, mut monesti amerikkalaiset sanovat että ei heillä ole aikaa harrastaa, mikä on kyllä ihan tottakin kun koulun ohella monilla on vähintään se yksi työpaikkakin.
- Ovet aukeavat väärään suuntaan! Esimerkiksi julkisten vessojen ovet ovat niin hämärät, koska ne aukeavat sisäänpäin, ei ulospäin.
- On olemassa drive thru pankkiautomaatit ja drive thru apteekit....
- On ok juoda joka ruoan kanssa suklaa-, vanilja-, mansikka-, tai pähkinämaitoa. Olenkin varmaan jo aiemmin kertonut kouluruokailuista, jossa lapset saavat valita aina ruokajuomaksi tavallisen maidon tai suklaamaidon.
- Peanut butter eli pähkinävoi. Sitä on tungettu joka paikkaan ja kaupasta löytyy varmaan 10 eri peanut butter merkkiä ja laatua. Kaikista suklaista, kekseistä ja jäätelöistäkin on aina peanut butter versio. No, tämä ei kyllä mua häiritse koska tykkään peanut butterista :D
- Täällä ei ole irtokarkkeja! Tai on, mutta hyvin vähän ja pahoja (varman joku Haribo (?) on ainut merkki mikä myy irtokarkkeja, en ole edes perehtynyt koska näyttävät niin huonoilta), mutta suklaata kyllä löytyy niidenkin edestä!
- Kokolattiamatot, kengät jalassa sisällä, ilmastointi...
- Amerikan omat ihanat mittayksiköt ja Fahrenheitit! Täytyy olla niin erilainen ;)
- Aina kun amerikkalaiset menevät ravintolaan syömään, ne ottavat lautaselle jäävät ruoantähteet kotiin mukaan! Tarjoilija tuo aina boxin mihin loput ruoat ladotaan, vaikka siihen lautaselle jäisi ihan vähänkin vaan ruokaa. (Sitten ne tuo ne kotiin ja ne ei ikinä syö niitä ja jääkaapissa voi olla viisikin semmoista boxia kerralla... ) Nooo joo, onhan täällä silti annoskootkin paljon isompia kun meillä!
- Amerikkalaiset myös hakevat ruokaa ravintolasta mukaan kotiin paljon enemmän kuin me eli eivät syö siis itse ravintolassa. Jopa hienoilla ravintoloilla on yleensä olemassa "Pick Up" -piste ja jopa erillinen sisäänkäynti, josta haetaan tilatut ruoat mukaan! 
- Ikärajat. 16-vuotias saa ajaa autoa, mutta alle 21-vuotias ei saa juoda alkoholia tai käydä baarissa vähän tanssimassa. Yllättävän monet muuten myös kertovat maistaneensa sitä alkoholia ihan oikeasti ensimmäisen kerran vasta 21-vuotiaana. Ihan totta! Baareista nyt puhumattakaan, koska alle 21-vuotiaat eivät sinne vain pääse.
- Myös baarikulttuuri on aika erilainen kuim meillä. Ensinnäkin sinne mennään autolla (koska ei sinne muuten pääsisi mitenkään näiden matkojen takaa :D), ja sinne mennään myös paljon aikasemmin ja lähdetään aikaisemmin pois, koska normaali baarien sulkemisaika on noin kahdelta yöllä.
- JA: amerikkalaisia nuoria oikeasti pidetään lapsina täysi-ikäisyyteen asti ja niitä jopa kutsutaan sanalla "lapsi" tuohon 21-ikävuoteen asti. Mäkin olen täällä yksi "college kideistä" vaan.
- Kaikilla ei ole iPhoneja vaikka niin ehkä luulisi! No kyllä monella toki on koska kaikki haluaa kannattaa Applea, mutta sillä on yllättävän vähän merkitystä mikä puhelin sinulla on. (ainoastaan yhden Nokian Lumiankin olen silti vain kavereillani nähnyt eli Nokia ei ainakaan ole kovin yleinen tällä mantereella :D) Siitä huolimatta puhelimen käyttö on kyllä hullumpaa kuin jopa meillä Suomessa. Puhelin on oltava kokoajan lähettyvillä ja kädessä. Jos tuntuu että Suomessa nuoret näpyttelee kokoajan puhelinta niin huh, täällä se on kyllä vielä näkyvämpää (se puhelin on kädessä lähes kokoajan jopa sitä autoakin ajaessa, ei muuten paljoa välitetä! joka onkin aika karmeeta).

Hmm..mitäs vielä! No, nämä nyt ensimmäisenä tulee mieleen kun miettii kaikkia hauskoja kokemuksia täällä.

Mutta, kuten jo aikaisemmin todettu, on täällä paljon ihania ja hyviäkin asioita ja asioita joita toivoisi meillä Suomessakin olevan. Jokaisessa asiassa on aina hyvät ja huonot puolensa, niin myös näissä edellä mainituissa!

PS. Te rakkaat lukijat, tuleeko teille mieleen Amerikkaan liittyviä kysymyksiä tai asioita joita vielä voisin selvittää täällä? Reilu pari viikkoa aikaa, nyt jos koskaan on tilaisuus saada selville jotain mitä olet aina halunnut tietää Amerikasta! :D Laita viestiä niin minä kyllä selvitän! 

Hauskaa viikonloppua kaikille!

PPS. Olin eilen katsomassa uusimman Spider-Man elokuvan, The Amazing Spider-Man 2 joka oli muuten aikas hyvä! Se oli aika surullinen, mutta silti tosi söpö. Vaikka en kauheasti toimintaelokuvista välitä, niin tämä oli yllättävän hyvä ja jaksoi katsoa loppuun asti vaikka olikin aika pitkä (2,5h). Elokuva esitettiin Union Stationilla eli rautatieasemalla, mistä en kyllä tiennyt löytyvän elokuvateatteria. Ja oli muuten isoin screeni mitä olen ikinä nähnyt, vou! Ovelta saatiin Laurenin ja Michellen kanssa hauskat spider man -maskit, jonka taakse oli hyvä piiloutua kun tuli jännä kohta. Haha!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Campingia... tornadoja.. punkkeja... vappukaipuuta.. Love you USA!


Hello! Meillä oli hauska camping reissu viikonloppuna! Reissu oli hauska, mutta reissun jälkeen ei ollut kovin hauskaa. :D Päätettiin retki aikaisemmin kuin piti koska sunnuntaille oli luvattu tornadoja ja myrskyjä. Ja kyllä se myrskysikin koko sunnuntaipäivän, tuli ainakin kolme erillistä ukkosmyrskyä. Sen lisäksi sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi annettiin tornadovaroitus koko Kansas Cityn Metropolitan alueelle. Illalla yhdeksän aikaan katsoin uutisia missä kuvattiin Linn Countyssa riehuvaa tornadoa, ja tuo Linn County ei ole kuin 75 mailia tästä etelään eli tunnin ajomatkan päässä. Aamulla luin kyllä sitten uutisista että suurimmat vahingot oli aiheutuneet alapuolella Arkansasin ja Oklahoman osavaltioissa. Samoin tänään tiistaina täällä on riehunut pahoja tornadoja, mutta suurimmaksi osaksi onneksi Kansasin ja Missourin eteläpuolen osavaltioissa.  Mä en vaan ymmärrä miten nämä ihmiset voi pysyvästi asua näillä alueilla, mulla ainakin olis sydän kurkussa kokoajan kun antavat noita myrskyvaroituksia. Nyt pitäisi olla myrskyä ja tornadoja Keskilännessä koko tämä viikko... ihan hullua!

