keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Yliopistokoulutus Amerikassa

Tässä heti alkajaisiksi aiheeseen liittyvä tekstini Uudessa Raumassa: http://issuu.com/marvagroup/docs/uusi_rauma_21.9.2013 (tai Uuden Rauman nettisivuilta, josta sitä on ehkä hieman helpompi lukea: http://raumalainen.fi/mielipiteet/kolumnit/kolumni-amerikkalainen-vs-suomalainen-yliopisto)

Ajattelin nyt kirjoittaa teille tähän astisia havaintojani amerikkalaisesta yliopistokoulutuksesta ja samalla vastailla joihinkin kysymyksiin, joita olen tänne blogiini saanut.

Sain kysymyksiä liittyen yliopistossa opiskeluun ja siihen, onko se samanlaista kuin Suomessa. Aikaisemmissa teksteissä olen asiaan vähän jo viitannut ja kokoajan minulle selviää lisää uusia asioita Amerikan yliopistojärjestelmästä, joten yritän parhaani mukaan kirjoitella aina kun uusia asioita tulee eteen.
Minulta kysyttiin muunmuassa tenttikerroista: meneekö samalla tavalla kuin Suomessa, että opiskelijalla on kolme tenttikertaa eli kolme yritystä päästä kurssista läpi. Ei mene samalla tavalla kuin Suomessa.Täällä on vain yksi Final Exam eli loppukoe, ja mikäli saat hylätyn, on koko kurssi failed eli hylätty. Kuulostaa raa'alta, mutta toisaalta täällä valmistaudutaan tuohon Final Examiin koko semesterin eli lukukauden ajan. Kokoajan tentataan pienillä kokeilla, onko opiskelija mukana ja onko lukenut läksynsä. Näet jo näistä pienistä kokeista suuntaa, miten Final examisi tulee menemään. Mikäli et lue, ja saat huonoja arvosanoja pitkin syksyä järjestettävistä pienistä kokeista, voit jo arvata miten loppukokeesi tulee menemään.

Muutenkin opiskelutyyli on mielestäni todella paljon pisteiden perässä juoksemista, jokaisessa asiassa katsotaan kuinka hyvä olet ja montako pistettä saat. Mutta sitä se on ilmeisesti jo alakoulusta lähtien. Olen löytänyt kurssikirjoistani mainintoja jo ainakin viidestä erilaisesta "national standardized testistä" eli maanlaajuisesta oppilaille suunnatusta testistä. On SAT -testi, AP -testi ja mitä kaikkea, en edes muista kaikkien nimiä. Amerikkalaisia oppilaita siis testataan kokoajan jollain tavalla. (silti eivät menesty Pisa -testeissä, heh) Oppikirjassani pohdittiinkin sitä, miksi oppilaat eivät menesty kansaivälisissä testauksissa (mm. juuri tätä koulupäivän pituutta pohdittiin yhtenä syynä) ja heti seuraavalla sivulla kuitenkin todettiin, että silti meidän, Amerikan, omissa testeissämme oppilaat pärjäävät todella hyvin. Millaisia testejä nämä sitten ovat, sitä en tiedä, muuta kuin että maanlaajuisesti testataan oppilaita etenkin matematiikassa ja lukemisessa.

Sama testaus näköjään jatkuu high schooliin ja yliopistoon asti. Kuten jo kerroin, että jokaiselta tunnilta saamme läksyjä ja jokaisen läksyn jälkeen jotenkin testataan, mitä olet oppinut. Hyvä käytäntö sikäli, että kirjoja tulee oikeasti luettua ja samalla oppii paljon. Mutta toisaalta aivan typerää, suurin osa läksyen jälkeen tehtävistä kokeista on monivalintakysymyksiä. Ja omasta mielestäni suurin osa kokeista näyttää olevan kirjantekijältä valmiina saatuja kokeita eli ei opettajan itse tekemiä. Kysymyksetkin ovat välillä aivan typeriä ja välillä tuntuu, että niissä testataan englannin kielen osaamista eikä opiskeltavaa asiaa. (harmi kun nyt ei tule mitään esimerkkiä mieleen, täytyy seuraavasta kokeesta kaivaa sellainen esiin.) Itselläni ainakin väärät vastaukset ovat (omasta mielestäni ainakin) useimmiten johtuneet siitä, että en täysin ymmärtänyt kysymystä tai mielestäni monivalinnoissa olisi ollut kaksikin oikeaa vastausta.