No, sunnuntai alkuilta meni kauhistellessa myrskyä ja tornadon kuvia uutisista. Myöhemmin illalla nukkumaan mennessä tapahtui jotain muuta, joka sai jopa tornadot unohtumaan tämän tytön mielestä. Löysin mun iholta nimittäin punkin! Sellainen ihana camping viikonloppu siis. Se ei mikään kiva yllätys ollut ja meninkin ihan paniikkiin. Kyllä, soitin jopa äidille Suomeen koska en voinut mennä edes nukkumaan kun olin niin peloissani. :D Äiti auta. No mulla oli täällä kyllä oikein armeija apuna: Emma, Alix, Herman sekä vielä Ashley ja Brandon. Emma, Alix ja Herman sörkkivät punkin irti pinseteillä ja lopuksi tuhottiin se sytkärillä...haha. Mutta ei se ollut kyllä yhtään näin hauskaa miltä se ehkä nyt kuulostaa. Kaikki kyllä rauhotteli mua ja sanoi että olen fine, mut enhän mä voinut hetkeksikään rentoutua! Ja tietysti menin nettiin (mitä ei saisi kyllä ikinä tehdä) ja kuinka ollakaan silmäni osuivat johonkin artikkeliin joka kertoi Missourista löytyneistä super vaarallisista punkeista. Ja Missouri oli tietysti vielä numero 1 osavaltioista joista löytyy eniten punkkeja. Tietysti. Siinä sitä sit oltiin. En muuten montaa tuntia nukkunut sinä yönä! Maanantaina aamulla menin kuitenkin Trician mukaan seuraamaan opetusta Kansasiin yhteen kouluun, mutta sieltä tultuani Tricia heitti mut Health Centeriin ja kävin lääkärissä, vaikka Triciakin sanoi että no worries, you should be fine... mutta en saanut kyllä mielen rauhaa ennen että menin lääkärille (ja kun on kerran maksettu maltaita yliopiston sairausvakuutuksesta niin hyödynnetään sitä nyt sitten edes kerran tämän vuoden aikana!) Lääkäri kertoi että Missourin alueella on kahta eri punkkilajia, joista toinen on vaaraton ja toinen levittää borrelioosia ja muita kamalia tauteja. Sanoi kuitenkin, että ei pitäisi olla hätää, mutta määräsi silti antibiootit jotta ei tulisikaan mitään. Että pitikin sattua. Ja mä kun jo ehdin naureskella amerikkalaisten ylidramatisointia taas, mitä ne kovasti harrastaa, kun tuolla retkelläkin kokoajan touhottivat punkeista ja ötököistä...ja mun mielestä se maasto kun oli ihan samanalaista kun meillä Suomessa, eikä sieltäkään ihan helposti punkkia saa. Niin eikös osunut pilkka omaan nilkkaan ja siellä se oli selässä pienen pieni punkin poikanen. Yhh!

Tornadot ja punkit saa vähän enemmän kallistumaan sille kannalle, että kotiinlähtö voisi kohta olla ihan jees. Mutta muuten.. Ei ihan ihan vielä! :)

Campingillä oli kuitenkin hauskaa, lähdettiin täältä perjantaina iltapäivällä ajelemaan autoilla kohti Wallace State Parkia. Amerikkalaisilla on kyllä hauska tapa mennä "campingille": autolla ajetaan kansallispuistoon ja parkkeerataan just siihen oman telttapaikan viereen ja pystytetään teltat ja muut siihen autojen vierelle. :D Haha. Hauskaa. Tehtiin ruokaa nuotiolla, ja illat istuttiin tulen äärellä ja juteltiin ja pelattiin erilaisia pelejä. Lauantain kohokohta oli suunnistaminen! Oikein kunnon suunnistamista. Amerikka ei kylläkään ole mikään suunnistuksen ihmemaa, niin kuin Suomi, eli yksikään kurssikavereistani ei juuri ollut aiemmin suunnistanut. Ei meinanneet mun ryhmän pojat ikinä uskoa kun sanoin et mennään tänne suuntaan, seuraava rasti on täällä. Yrittivät kovasti katsoa kompassista mihin mennään ja mä vaan sanoin että ei me mitään kompasseja tarvita, kartta oli niin yksinkertanen että ilman kompassia löytyi rastit loistavasti! :D Haha. Laitoin pojat myös vähän juoksemaan, ja me löydettiin kaikki kuusi rastia tunnissa, kun muut ryhmät olivat reissussa lähes 2,5 tuntia. Oli kyllä kaikinpuolin hauska kokemus ja tutustuin taas uusiin kivoihin tyyppeihin. Amerikkalaisten kanssa on kyllä siinä mielessä hauska olla ja mennä, koska ne ottaa uudet tyypit tosi avoimin mielin mukaan ja jo ensimmäisenä iltana oltiin kaikki lähes tulkoon täysin tuttuja toisillemme, kun nämä eivät vieraassakaan seurassa kovin paljoa arkaile tai mieti että voiko sitä suuta avata vai ei.

No mutta, Suomi siellä valmistautuu kovaa vauhtia vapun viettoon.. voi juku, ensi vuonna sitten minäkin taas!  Emman kanssa eilen täällä juteltiinkin vapusta. Ranskassakin päivä on vapaapäivä ja siitä käytetään nimitystä työläisten päivä, mutta opiskelijoihin päivä ei liity millään tavalla eikä se ole myöskään juhlapäivä. Suomalainen vappu on kyllä mahtava juhla! Eli sen pidemmittä puheitta: oikein hauskaa vappua kaikille! Kaikki te keltahaalariset ROKL:lilaiset pitäkää lippu korkealla! Mä juhlin täällä vappua mun vihreiden antibioticsien (ja koulutehtävien) kanssa. Way to go! Bye! :)

Tässä vielä pari kuvaa viikonlopulta, hirveästi ei tullut kuvailtua ja nämäkin taisi olla lähes kaikki Michelen ottamia.







Ellen & Ali

Michele ja minä ja amerikkalaisten nuotioherkku S'more (keksiä, suklaata ja nuotiolla kärvennetty vaahtokarkki)! Michele oli ihana uusi tuttavuus ja meitä vähän yhdisti se tekijä että ei oltu kumpikaan amerikkalaisia, Michele kun oli kolme vuotta sitten muuttanut tänne Caribian Saint Kitts saarelta.





torstai 24. huhtikuuta 2014

Rabbit and Kinder eggs

Voi pojat, mihin nämä viikot ja päivät oikein katoaa? Äsken oli just viikonloppu, ja nyt on taas! Muistan kuin eilisen päivän mun blogtekstit jotka alkoivat lausella "ensimmäinen kuukausi takana". Ja nyt on enää yksi kuukausi jäljellä tai vähän jopa alle. Aivan käsittämätöntä! Miten pitkältä tämä aika tuntui sillon syksyllä kun lähdin Suomesta. Sen jälkeen aika on vaan juossut. Ja luultavasti viimeiset nelisen viikkoa juoksee vaan entistä kovempaa.

Me päädyttiin viime sunnuntaina viettämään pääsiäistä oikein kunnolla, vaikka ei sen kummemmin oltu suunniteltu sitä viettää. Emma kuulkaas kokkasi meille tuosta noin vain JÄNIKSEN. Kyllä. Nyt voin sanoa syöneeni jänistä! Sen maku oli vähän jotain kanan ja kalkkunan väliltä, ihan hyvää kylläkin. Kuulemma ihan tavallista, jopa arkipäiväistä ruokaa Ranskassa. (tänään Emma näki asuntolan pihalla jäniksen ja olisi halunnut ottaa sen meidän asuntoon - Ranskassa kuulemma ei juokse jäniksiä luonnossa, ainoastaan vain silloin jos lemmikkipupu on karannut joltakin :D). Ja vielä pieni tarkennus, että jänis jota siis sunnuntaina syötiin oli kyllä ostettu ihan lihakaupasta. :D (olen kyllä kovin pahoillani kaikki eläinten ystävät, etenkin siskoni Ella, joka et luultavasti olisi halunnut kuulla meidän ateriastamme.. :D) Tytöt olivat myös ikionnellisia kun annoin niille Kindermunat, jotka sieltä kotoa Suomesta sain postissa ennen pääsiäistä (kiitos vaan äiti, oli kiva ylläri!). Meillä kaikilla oli Kindereitä ikävä, niitä kuulemma syödään Brasiliassa ja Ranskassa yhtä lailla kun meillä Suomessa. Täällä Amerikassa kun ei Kindereitä saa myydä, koska niiden pienet lelut voivat olla vaarallisia lapsille. Yllättävä amerikkalainen lainsäädäntö! Ei tosiaan tainnut löytyä kaupasta yhtään yllätysmunaa kun niitä kattelin, kaikki olivat vaan pelkkää suklaata.

....tätä kirjoittaessa mun mielenkiintoni Kindermunia kohtaan heräsi ja aloin netistä hakemaan tietoa Kindermunista USA:ssa. Ja mitä löysinkään! Ne tosiaan on kiellettyjä täällä (olleet jo vuodesta 1938), mutta myös niiden tuominen maahan on kiellettyä. Jos sun matkalaukusta löydetään Kindereitä, voit saada satojen dollareiden sakot! Oli äiti hyvää tuuria ettei sun tänne lähettämää pakettia avattu tullissa?!!  :D Oh my, ei voi olla todellista! Siis tämä maa on kyllä niin täynnä asioita mitä ei edes tule ajatelleeksi, mistä voi saada sakkoa tai mikä voi olla väärin toimittu. Huhhuh. No, meillä oli tuuria, nyt on kindemunat turvallisesti masussa, ja niiden sisältämät yllätykset koristaa olohuoneen pöytää! :D

Mulla onkin viikonloppuna tiedossa pieni campingreissu! Lähden yhden liikunnan kurssiporukan mukana viikonlopuksi Missourin kansallispuistoon Wallace State Parkiin. Mä olen ihan innoissani, vaikka en mikään suuri retkeilyn ystävä ole ikinä ollutkaan. Mutta on niin hauska lähteä, koska en tunne porukasta ketään (mitä nyt olen heidät kaksi kertaa nähnyt ja kaikki vaikuttivat tosi mukavilta), ja jälleen kerran ihan vaan kokemuksena varmasti hieno juttu. Toivotaan vaan että ilmat ovat hyvät, tänään torstaina on ollut taas koko päivän kamala ukkosmyrsky. Mutta muuten koko viikon ollut kyllä 20 astetta lämmintä, ja huomiselle on luvattu jo lähemmäs 30! Kun vaan ukkoset ja muut myrskyt pysyvät poissa, koska me yövytään teltoissa! Jaiks.

Ennen campingreissulle lähtemistä meille on huomenna perjantaina päivällä järjestetty lounas Pizzeria 51:ssä kaikkien eurooppalaisten vaihtareiden ja yliopiston International Students Officen työntekijän Katen ja hänen työkavereidensa kanssa. Kate on ollut meidän yhteyshenkilö jo tänne hakemisesta asti, ja muutenkin auttanut meitä monessa asiassa. Kate ja muut siis haluavat tarjota meille "viimeisen lounaan" ennen kun lukuvuosi kohta päättyy. Vaikka kaikki "viimeiset lounaat" ja muut "viimeiset" tapahtumat saavat mielen kyllä ihan surulliseksi! Ensi viikolla on vaihto-opiskelijoiden järjestön ISIn viimeinen kevätpiknit. Viimeisiä viedään! Meinasin muuten kirjoittaa vappupiknik. Heh! Täällä ei vappuja tunneta. Se on huikea juttu kyllä meillä Suomessa! (niinkuin moni muukin asia, mutta jos miettii opiskelijaelämää) 

Noh, ei auta muu kuin nauttia viimeisistä lounaista ja kaikista muistakin viimeisistä jutuista Kansas Cityssä. Eilen meidän amerikkalaiskaveri Jessica oli illalla täällä ja kyseli koska pidetään läksiäisjuhlat meille. Oivoi! No, nyt mä lähden tästä kuntoilemaan ja illalla Michellen ja Laurenin kanssa kanssa Plazan Happy Hourille istuskelemaan! Heippa ja kivaa viikonloppua! :)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

There's only one race, and that's the human race!


Hyvää pääsiäistä kaikille! Täällä ei pääsiäinen juuri näy ihmisten arjessa, harmi kyllä! Koulusta ei ole vapaapäiviä kuten meillä Suomessa. Tämä maa kun ei halua ottaa mitenkään kantaa uskonnollisiin juttuihin, ja on ihmisten oma asia mihin he uskovat. Joten myöskään uskonnolliset juhlapyhät eivät ole vapaapäiviä. Toki joissain kouluissa ja työpaikoilla ne ovat, mutta nämä saavat itse päättää mikäli antavat päivät (useimmiten pääsiäisenä pitkäperjantain) vapaaksi. Täällä on kyllä sitten taas olemassa julkisten yliopistojen ja koulujen lisäksi paljon eri uskontokuntien kouluja, joissa nämä uskonnolliset juhlapäivät näkyvät hyvinkin. Esimerkiksi UMKC:n yliopiston vieressä sijaitsevan yksityisen yliopiston Rockhurst Universityn, (joka on siis katolinen yksityiskoulu),  opiskelijoilla on molemmat perjantai ja maanantai vapaana ja pääsiäinen näkyy muutenkin koulun arjessa. Julkisilla kouluilla ja yliopistoilla on hyvin kantaaottamaton linja kaiken tällaisen kanssa ja siitä syystä myös UMKC:ssa pääsiäinen ei näy millään tavalla.