Kaikki läksyt, kokeet ja opettajalle palautettavat paperit saat peruskoulutyyliin takaisin seuraavalla tunnilla arvosanan kera. Arvosanat yliopistossa annetaan A:sta D:hen, jossa A on siis parhain ja D huonoin, ja niiden lisäksi vielä F eli failed (hylätty). Arvosanojen A-D lisäksi voit saada + tai - arvosanoja eli esim. A- tai B+. Minun ensimmäinen kunnon kokeeni oli juuri siitä terveystiedosta, josta jo kerroinkin, ja oma pistemääräni oli 96/100 eli sain A:n. Olin yllättynyt, mutta samalla todella huvittunut pistemäärästä..100 pistettä? Ja kokeessa oli tosiaan n. 40 kysymystä, mistäköhän nämä pistemäärät oikein tulevat.

Pisteytys ei suinkaan rajoitu täällä vain kokeisiin. Minusta on huvittavaa kuunnella luennolla opettajan selittävän, että läksyksi tulee tämä ja tämä tehtävä, JA jos vielä teet tämän tehtävän saat extra credittejä eli extra pisteitä näin ja näin paljon. Jokainen tekemäsi kotitehtävä, pikkukoe, opettajalle palautettu essee, Mid-term koe, ja Final koe pisteytetään milloin milläkin asteikolla ja lopullinen pistemäärä syksyn lopuksi kertoo kurssista saatavan arvosanan. Huh.. credittejä credittien perään!

Täällä käytetään sanaa credit kokeista saatavista pisteistä ja puolestaan credit hours tarkoittaa opintopisteitä. Itse suoritan syksyn aikana 12 credit hoursia eli 12 opintopistettä. Muutettaessa opintopisteet Suomen opintopisteisiin, tuplataan määrä, eli 12 amerikkalaista opintopistettä vastaa noin 24 suomalaista opintopistettä. Useimmat kurssit ovat 3 opintopisteen kursseja, mutta on minulla myös yksi kahden ja yksi jopa yhden opintopisteen kurssi.

Se ei ole minulle vielä valjennut, millainen poissaolosysteemi täällä on yliopistossa. Joka kurssin aluksi opettajat vannottivat sataprosenttista läsnäolopakkoa, mutta juteltuani amerikkalaisten opiskeljoiden kanssa, ovat monet todenneet että "kyllä nyt yhdeltä tai kahdelta tunnilta voi hyvin olla pois". Tähän haluan vielä saada elvennyksen, mikä on todellinen määrä mitä voit olla pois tunneilta. Jokaisella tunnilla opettaja kylläkin merkkaa itselleen ylös, ketkä ovat paikalla, että eiköhän sitä vähän tarkkailla mutta en tosiaan tiedä kuinka tarkasti.

Minulta kysyttiin myös sitä, onko täällä opiskelijoita, jotka "roikkuvat" kirjoilla yliopistossa, eli ovat opiskelijoita mutta heillä ei ole aikomusta vielä valmistua. Mitään varmaa tietoa minulla ei asiasta ole, mutta jos miettii näiden järjettömiä lukukausimaksuja, veikkaan että kaikki yrittävät valmistua niin lyhyessä ajassa kuin vain mahdollista. Opiskelija maksaa täällä tosiaan lukuvuodesta n. 10 000-30 000 dollaria, joten voisin veikata että opiskelijana ei haluta roikkua yhtään ylimääräistä vuotta. Lukukausimaksun suuruus riippuu yliopistosta ja mahdollisista stipendeistä. Minusta onkin mielenkiintoista, kuinka monet amerikkalaiset opiskelijat saavat jonkun stipendin opiskelujaan varten. Muunmuassa urheilijat opiskelevat täysin ilmaiseksi edellyttäen tietysti että he harjoittelevat ja kilpailevat koulun ohella lähes ammattilaistasolla. Stipendiasiaa haluan vielä selvittää lisää, koska olen käynyt siitä tähän mennessä vain lyhyen keskustelun erään opiskelijan kanssa, joka kertoi minulle että esimerkiksi mustat (tummaihoiset) saavat todella helposti stipendejä, koska heidän katsotaan olevan heikompiosaisia ja antamalla heille stipendejä halutaan taata koulutus myös heille.

Jännä myös tuo asia, miten urheilu on niin sidoksissa kouluun täällä. Urheilijoilla alkaa jo lukion viimeisenä vuotena kova rumba: yliopistojen urheilujoukkueiden valmentajat soittavat lukiotasolla parhaiten menestyneille urheilijoille ja yrittävät houkutella näitä tulemaan juuri heidän yliopistoonsa. Parhaiten menestyneet urheilijat voivat siis lähestulkoon vain valita, mikä yliopisto vaikuttaa kivalta ja missä olisi mukava opiskella, kun taas "tavalliset" opiskelijat pohtivat sitä kuinka suuret ovat lukukausimaksut, onko minulla varaa mennä sinne ja tietenkin myös sitä, millainen koulutusohjelma juuri minua kiinnostavalla alalla on kyseisessä yliopistossa.