Täällä vietetään siis aivan tavallista viikonloppua, johon kuuluu vähän opiskelua ja kavereiden kanssa oleskelua. Tänään suunnittelin kyllä meneväni Jessican mukaan katolisen kirkon pääsiäisjumalanpalvelukseen! Ihan mielenkiinnosta on kiva mennä katsomaan millainen pääsiäismessu heillä on. Jessica, joka siis kuuluu katoliseen kirkkoon käy melko ahkerasti kirkossa. Nyt pääsiäisen hiljaisella viikolla Jessica ja muutamat muut brasilialaiset ovat käyneet kirkossa lähes joka päivä.  Senpä takia ajattelinkin tänään liittyä brasilialaisten seuraan ja lähteä mukaan. :)

Pääsiäisestä vähän toisenlaiseen asiaan. Mun teki mieli kirjoittaa teille asiasta nimeltä rasismi, koska se on mietityttänyt mua täällä asumisen aikana paljon! Olen ollut niin yllättänyt, miten se on vieläkin niin vahvasti esillä tässä maassa. Maassa, jossa 72% asukkaista on valkoisia, 16% latinoja, 13% afroamerikkalaisia ja 5% aasialaisia. Eli siis melko suuri osa väestöstä on kuitenkin muita kuin valkoisia. Vähemmistöryhmillä ei aina ole ollut hyvät oltavat tässä maassa. 1960-luvulle (Marthin Luther Kingin aikaan) asti mustat ja valkoiset oli eroteltu kaikkialla: oli valkoisten kouluja, joihin mustilla ei ollut asiaa. Oli bussit ja ravintolat, johon mustilla ei ollut asiaa. Tuon jälkeen asiat ovat kuitenkin parantuneet, nyt mustat ja valkoiset työskentelevät ja käyvät koulua yhdessä.  Lähes jokainen amerikkalainen on käynyt koulua niin, että samassa luokassa on ollut vähintään yksi afroamerikkalainen tai latino. Työpaikoilla työntekijät edustavat kaikkia etnisitä taustoja, yliopiston ja koulujen opettajat edustavat kaikkia etnisiä taustoja. Mulla on tällä hetkellä kursseillani opettamassa kaksi valkoista tohtoria, yksi afroamerikkalainen tohtori ja yksi meksikolainen tohtori. Samaten olen tämän vuoden aikana tutustunut upeisiin tyyppeihin asuntolassa ja koulussa: niin valkoisiin, mustiin, latinoihin kuin aasialaisiinkin.

Valkoisille ja mustille amerikkalaisille monille tuntuu yhä olevan vaikeuksia tulla toimeen keskenään. Tämä on niin outoa. Mutta kyllä sen silti huomaa ihan arjessakin. Esimerkiksi jopa täällä kampuksella ja asuntolassa sen huomaa, etenkin mustista opiskelijoista, sillä he viihtyvät usein vain keskenään. Mustat eivät juuri ota porukoihinsa valkoisia. Vaikka aina toki joitain poikkeuksia löytyy, mutta hyvin usein asia kyllä menee niin.

Viime maanantaina olin taas seuraamassa opetusta koulussa, jossa kaikki lapset ovat mustia afroamerikkalaisia. Eräät kolmasluokkalaiset tytöt kovasti multa kaikkea kyselivätkin, mistä olen ja mitä teen koulussa (lapset aina kysyvät täällä että olenko heidän opettajan lapsi, en tiedä miksi! :D)
Mulle jäi mieleen yksi erityinen osa minun ja tämän pienen kolmasluokkalaisen tytön keskustelua. Tyttö oli kovin huolissaan onko mulla kavereita täällä. 

Tyttö: "Do you have other friends here than Mr. Shore? (Mr.Shore oli heidän liikunnanopettaja :D)"
Minä: "Yes I have friends here. For example I have three roommates, and they are my friends."
Tyttö: "Are your roommates your color or my color?"
Minä: "They are both. Why do you ask what color they are?"
Tyttö: (hymyilee) "Because.... well, I know that not everybody get along very well with each other in this country."

Lapset kyllä oppivat tällaiset asiat jo pienestä pitäen, jos niitä kotona korostetaan! Tämän keskustelun jälkeen tämä samainen tyttö kysyi minulta minun ikääni. Kerroin olevani 23-vuotias. Siihen tyttö totesi: "Aijaa, mun äiti on 22!" Tyttö oli itse 9.

Mutta toisaalta tämä tyttö oli ihan oikeassa. Minä itse sanoin vähän väärin. Kolmesta kämppäkaveristani voin sanoa kahden olevan ystäviäni. Kolmas tyttö, kuinka nyt sattuukaan olemaan että hän on musta, ei oikein meistä välitä. Joka onkin minusta jännä asia. Mustat ovat hyvin usein omassa porukassaan, ja niihin porukoihin harvoin valkoisia mahtuu. Meidän huonekaveri ei ole ikinä ollut kovin kiinnostunut meistä muista kolmesta, vaikka me kyllä yritetään jutella hänelle. Hassua, eikö? Eikä tämä rajoitu ainoastaan häneen, vaan myös hänen kaverinsa käyttäytyvät samalla tavalla. Ainoa poikkeus on tämän tytön poikaystävä (joka muuten on muuttanut nyt tänne asumaan meidän neljänneksi "kämppäkaveriksi"..... :D), ja hän kyllä välillä juttelee meille ja on meille mukava. Monilla mustilla täällä on silti hyvin usein sellainen ajatusmaailma meistä valkoisista, että me ollaan jotenkin privileged eli etuoikeutettuja. Kyllä me tietyllä tavalla varmaan ollaankin, mutta se riippuu ihmisestä antaako sen näkyä itsestä. Tai että vaikuttaako se sun asenteeseen muita ihmisiä kohtaan.

Tehtiin tyttöjen kanssa hyvin jänniä huomioita myös Spring Breakilla Panamalla! Miten monta kertaa me satuttiin törmäämään ihmisten rasistisiin mielipiteisiin tuon reissun aikana. Ainakin kaksi ellei jopa kolme kertaa kuultiin valkoisen ihmisen, joka kerralla sattumalta miespuolisen henkilön, sanovan jotain ihmisten rotuun liittyen. Kerran yksi poika sanoi että "Ei kai me Club La Velaan mennä illalla" ja minä ja Emma kysyttiin että miksei, niin hän vastasi että "No koska siellä on niin paljon mustia, en mä sinne halua!". Siitäkös syntyi keskustelua! Heh, mua todella vihastuttaa ihmisten ennakkoluuloisuus ja rasismi, mutta erityisesti kaverini Emma, joka opiskelee antropologiaa ja on erityisen kiinnostunut kaikesta rasismiin liittyvästä, aloitti joka kerta kovan väittelyn näiden ihmisten kanssa. Saatiinkin kyllä aikaiseksi mielenkiintoiset keskustelut. Kysyttiin, että mikä niissä mustissa sitten on vikana. Valkoisten mielestä ne ovat todella kovaäänisiä, eivätkä huomioi olemisessaan ja tekemisissään muita ympärillä olevia ihmisiä ollenkaan. Kerran koulussa yksi poika kysyi multa että "Onko Suomessa paljon mustia ihmisiä? Ei sillä että olisin rasisti, mutta ajattelin vain.." Ajattelit mitä? Hassua. Saattaahan se olla eri asia kasvaa maassa jossa asuu paljon mustia ihmisiä eli minä en voi ihan täysin tietää millaista se on. Mutta silti minun pieneen päähäni ei mahdu, että miksi jonkun ihonvärin takia ei voisi tulla toimeen toisen kanssa? Tämä on kyllä niin jännä asia! Jessicakin vertasi omaa kotimaatansa Brasiliaa Amerikkaan, ja sanoi että Brasiliassa on ihan eri meininki. Siellä kuulemma mustat ja valkoiset on sulassa sovussa keskenään ja liikkuvat samoissa porukoissa hyvinkin paljon. Mutta täällä kyllä selkeästi hiertää vieläkin näiden kahden ihmisryhmän välillä ja paljon, vaikka noista rotuerottelun vuosista on jo sentään jonkin verran aikaa kulunut tässä maassa. Mutta en kyllä osaa sanoa, kummassa olisi vika, valkoisissa vai mustissa? Mustat ovat kautta aikojen nähneet valkoiset sortajina ja rasistisina, mikä kyllä osittain pitää paikkansa historiassa. Mutta kyllä tuo mustienkin käyttäytyminen on tietyllä tapaa valkoisia halveksivaa ja pitkin nenänvartta katsomista. 