Lukukausimaksuista vielä sen verran, että monet opiskelijat kuulemma opiskelevatkin lukion jälkeen pari vuotta omaa alaansa ns. "community collegeissa", joissa opiskelu on halvempaa kuin yliopistossa. Opiskelu community collegessa on halvempaa, koska opetuksen ja kurssien taso on hieman matalampi. Parissa vuodessa he ilmeisesti suorittavat jotain peruskursseja, joista sitten on hyötyä hakiessa "kunnon" yliopistoon. Kaikki eivät toki hae, mutta ilmeisesti Bachelor's Degreetä eli alempaa korkeakoulututkintoa ei community collegessä voi kokonaan suorittaa.

Mitäs vielä. Kysykää ihmeessä, jos teille tulee mieleen kysymyksiä. Seuraavaksi aion ottaa enemmän selvää opettajankoulutuksesta täällä ja tapaan toivottavasti sen asian tiimoilta erään professorin tässä lähiviikkoina. Sen lisäksi yritän vielä kovasti ottaa selvää näiden todella hajanaisen tuntuisesta peruskoulusysteemistä, joista sitten kirjoittelen myöhemmin.

Huomenna torstaina menen tosiaan ensimmäistä kertaa observoimaan opetusta University Academy -nimiseen tuhannen oppilaan kouluun, jossa on luokat lastentarhasta lukioon asti.
Minulla ei ole vielä tietoa mihin luokkaan menen, sen verran tiedän vain että koulu alkaa klo 7:30 (aikas aikasin!) ja minun pitää olla paikalla klo 7:20. Melko aikainen herätys siis luvassa, pitää vielä bussimatkaan varata jonkin verran aikaa vaikka koulu sijaitseekin aika lähellä. Innolla odotan!

Ainiin, löysin eilen liikunnan oppikirjastani ensimmäisen viittauksen suomalaiseen teokseen! Yhtäkkiä lauseen perässä oli viittaus (Raitakari et al.) Heh! Kappaleessa käsiteltiin lasten "physical inactivitya" eli liikkumattomuutta. Raitakarilta ja muilta suomalaisilta tekijöiltä lainattu lause kertoo lukijalle, että jos ihminen on fyysisesti aktiivinen jo lapsena, ennustaa se fyysistä elämäntapaa myös aikuisena. Kyllä vain! :D

lauantai 21. syyskuuta 2013

Amerikkalaiset osaavat pitää hauskaa ilman alkoholia

[jos sinua ei tämän aiheen tekstit kiinnosta, feel free to skip! :)]

Piti laittaa tämä lause oikein otsikkoon. Olen ollut nyt Amerikassa kuusi viikkoa, sikäli vielä todella lyhyen aikaa, mutta tämän asian olen havainnut jo ensimmäisestä viikosta asti. Oikeastaan havaitsin asian jo viisi vuotta sitten kielikurssillani Californiassa, mutta nyt se on vain vahvistunut mielessäni. Tämä on asia, joka on varmaan tehnyt suurimman vaikutuksen minuun tähän asti täällä.

Olimme eilen perjantaina koulun Association of Latin American Students -organisaation eli ALAS:in 20th Anniversary Formalissa. Tämä organisaatio (oppilaskunta, miten sen nyt kääntäisi) on siis ollut olemassa 20 vuotta ja heillä oli isot juhlat sitä varten. Vieraita juhliin oli kutsuttu lähes 100 ja organisaatio oli vuokrannut juhlatilan läheltä Kansas Cityn keskustaa. Juhlat alkoivat seitsemältä, me olimme paikalla jo kuudelta koska kaverimme Blake kuuluu organisaatioon ja heidän piti laittaa kaikki valmiiksi ennen juhlia.

Ruokaa oli tarjolla taas yllin kyllin, tällä kertaa meksikolaista ruokaa tai vielä tarkemmin sanottuna ruokaa, jota syödään paljon etenkin Dominikaanisessa Tasavallassa (tyttö, joka on sieltä kotoisin, oli suunnitellut tarjoilun). Jokaisella ruoalla oli myös ihana  oma nimensä, mutta harmikseni en aivan kaikkia muista koska nuo sanat eivät ole minulle kovin tuttuja. Tarjolla oli kanaa, riisiä, papuja, possun lihaa, "banaaniveneitä" (ihan perunan makuisia, suolaisia siis) sekä hyvää vähän aniksen näköistä "ugaa". Ruokajuomaksi oli meksikolaisten horchataa eli maitoa, jossa on seassa riisin makua sekä kanelia. Todella makea juoma, mutta kuulemma ei ole jälkiruoka vaan nimenomaan ruoan kanssa nautittava juoma. Juoman mausta tuli ihan joulu mieleen!

Ruokailun ja organisaation presidentin puheen jälkeen oli vuorossa tanssia. Musiikista vastasi "Dj Sammy", ja hyvät musiikit olikin. Tanssilattia täyttyi heti ja meno olikin kuin baarin tanssilattialla Suomessa. Ihmiset tanssivat yksin ja pareittain meksikolaisen ja amerikkalaisen musiikin tahtiin ja kaikilla oli aivan hulvattoman hauskaa. Välillä muodostettiin tanssirinki eli tanssittiin ringissä ja vuorotellen jokainen meni ringin keskelle tanssimaan. Ja mitkä moovit niillä tytöillä ja pojilla oli! Selvästi latinoverta suonissaan, kun niin keikkuivat lanteet. Illan lopuksi soi vielä hittimusiikin lisäksi countrya ja mentiin mukaan tyttöjen kanssa tanssimaan rivitanssia (tämä oli ehdottomasti paras osuus, oli kiva opetella rivitanssiaskelia ja tanssia isolla porukalla!). Paritanssitkin oli erilaisia mitä meillä, salsaa ja  muita espanjalaistyylisiä tansseja. Tunnelma oli aivan mahtava, ja ihmiset jaksoivat tanssia koko illan! Juhlat tosin loppuivat amerikkalaiseen tyyliin todella aikaisin eli jo klo 11 illalla. Ja kuten meille eräs poika selitti, mitä enemmän kello on, sitä "riehakkaammaksi" ja reteemmäksi tanssit menivät ja tyttöjen ja poikien lanteet keikkuivat entistä enemmän! (meneehän meno meillä Suomessakin riehakkaammaksi mitä enemmän kello on, mutta mistä mahtaa johtua?)

Pisaraakaan alkoholia ei siis näissä juhlissa tarjottu. Eikä missään muuallakaan kouluun liittyvässä tapahtumassa. Ei ikinä. Kello oli yhdeksän ruoat syötyämme, kun DJ ajoitti soittamaan - ja tanssilattia täyttyi sekunnissa. Miettikääpä mielessänne (pojat etenkin, ja no, yhtälailla me tytötkin), kuinka moni teistä syöksyisi tanssilattialle sheikkaamaan vartaloa juhlissa klo 9 illalla? Heh!

Olin niin ihmeissäni, ja tottakai silti tanssin ja irrottelin kuten kaikki muutkin, mutta silti pieni epävarmuus oli mielessäni keikuttaessani lanteita aivan kuten joskus ehkä on tullut tehtyä Bar Soman tanssilattialla puolenyön jälkeen. Kysyinkin heti ensimmäisten kappaleiden jälkeen Emmalta (ranskalainen huonekaverini, olimme tosiaan ainoat eurooppalaiset koko juhlassa) että "Do you feel the same? This never happens in Finland and Europe WITHOUT alcohol?" Ja Emma vastasi, että mietti aivan samaa, he eivät ikinä tanssisi kavereidensa kanssa näin ilman että mukana olisi myös alkoholia ja kello olisi paljon ja oltaisiin baarissa.

Sama juttu oli heti ensimmäisellä kouluviikolla, kun pääsimme toisen organisaation järjestämälle reissulle baseball peliin. Meille tarjottiin tuolloin ilmaiset ruoat pelissä, juomana oli cokista ja vettä, ei tietoakaan että joku olisi mennyt ostamaan alkoholia vaikka pelissä oltiinkin. Kotimatkalla bussissa tyypit innostuivat keksimään yhdessä laulettavia matkalauluja toisensa perään ja siellä koko bussilastillinen opiskelijoita hoilattiin englanninkielistä versiota "pyörät ne pyörivät ympäri, ympäri ja ympäri" -lastenlaulua! Voisi olla sama tunnelma bussissa kun oltais palaamassa pikkujouluristeilyltä Raumalle..?! Tai vastaavaa.