Viime tiistaina yliopistolla oli mielenkiintoinen luento ja sen luennon takia oikeastaan innostuin tätä tekstiä kirjoittamaankin. Näyttelijä Edward James Olmos oli puhumassa siitä miten me ihmiset jaotellaan muut ihmiset rodun perusteella. Oli tosi mielenkiintoinen luento, tämä mies on itse meksikolainen ja hän puhuikin Cesar Chavezista joka on täällä Amerikassa Marthin Luther Kingin tapaan ajanut latinojen oikeuksia. Hän sanoi, että ei ole mustia ihmisiä, eikä ruskeita, eikä valkoisia. Ei ole olemassa erilaisia rotuja. "There's only one race, and that's the human race. Period." Oli hyvä luento! Enpä vaan tiedä miten ihmisten ajatusmaailmaan ja asenteisiin voisi vielä paremmin vaikuttaa. Toivottavasti jotenkin!

Noh, nyt mä menen tarinoimasta.. Hauskaa pääsiäisen jatkoa kaikille! Vähän ois mämmiä ikävä! Noo, sen sijaan sain kyllä suklaamunia ja muita herkkua ihan ähkyksi asti, joten enköhän mä pärjää.. :)   Kuulemisiin!



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

33 asiaa, joita osaa Suomeen palatessa arvostaa


Terve! Tuli tossa alkuvuodesta bongattua Iltalehden nettisivuilta artikkeli "33 asiaa, joita osaa Suomeen palatessaan arvostaa", jossa siis listattiin 33 asiaa, jotka ovat eri tavalla Suomessa ja ulkomailla. Lukiessani artikkelia päätin että tallennan sivun kirjanmerkkeihini, ja vaihtovuoden lopulla kirjoitan blogitekstin jossa itse vertaan näitä kyseisiä asioita Suomen ja Yhdysvaltojen välillä! :)

Artikkeli on löydettävissä täältä: http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014012817981442_fd.shtml

Ihan kaikki artikkelin 33 kohtaa eivät ehkä olleet ne suurimmat erot juuri Yhdysvaltojen ja Suomen välillä, mutta yllättävää kyllä joka kohdasta jotain eroavaisuuksia löytyi.

No mutta, annetaas palaa, katsotaan mitä olen saanut irti täällä asuessani!

1. Toimiva liikenne
Liikenne toimii niinkin hyvin että täällä on jokaisella oma auto! No, tämä kohta silti viittaa joukkoliikenteeseen, joka on melko tuntematon käsite Amerikassa. Ainoastaan suurimmista kaupungeista (kuten New York, Chicago, San Francisco) löytyy toimiva joukkoliikenne. Mulla kävi silti hyvä tuuri, ja sitä joukkoliikennettä löytyy yllättävän hyvin Amerikan mittakaavassa pienestä kaupungista Kansas Citystä. Mä olisin ollut aika kyvytön liikkumaan mihinkään ilman Main Street Max -bussilinjaa, joka kulkee kaupungin eteläpäästä pohjoispäähän. Linja saa multa kyllä täydet pisteet: busseja kulkee vähintään kolme kertaa tunnissa, bussit ovat lähes aina aikataulussa JA jopa pyöräilijät on huomioitu, bussin etunokkaan saat nostettua pyöräsi jos haluat mennä pienen matkan bussilla! Niin ja bussilinja vielä kulkee aivan asuntolan vierestä, joka on siis todella perfect.
Mutta muuten, jos matkailet USAssa, ei täällä eurooppalaisten kaupunkien tapaan juuri kannata joukkoliikenteen varaan laskea. Busseja ja junia kulkee jonkun verran suurien kaupunkien välillä, mutta suurta kysyntää niillä linjoilla ei kyllä ole koska kaikilla on oma auto ja nuo linjat ovat melko hitaita (ja mitä amerikkalaiset itse siis sanovat: niillä busseilla ja junilla kulkevat vain "köyhät" ihmiset). Ja juuri tästä syystä amerikkalaisilla itsellään onkin todella negatiivinen kuva (useimmiten vain ennakkoluulo) bussilla kulkemista kohtaan. Niin monet ovat meillekin sanoneet, että "ihan totta, kuljetteko bussilla?! älkää kulkeko, se on niin vaarallista". Kerran joku meille sanoi näin ja mä kysäsinkin, että montako kertaa olet keskustan busseja käyttänyt, kun musta niissä ei ole mitään vikaa. Hän oli käyttänyt tasan kerran, "enkä varmasti mene uudelleen". Hmm. Niin. Itse käytän lähes päivittäin, ja vaikka se onkin totta että bussi on yleensä minun lisäkseni täynnä mustia ihmisiä, jotka yllättävän usein jopa täällä mielletään jotenkin erilaisiksi kuin me valkoiset, en siitä huolimatta ole ikinä kohdannut mitää normaalista poikkeavaa bussimatkoillani.
Tänäänkin juuri yksi opettaja koulun ruokalassa istuessamme kertoi lähtevänsä Chicagoon, ja kaikki opettajat siinä yhdessä totesivatkin että ei täällä kannata lentokoneella matkustaa mihinkään koska sitten oot vaan "stuck in there" eli jumissa kaupungissa kun et pääse mihinkään liikkumaan. Sen takia nämä siis ajavat hyvin pitkiäkin matkoja autolla. 45 minuuttia on amerikkalaiselle lyhyt matka jne. :D

2. Järkevät hanat
USAssa kaikki on uutta, uudempaa siis kuin Euroopassa. Julkiset vessat ovat yleisesti todella siistejä ja moderneja: vessapytty vetää itse itsensä ja hanasta tulee vettä kun vain laitat kädet alle. Kaikkinensa tämä maa on kyllä todella siisti ja puhdas.