Tulipa pitkästi tekstiä. Minulla ei itselläni ole mitään alkoholinkäyttöä vastaan, juokoon jokainen ihan niin paljon kuin lystää. Mutta haluan vain kertoa, kuinka paljon ihailen amerikkalaista kulttuuria. Emman kanssa ollaan paljon puhuttu tästä asiasta, ja ollaan monesti todettu että SO SAD! Se on sad, kurja asia, että me Euroopassa tarvitsemme alkoholia voidaksemme tehdä asioita. Voidaksemme tanssia tai olla puheliaampia, ihmiset tarvitsevat alkoholia. Tämä on mielestäni todella kurja, jopa vähän surullinen asia meidän kulttuurissamme.
Kyllä täälläkin monen opiskelijan kuuluu sanovan, että "joo, viime halloween juhlissa olin niin drunk!" eli niin juovuksissa. Mutta mitä se täällä tarkoittaa? Pojilla 5-6 olutta, tytöillä 2-3. Miettikää! Koska näiden hulluus, luovuus, iloisuus ja kaikki eloisuus on näissä ihmisissä itsessään. He eivät tarvitse alkoholia, jotta heillä on kivaa!

Kävimme tästä samaisesta asiasta myös pitkän keskustelun pari viikkoa sitten kolmen amerikkalaisen pojan kanssa, joihin tosiaan tutustuttiin eräissä juhlissa. Pojat taitavat muistaa edelleen kuinka "paljon" minä ja Emma joimme - vähän viiniä ja pari olutta (todella vähän siis suomalaisen näkökulmasta, vai mitä sanotte?). Mutta nämä pojat olivat aivan ihmeissään! Itselleni tuli aika häpeällinen olo, vaikka enhän edes ollut humalassa tai muutenkaan juonut mitenkään liian paljon alkoholia meidän mittapuumme mukaan. Kunhan halusimme lauantai-illan kunniaksi rentoutua ja maistaa ruoan kanssa viiniä ja olutta, ensimmäistä kertaa Amerikan maalla.
Poikien kanssa käydyssä keskustelussa minun oli PAKKO mainita, kun vertailimme eurooppalaisten ja amerikkalaisten juomakulttuuria, että normaali juhlailta suomalaisten keskuudessa on sellainen, että saavutaan paikan päälle mukanaan viinipullo ja muutama olut/siideri sen lisäksi. Amerikkalainen poika kysyikin minulta: Niin, mutta tarkoitat varmaan että ne juomat ovat koko kaveriporukalle? Ei, en tarkoita, ne ovat yksinään yhdelle ihmiselle.

So, have a nice and clear - or not so clear weekend! BYE! :)

Tässä vielä pari valokuvaa Formalista, oli kyllä ikimuistoinen ilta!

Amerikkalaiset ottavat tämän tyylisiä kuvia aina lukion Prom -tansseista, joten pojat halusivat että mekin ottaisimme pari. Kuvassa siis minä ja Emma sekä Blake (minun ja Emman välissä) ja hänen kaverinsa Cesar. Olimme olevinamme niinkuin "tyttö-poika parit" mutta menimme juhliin kuitenkin isona kaveriporukkana, joten tämä oli lähinnä vain tämmöinen amerikkalaisten muodollisuus ottaa tämän tyylisiä valokuvia.


Me and Emma!


Juhlat alkoivat clubin varapresidentin (poika) ja sihteerin (tyttö) lyhyellä puheella.

Food! Huomaa: ei salaattia. Täällä ei taideta tuntea oikein käsitettä salaatti muuten hyvän ja herkullisen ruoan yhteydessä. Mutta, jälleen kerran, it's America..

Horchataa eli meksikolaista maito-riisi-kanelijuoma. 

Ja pitihän nyt kakut olla kun organisaation 20-vuotissynttäreitä juhlittiin.

Koko organisaation hallitus. Puhumassa organisaation presidentti mintunvihreässä puvussaan.

Ja tanssia!






torstai 19. syyskuuta 2013

Thunderstorm!

Kyllä vain säätilat vaihteleekin nopeasti täällä! Alkuviikosta oli 16 astetta lämmintä ja satoi vettä, nyt on ollut kaksi päivää 30 astetta ja auringonpaistetta. Hetki sitten tulin koulusta kotiin, kävelin juuri tuossa 30 asteen kuumuudessa selkä hiestä märkänä ja pari minuuttia oltuani sisällä ulkona alkoi aivan kamala ukkosmyrsky! Onneksi ehdin sisälle, sateenvarjoa kun en ole vielä ehtinyt ostamaan, heh! :D Olen ladannut kännykkääni tuollaisen hienon sää -applikaation, josta aina näen joka päivän sääennusteen (lähinnä niitä tornadoja silmällä pitäen - kaikki kuitenkin vakuuttavat että syksyllä niitä ei ole luvassa, että luultavasti vasta loppukeväästä jos on tullakseen). Nyt tuo sääohjelma vilkuttaa ja varoittaa punaisella huutomerkillä "THUNDERSTORM" ja "Areal Flood Advisory" eli jonkin asteisen tulvan mahdollisuudesta? Toivottavasti ei, Coloradossa on ollut kamalat tulvat nyt tällä viikolla!