3. Puhdas vesi
Yhtä puhdasta se tuntuu olevan kuin meillä Suomessa. Satuimpa vähän aika sitten vielä lukemaan artikkelin jossa Missourin juomavettä kehuttiin maan parhaimmaksi. Muistan kyllä silti lukeneeni myös siitä, että täällä olisi juomavedessä paljon fluoria..? Ja minun tietämättömyyteni korjattiin, sillä fluori vedessä ON nimenomaan hyvä asia, sillä se kovettaa hampaan pintaa. Mutta kuitenkin, hyvältä maistuu vesi.

4. WC-pöntöt
Käytiin jo yläpuolella. Kätevät itse itsensä vetävät vessat monissa paikoissa. Ei nyt sentään ihan meidän asunnossa mutta kuitenkin. :D

5. Hyvät tiet
Täällä on hurjan isot ja leveät tiet, koska liikennettä on paljon enemmän. Mutta kaikki tiet eivät kyllä ole läheskään parhaimmassa kunnossa. JA mihin minä 9 kuukautta ilman autoa kulkeneena kiinnitän joka päivä huomiota: kävelytiet ovat monin paikoin hyvin puutteelliset. Liikenne on suunniteltu vain ja ainoastaan autoilijoita silmälläpitäen. Siitä pitkä miinus. Tosin sattumalta kyllä juuri täällä kampusalueella ja muutenkin yliopiston ympärillä (Plazan ostoskeskuksen lähettyvillä yms) on hyvät kävelytiet, mutta heti kun lähtee vähän sivutielle niin äkkiäkös kävelytie loppuu.

6. Luonto
Voih, kaipaan Suomen luontoa! On täälläkin pari puistoa lähellä, mutta kaipaan metsää. Metsää ei Missourista löydy, mutta se tietysti riippuu ihan osavaltiosta. Kun tästä lähtisi kymmenisen tuntia länteen päin Coloradoon, sieltä löytyisi kuulemma upeaa luontoa; kallioita, upeat hiihto- ja patikointimahdollisuudet jne. Missouri-Kansas akselilla on pelkkää tasaista peltoa. 

7. Maitorahka
Ei löydy Amerikasta ei. Tosi lähellä on silti eräs kreikkalainen jugurtti, jota aina silloin tällöin kaupasta ostan. Ja uskokaa tai älkää, mutta kaikkeen sitä vaan tottuu! Varmaan kun tulen Suomeen, maitorahka maistuu ihan oudolta.

8. Salmiakki ja salmiakkikossu
Noh, ei löydy kyllä niitäkään. :D Pandan lakritseja myydään muutamassa kaupassa, mutta salmiaikki on näille kyllä outous. Saati salmiakkikossu.. hehe!

9. Ruisleipä
Näen jo silmissäni ihanan ruisleipäannoksen, minkä syön kotiin päästyäni. Täällä myydään saksalaista "rye breadia", joka on vähän kuin meidän Real -leipää? Mutta jos tilaat jossain amerikkalaista RYE BREAD nimellä kulkevaa leipää niin saat ihan tavallisen valkoisen paahtoleivän näköisen leivän! :D

10, Byrokratian vähyys
Kyllä, hienoa Suomi. Asioita ei ole tehty liian vaikeiksi, kuten esimerkiksi täällä. Niinkin yksinkertainen asia kuin esimerkiksi näihin alueen eri kouluihin meneminen, siis oppituntien observointi, on ollut kyllä niin hankalaa kuin vain olla ja voi. Turvallisuussyistä ymmärrän että ensin piti hakea lupa kouluun menemiselle FBI:n kautta, johon siihenkin tarvittiin sormenjäljet ja valokuvat ja kaikki tiedot minusta. Ja vaikka se lupa tuli, en minä silti voi noin vain mennä luokkaan, vaan ensin yliopiston pitää ottaa yhteys kouluun ja kertoa että olisin tulossa, ja sen jälkeen välittää tämä viesti minulle jne. Byrokratian vähyys on siis hienoa meillä Suomessa, täällä sitä on vähän liikaa kaikkialla.

11. Poliisiin voi luottaa
En epäile, etteikö amerikkalaiseen poliisiin voisi luottaa. Niiden touhu on vaan jotenkin välillä vähän...yliampuvaa? Jokaisella koululla on oma poliisilaitos, jopa joillain lukioilla ja alakouluilla. Täällä kampuksella kun kulkee, näkee kokoajan poliisiautoja. Tiedän jo niiden vakipaikat missä ne kyttää autoilijoita, kun ei niillä ilmeisesti ole muuta tekemistä. Ja kokoajan jossain huutaa poliisiauto. Ei tarvis varmaan kun katu ylittää ilman suojatietä, niin jostain nurkan takaa tulis auto pillit päällä.

12. Kengät saa ottaa pois
Voih, tämä on kanssa ihmeellinen asia. Miksi sisällä ollaan kengät jalassa?! Ja mitkä ihmeen kokolattiamatot! Täällä on joka talossa kokolattiamatot. Jopa asuntolassa ja asuntolan käytävillä. Mulle tulee niistä vaan mieleen ruotsinlaiva tai hotelli. Ainoat talot jossa olen vieraillut ja joissa ei ole kokolattiamattoa ollut, ovat olleet suomalaisten taloja jossa olen käynyt! :D Sama juttu nuo kengät. Ei sisällä kuulu pitää kenkiä! Miettikää sitä yhdistelmää: kokolattiamatto ja sen päällä kuljetaan kengät jalassa päivästä toiseen? Ihanan puhdasta, I swear!

13. Turvallisuus
Aina puhutaan miten vaarallista Amerikassa on, jopa itse amerikkalaiset on kasvatettu kovin varovaisiksi. Itse en ole kokenut enkä nähnyt mitään vaarallista, mutta pakko silti myöntää että kyllä koen oloni turvallisemmaksi Suomessa. Uskallan kyllä lähteä täällä ulos lenkille ja kulkea teitä pitkin yksin, mutta iltaisin en kyllä siitä huolimatta tuolle tutulle lenkkipolulle lähtisi. Tähän silti luultavasti vaikuttaa nuo puheet, ja se miten paljon täällä on kokoajan uutisissa kadonneista lapsista ja kadonneista nuorista. You never know what is going to happen, joten parempi olla vähän varuillaan kuin liian rohkea.

14. Tilaa hengittää
Kyllä täällä tilaa on, vaikka ihmisiä onkin miljoonia. Kansas City on sopivan pieni kaupunki, ja tilaa kyllä riittää. Tai no, amerikan mittakaavassa Kansas City on todella pieni kaupunki. Meiltä kaikki aina kysyvätkin, että miksi ihmeessä tulit juuri Kansas Cityyn kaikista tämän maan kaupungeista.. :D Kyllähän täällä Kansas Cityn metropolitan arean alueella asuu mukamas 2,3 miljoona ihmistä, mutta ei tämä silti miltään miljoonakaupungilta tunnu. Onhan tämä mun mielestä Suomen kaupunkeihin verrattuna suuri, mutta esimerkiksi Emma joka on Ranskasta kokee myös, että Kansas City on pieni kaupunki. Täällä nämä kaupungit vain on niin erilaisia, kun ei näissä kaupunkien downtowneissa sillä tavalla vilise ihmisiä kuin voisi luulla, vaan ihmiset ovat levittäytyneet niin suurelle alueelle niin sen takia ei edes huomaa että täällä miljoonia ihmisiä asuisi.

15. Täsmällisyys
Välillä ihan naurattaa oma täsmällisyyteni, kun kaikki ympärillä tuntuu olevan niin hällä väliä! :D Mutta kyllä se ihan totta vaan välillä ottaa päähän, kun sähköpostiin ei saa vastausta, ihmiset tulevat myöhässä kun pitäis jossain treffata.. jne. Me suomalaiset ollaan aika täsmällisiä, vähän varmaan liiankin, mutta on se silti monissa paikoin parempi asia kuin liika välinpitämättömyys.

16. Ei huolta tippaamisesta
 Miksi, oi miksi täytyy aina jättää tippiä? Ravintolassa, taxissa, JOPA PARTURISSA multa kysyttiin haluanko jättää tippiä. Ja suoraan sanottuna aina tekisi mieli sanoa, että en jätä. Koska esimerkiksi juuri siinä parturin kassalla mulle tuli ihan petetty olo! Sellainen olo, että se parturi oli sen takia mulle niin mukava, jutteli kaikkea maan ja taivaan välillä, kehui mun hiuksia ja lörpötteli kaikkea mahdollista, ja mä mietin siinä parturituolissa et vitsi ompa ihana parturi. Sitten kun kävelin kassalle maksamaan ja kaveri kysyi paljonko haluat jättää tippiä.. oli kuin nyrkillä päähän lyöty! Sen takia se parturi mulle juttelikin kaikkea, että saisi hyvän tipin! Never in Finland, never never. Uh, vihastuttaa oikein. Ravintolassakaan en ikinä tiedä miten paljon pitäisi jättää ja onko tämä tarpeeksi. Olen kyllä kavereistani huomannut, että ei amerikkalaiset itsekään aina silti kovin paljoa tippaa. No mutta, maassa maan tavalla.

17. Vaate- ja kenkävalikoima
Hmm! Mä en kyllä ihan hirveästi kehuisi vaatteiden laatua täällä! Toki jos shoppaat outleteissä, missä myydään merkkivaatteita halvalla, silloin luultavasti  saat hyvän laatuista. Mutta yllätyksekseni kaikki halpavaateketjut, kuten Forever 21, GAP, American Eagle Outfitters, niiden laatu on välillä yllättävän huono. Jopa H&M:n vaatteet voisin todeta paremmiksi. Kenkävalikoima etenkin lenkkareiden osalta on tosi hyvä, mutta muissa kengissä aika kehno laatu (eli ovat myös melko halpoja). Ostin talvikengät ja talvitakin täältä (en kylläkään mitään kalliimpia mahdollisia) mutta kummatkin oli todellakin vain yhden talven jutut: molemmat jo nyt ihan kuluneet ja kamalan näköiset! Ja vaatteista kyllä yleisestikin huomaa, että ei se muoti ihan taida täältä Eurooppaan tulla.. täällä on vieläkin muodissa leveälahkeiset farkut, ja on ihan ok lähteä baariinkin fleecetakki päällä :D Fleecetakkeja on kaikilla, se tuntuu olevan kaikkien missourilaisten ulkotakki.

18. Laskun jakaminen ravintolassa
Toimii yhtä hyvin kuin Suomessa. Ei oikeastaan ole kertaakaan, etteikö olisi kysytty halutaanko lasku yhdessä vai erikseen.

19. Ilmainen koulutus
Voi pojat meillä on hyvin asiat Suomessa. Amerikassa vuosi yliopistoa = 10 000-30 000$. Lastentarhasta asti maksetaan lasten koulumaksuja. Kertakaikkisen typerä systeemi.

20. Julkinen terveydenhuolto
Voisin oikeastaan kopioida vastauksen edellisestä kohdasta. Mulla on viisaudenhammas vihoitellut vähän väliä täällä ollessa, ja kokoajan olen vain pitänyt peukkuja että se kestäisi kotiin asti eikä tarvitsisi täällä poistaa. Täällä et vain halua mennä lääkäriin, koska siitä saat maksaa hirveitä summia! Okei, en minä ehkä joutuisi, koska mulla on vakuutus Suomesta ja vakuutus yliopiston puolesta täältä. Mutta siitä huolimatta.

21. Naisten oikeudet
Tätä asiaa en oikeastaan ennen täällä oloa ole pohtinutkaan, mutta nyt on todettava, että tässäkin asiassa Suomi on todella edellä jopa Yhdysvaltoja. Kun koulussa tuli puhetta presidenteistä, ja kerroin että meillä on ollut nainen presidenttinä, yksi poika totesi mulle että "oho, oikeesti? ei kyllä ikinä tulis tapahtumaan tässä maassa" Muutenkin joistain asioista huomaa, että naisten asema on heikompi tässä maassa kuin miesten. Ei pelkästään siitä että naisen dollari on heikompi kuin miehen kun verrataan palkkaa, vaan muistakin asioista. 

22. Eristykset
Täällä on kyllä seinät tehty paperista! Ihmettelen silti suuresti, sillä täällä eletään vieläpä tornadoalueella. Jos sellainen iskisi, niin aika äkkiä pyyhkäisisi nämä talot mukanansa. Seinät on kyllä niin ohuet, koska kaikki puhe kuuluu meidänkin kämpässä huoneesta toiseen. Ja jos tässä kohtaa voisi taas puhua ilmastoinnista, niin voi hyvänen aika amerikkalaisten ilmastointitouhotusta. Me avataan Suomessa ikkunat jos on kuuma, eikä pistetä mitään kamalia puhalluksia jotka tekee vain kipeäksi.

23. Tavallinen suodatinkahvi
Suomi-Amerikka 6-0. Amerikkalainen kahvi ei ole nähnytkään suomalaista. Se on suomalaiseen verrattuna todella laimeaa (jopa kahviloiden dark roast, jota aina tilaan).  Missään en ole kyllä tämän vuoden aikana saanut suomalaisen kahvin veroista kahvia (paitsi jouluna Maritan luona <3). Täällä asunnolla tekemästämme purkkikahvista nyt puhumattakaan. .....johon kyllä siihenkin olen hyvin tottunut, ja joka maistuu joka aamu ja iltapäivä todella hyvältä! Hassua :D

24. Kuivauskaappi
Missä on amerikkalaisten kuivauskaapit! Mihin tiskit laitetaan kun ne on pesty? Me laitetaan pöydälle jos ei jakseta pyyheliinalla kuivata ja laittaa kaappiin. Siksi pöytä onkin välillä vähän täynnä astioita.
Toinen asia on pyykkien kuivaaminen! Me Suomessa laitetaan pyykit narulle kuivumaan, kun taas amerikkalaiset luottavat helppoon dryeriin eli kuivaajaan, joka kyllä kuivaa mutta myös tuhoaa. Nimimerkillä ties montako vaatetta mennyt rikki ja kamalaksi meillä kaikilla täällä kuivurin jäljiltä. Olis täytynyt ottaa syksyllä saksalaispoikien kehittelemä kuivaaja käyttöön: ne kun ripusti pyykit katossa olevaan tuulettimeen ja sitten vaan tuuletin pyörimään! :D

25. Dubbaamattomat elokuvat ja tv-sarja
No täällä nyt ei tätä ongelmaa ole, mutta kaikki Saksa, Ranska... ne dubbaa vieläkin!!
Mainoksista ja mainostauoista voisi sen sijaan kirjoittaa. Televisio-ohjelmaa ehtii tulla n.5 minuuttia kun tulee mainokset, täytyis joku kerta oikein laskea monetko mainokset tunnin sisällä tulee.