Olin eilen keskiviikkona taas baseball pelissä! Kansas City Royals vastaan Cleveland Indians, heidän viimeisiä pelejä ennen kauden päättymistä. Liikunnanopettajani tosiaan kysyi, olisinko kiinnostunut lähtemään otteluun hänen kanssaan, ja toki menin! Olin siis kolmen vanhemman naisen kanssa siellä, yksi oli liikunnanopettajani ja kaksi hänen ystäväänsä, opettajia hekin! :D Se oli hauska kokemus. He kaikki tietysti KC Royalsien faneina pukivat Royalsien t-paidat ja lippikset päähän ja sitten mentiin! Sain myös kertoa heille suomalaisesta pesäpallosta. Yksi naisista sanoi, että voisin jopa mennä pariksi päiväksi seuraamaan hänen tuntejaan kouluun, jossa hän opettaa. Toivottavasti onnistuu, koulu on vielä joku pieni "kyläkoulu" eli ei ihan normaali amerikkalainen monen sadan oppilaan koulu.





Muutama auto lähdössä pelistä! Tässä pelissä oli silti kuulemma tosi "vähän" katsojia, vain 25000! Heh!


Softball räyplä! Yhdellä naisista oli mukana oma räpylä, kuulemma kaikki ottaa aina räpylän mukaan peliin katsomoon lentävien pallojen varalle! (ja baseballissa niitä kyllä lentääkin katsomoon tasaiseen tahtiin)

Musta tuli virallinen Royals Fan ;) Siellä painatettiin kaikille ensimmäistä kertaa pelissä oleville tuollaisia (no joo, olin toista kertaa, mut ensimmäisellä kerralla tota ei tehty niin nyt sitten! :D) Sain myös lippiksen ja juomapullon ilmaiseksi, jihuu!


Minä, pelikaverini ja moose ear! :D Minun oikealla puolellani on siis liikunnanopettajani Mary Phyl.

Huomenna onkin taas perjantai ja illalla siis mennään sinne formaliin, jännää! Kerron siitä sitten lisää ensi kerralla. Nyt vähän kokkailen iltapalaa, mun tosiaan piti osallistua vielä tänään illalla Women's flagball joukkueen eli naisten lippupallojoukkueen (intramurals joukkueen eli "harrastejoukkueen") peliin mutta ukkosmyrsky peruutti kaikki illan pelit ja harjoitukset. Höh! No, pelit varmaan siirtyvät ensi viikolle, toivottavasti! Aina täytyy vähän kokeilla jotain uutta, niin miksi ei myös sitten lippupalloa..heh!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Hello again!

SYKSY yrittää saapua Kansas Cityynkin. Tänään oli 16 astetta lämmintä! Ja koko yön kova ukkosmyrsky. Mutta mitä näyttääkään sääennuste huomiselle, jälleen 26 astetta! Täällä kuulemma vaihtelee sää todella paljon ja todella nopeasti.

En tiedä huomasitteko, mutta yllä oleva blogini kuva on vihdoin vaihtunut San Franciscon maisemista Kansas Cityyn. Jo oli aikakin siis! Kuvassa näkyvä iso rakennus on Kansas Cityn rautatieasema ja takana näkyvät korkea rakennukset Kansas Cityn downtownia. Kuva on otettu National World Ward -museon tasanteelta. Harmikseni en ole vielä päässyt kyseisessä museossa käymään, mutta se on kyllä lähiaikojen "to do" -listallani!

Meillä kävi Emman kanssa todellinen tuuri osallistuttuamme Latin American Students Association -kokoukseen viime torstaina. Meidät kutsuttiin Emman kanssa organisaation "vuosijuhlaan" eli "Formal":iin tämän viikon perjantaina. Organisaatio täyttää 20 vuotta ja heillä on kuulemma kaikkien aikojen juhlat. Wow! Me ollaan ihan ihmeissämme, miten kävikään tällainen tuuri.  Täytyy ottaa paljon valokuvia. Blake siis kutsui meidät ja koko lauantai-illan kulutimmekin opiskelemalla espanjalaisia tansseja, salsaa yms. Blaken ja tämän brasilialaisen huonekaverin johdolla. :D Oli hauskaa! On silti yksi huolenaihe jäljellä: dress! Kutsu tuli niin nopeasti, että eihän tällaiseen ole osannut varautua! Kuulemma kaikki pukeutuu kovin hienosti ja kyseessä on hieno juhla (yritimme vähän kysellä että millaisesta tilaisuudesta on kyse), apua! Silti ollaan ihan innoissamme, varmaan ainut tilaisuus meidän elämässämme päästä kokemaan jotain tällaista. Mutta kuulemma ei se pukukaan nyt niin tärkeä ole, kunhan jotain siistiä pukee. Innolla odotan, mitä perjantai tuo tullessaan!