26. Jokamiehenoikeudet
No täällä en kyllä uskaltaisi koskea mihinkään. Roskaamisestakin uhataan 1000 dollarin sakolla, niin saati että nappaisin jonkun marjan pensaasta. Ei täällä kyllä sen koommin ole marjapensaita näkynyt, mutta kuitenkin.

27. Vuodenajat
Kuuma kesä, kylmä talvi, ja syksy ja kevät tällaisia sekalaisia. Kyllä täällä siis neljä vuodenaikaa on havaittavissa! Vaikka joku juuri kyllä sanoi, että saa nähdä tuleeko kunnon kevättä lainkaan, että mennäänkö suoraan vaan kylmästä ilmasta kuumaan kesäilmastoon. Muutenkin tämä ilmasto nyt on mitä on.. viime lauantaina oltiin yötä myöten ulkona toppi ja shortsit päällä, ja maanantai aamuna satoi lunta!??! :D Hullua!
Ja tiedättekö mitä kaipaan? Suomen valoisia iltoja! Kyllä täälläkin on päivä pidentynyt, mutta ei mitään verrattuna Suomeen! Ooh, ihania kesäöitä odotellessa!

28. Teot merkitsevät enemmän kuin sanat
Heh. Miten sattuikin olemaan tällainen kohta tässä listassa. Välillä kyllä huomaa tässä asiassa eron meissä ja amerikkalaisissa. Suomalainen toimii ja puhuu vasta ehkä sitten, jos sittenkään, mutta amerikkalaisella on hieman ehkä tapana ensin puhua ja sitten toimia, jos toimii.. :D

29. Pitkät lomat
Ollaan me kyllä blessed tämän asian kanssa. Lomat, liukuvat työajat..kaek on hienosti Suomen maassa :)

30. Kauppojen tiskit
Tai ensinnäkin kaupat! Juuri naurettiin suomalaisen Roosan kanssa yks päivä, kun käytiin Walmartissa. Ikinä kun yrität löytää Walmartista jotain, sitä ei löydy, mutta ei myöskään löydy henkilökuntaa joka osaisi sua opastaa. (Kerran olisin tarvinut apua elektroniikkaosastolla muistitikkujen kanssa, ja kysyin myyjältä voisiko hän auttaa. No hän ei osannut, mutta osasi kertoa että henkilö joka osaisi auttaa tulee kahden tunnin päästä töihin. Thanks :D) Sitten kun menet kaupan kassalle, aina kysytään että "Did you find everything okey?" ja siinä kohtaa tekee tietty mieli sanoa että ei, en löytänyt, ja siihen ne vastaa yleensä vain kertomalla missä tuote olisi ollut (jos olisit osannut vain katsoa, tyhmä asiakas :D) Hahaha. Mutta niin. Sitten ruokakaupassa on tietysti vielä pakkaajat! Ne heittää sun tavarat kassiin. Ei meillä Suomessa..mut lapsenahan se oli vaan kiva asia päästä pakkaamaan tavarat! Ei siellä mitään pakkaajia tarvita, pöh, laiskat amerikkalaiset.

31. Sauna
Ooh! Yhdeksän kuukautta ilman saunaa (jos koulun kuntosalin saunaa ei lasketa, mutta sitä ei lasketa). Suomalainen sauna on hieno keksintö! Enkä lannistu vitseistä täällä ("Suomessa on aina niin kylmä niin teillä on pakko olla saunoja siellä hehee") Haha, vitsailkoot! :)

32. Kieli
Nobody understands you and nobody can talk to you! Mut on se silti vaan hieno tämä meidän suomen kieli! Kaverit täällä kauhistelee kun kerron niille sanoja suomeksi, että miten ne voi olla noin pitkiä. :D Heh.
Kuinka muuten sattukin että olin tänään observoimassa taas opetusta yhdessä koulussa, ja kun opettaja esitteli mut yhdelle 8. luokalle, yksi tytöistä heilautti kättään ja huikkasi mulle "Moi!". Mä olin ihan ihmeissäni, ja myöhemmin pysähdyin tytön kohdalle ja kysyin mistä tiesit sanan "moi", ja sieltähän tuli suomen kieltä ihan sujuvasti! Tyttö kertoi että hänen äiti on suomalainen, ja isä amerikkalainen, ja ovat asuneet täällä jo kymmenen vuotta. Heh, miten hauskaa! Kerroinkin että en ole juuri kyllä suomalaisia Kansas Cityssä tavannut.

33. Suomalaiset
Artikkelin teksti on ihan paras: "Täällä kukaan ei oleta sinun olevan koko ajan sosiaalinen ja hyväntuulinen. Kukaan muukaan ei osaa small talkia. Täällä saa olla hiljaa jos huvittaa - ja se on ihan ok."
Haha, ihana! Ei kukaan muukaan osaa small talkia. Amerikkalaiset osaavat kyllä välillä liiankin hyvin! Välillä vitsaillaankin aiheesta, kun menet hissiin tai muualle amerikkalaisen kanssa, niin hiljaa siellä ei kyllä ikinä voi olla. Amerikkalaisen kanssa ei samalla tavalla voi olla hiljaa kuin suomalaisen. Se on oikeesti ihan kivaa, välillä vaan olla hiljaa. Mut täällä jos olet hiljaa, se ennemminkin kertoo siitä et sulla ei ole kivaa tai ettet viihdy. Ihan tosi! Vaikka siitä huolimatta rakastan small talk kulttuuria tai oikeastaan sitä osaa, että puhutaan toisille vaikka ei tunneta. Lenkkipolulla vastaantulijat tervehtii ja saattaa pysätä juttelemaan.  Se on kyllä asia minkä toivoisi tapahtuvan meillä Suomessakin. Ihailen myös amerikkalaisten avoimuutta. Suomalainen miettii ja harkitsee monta kertaa ennen kuin avaa suunsa (joka on kyllä välillä hyvä juttu), ja keskustelu voi välillä olla tosi vaivaantunutta. Me voitais vähän ottaa mallia amerikkalaisten kulttuurista, ja olla enemmän spontaanimpia kanssakäymisessä toistemme kanssa! Vaikka toisaalta sitten kun suomalainen puhuu, se kyllä sanoo rehellisen mielipiteensä. Täällä tekopirteys ja turha esittäminen ovat toinen ääripää, johon tämä näiden small talk välillä sortuu. Mut joka tapauksessa, kyl mää silti kovin tykkään meijän suomalaisesta, vähän vaivaantuneesta ja epäsosiaalisestakin kulttuurista! :D