Tuolla torstain kokouksessa kävi myös toinen hauska sattuma! Satuin istumaan erään Elizabethin viereen, joka rupesi kovasti kyselemään mistä olen ja mitä opiskelen. Kun hän kuuli, että olen Suomesta, hän sanoi tuntevansa erään suomalaisen naisen täällä Kansas Cityssä! Ja tämä Elizabeth oli itse käynyt jopa Suomessa, koska hänen kaverinsa meni opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Puolestaan tämä Kansas Cityssa asuva suomalainen, Päivi nimeltään, oli auttanut tätä Elizabethiä ja tämän kaveria kaikissa Suomen järjestelyissä. No, Elizabeth sitten esitteli minut ja tämän Päivin toisillemme ja huomenna menemme kahville, aika jännää! Oikeastaan ihan kivaa päästä välillä puhumaan suomeakin. :)

Eilen sunnuntaina vihdoin käytiin huonekaverini Emman kanssa syömässä oikea amerikkalainen aamupala. Voitin orientaatiopäivänä lahjakortin FirstWatch -nimiseen ravintolaan, joka internetin mukaan ainakin tarjosi parhaimman aamupalan Kansas Cityssä. Ja olihan se herkullinen:

Munakasta, pekonia ja toki sitä amerikkalaista pannukakkua. Itselläni oli syyskauden uutuusmaku pumpkin eli kurpitsa! Hyvää oli! Mutta huomaatteko kuinka jännä tarjoilu: suolainen ja makea samalla lautasella? Omaan makuuni aamiainen oli liian makea, olisin voinut syödä pelkkää pekonia ja munakasta paljon enemmän! Mutta ah, niin herkullista se silti oli ja näin ensimmäisellä kerralla oli pakko kokeilla se "traditional one", ensi kerralla voi valita ehkä pikkusen terveellisemmän ;) Ja miten hyvältä maistuikaan kunnon kahvi viiden viikon instant coffeen eli purkkikahvin jälkeen! Vielä ravintolan omista kahvipavuista tehtynä. 

Ravintola sijaitsi Old Westportin alueella.

Ja vielä tuollainen "energy bowl" nimeltään ja sitähän se olikin. ;) Pelkkää energiaa!


Jos eläminen ylipäätään on vähän halvempaa Amerikassa kuin Euroopassa, niin yksi asia täällä kuitenkin on, josta saa maksaa paljon! Nimittäin puhelimen käytöstä. Puhelimesta riippuen saat maksaa sen käytöstä 30-80 dollaria kuukaudessa. Itse tein (ainakin omasta mielestäni) melko hyvän ratkaisun tänne tultaessa: ostin Samsungin contract-puhelimen muutamalla kympillä ja nyt ostan joka kuukausi siihen 45 dollarin unlimited kortin, jossa siis puhe- ja nettiaikaa rajoittamaton määrä. Puhelin tosiaan ei toimi Suomessa kun täältä lähden, mutta se ei haittaa, koska tämä tulee kuitenkin halvemmaksi kuin Suomipuhelimeni käyttö. Toinen vaihtoehto olisi ollut esimerkisi ottaa oma Lumiani tänne mukaan ja ostaa siihen SIM-kortti ja ladata se uudelleen joka kuukausi kuten tämänkin, mutta tuo vaihtoehto toisi kuukaudessa kustannuksia 50-70 dollaria. Kuulemma esim. iPhonen omistaja joutuu maksamaan lähes 100 dollaria kuukaudessa. Käsittämätöntä! Tuli vain mieleeni, kun tänään tuli kuukausi täyteen oman puhelimeni kanssa eli minun piti ladata siihen lisää puheaikaa. Olin kuitenkin ostanut "vääränlaisen" kortin (=liian halvan, 30$, joka ei sopinutkaan puhelimeeni) ja selvitin asiaa lähes puoli tuntia puhelimessa puhelinfirman kanssa. Asia kuitenkin ratkesi, sain puheaikani, mutta ensi kerralla tiedän ostaa oikeanlaisen eli 45 dollarin kortin. (45 dollaria = 33 euroa) HUH!

Ainiin, viime viikolla oli toinen juttuni Uudessa Raumassa. Täältä löytyy digilehti: http://issuu.com/marvagroup/docs/uusi_rauma_11.9.2013
Seuraavassa jutussani on Amerikan yliopistosysteemistä, ja silloin ajattelin julkaista täälläkin vähän tekstiä siihen liittyen. Joten, stay tuned!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

First test and 4 other tests = busy week!

Where to start! Tuntuu, että aika kuluu hirveän nopeasti ja jokaisesta päivästä olisi jotain kirjotettavaa. Taas yksi viikko takana, koulussa opittu uusia juttuja ja siinä sivussa on vähän ehtinyt urheillakin ja tekemään muita juttuja. Kiireinen viikko oli koulun osalta, mutta siitäkin selvittiin (mitä nyt vähän on luettavaa vielä tänään sunnuntainakin, mutta suurin osa tehtynä - jee!). Melko lämmin sää jatkuu edelleen (vaikka torstaina eräs Jisoo sanoi meille, että huomenna perjantaina on ensimmäinen kylmä päivä, että lämpötila rupeaa laskemaan), niin ei se perjantai silti mielestäni kovin erilaiselta tuntunut. Olisiko laskenut pari astetta noista hellelämpötiloista ja pikkusen tuuli enemmän, heh! Silti tarkeni aamukahdeksalta kävellä shortsit ja t-paita päällä. Mutta tänään sunnuntaina on satanut koko aamupäivän! Lämpötila näyttää siitä huolimatta olevan vähän yli 20.

Torstaina olin ensimmäisessä koulun organisaation kokouksessa! Organisaatio oli tosiaan Latin American Students Association eli espanjaa puhuvien/hispaanien opiskelijoiden järjestö :D Hyvä kysymys, mitä minä tein siellä... No, tuo meidän kaveri Blake kuuluu kyseiseen järjestöön (lähinnä vain siksi että on opiskellut koulussa espanjaa ja portugalia) ja pyysi meitä katsomaan, millaista siellä on! Oli kiva kokemus, aluksi kaikki esittelivät itsensä ja clubin presidentti kävi läpi tulevia tapahtumia yms. Sen jälkeen oli vain rentoa hengailua, vähän ruokaa (taas) tarjolla ja loppuaika pelattiin tietokilpailua kahden joukkueen kesken. Kysymykset liittyivät lähinnä espanjankielisiin aiheisiin:  maihin, musiikkiin, urheiluun yms. Vähän oli siis vieras aihe, mutta oli hauskaa ja tutustui taas moniin uusiin ihmisiin! Taidan mennä toistekin.

Torstaina olikin sitten ensimmäinen kunnon koe terveystiedosta. Kokeesta jäi ihan hyvä tunne, ei ollut liian vaikea mutta ei myöskään ihan helppo. Sanakirja oli hyvä apu, ja osasin kyllä vastata jotain jokaiseen kysymykseen. Toki lähdin luokasta viimeisenä, kieli vähän hidastaa, mutta hyvillä mielin silti! Tuon ison kokeen lisäksi olen tällä viikolla tehnyt myös neljä muuta koetta internetissä, huh. Äsken juuri sain liikunnan kokeen tehtyä, johon meni 1,5h aikaa. Jotenkin kaikki kouluhommat osuivat nyt samalle viikolle, ehkä ensi viikko on sitten taas vähän kevyempi.

Pitää vielä vähän kertoa torstain koehetkestä. Oli niin hassua, kun otin laukustani sanakirjan esille, ja vieressäni istuneet kaksi  tyttöä olivat aivan ihmeissään! "What is that..?" ja selitin että se on finnish-english dictionary, että lähinnä kokeissa käytän jos on vaikeita sanoja. He pyysivät saada myös katsoa sitä, ja yhdessä tutkivat ja olivat ihan innoissaan, ja siinä puhuivat toisilleen että "look at how small text"! Haha, olin ihan ihmeissäni, mutta eipä täällä monet ole englannin lisäksi lukeneet mitään muuta kieltä, joten eivät he ole sanakirjojakaan missään tarvinneet.
Myös kokeen loppu oli hauska. Palautin paperin viimeisenä, ja olin vielä tehnyt kokeen heti opettajan pöydän edessä eli ensimmäisessä rivissä ja hän välillä aina seurasi minua, kun tarkistin sanoja sanakirjasta. Kun palautin kokeen, opettaja sanoi suurta hämmästystä ja ihastusta äänessään "It's amazing, how you can do that!" :D Tuli ihan child with disabilities -olo, "ihmeellistä, miten sä pystyit tekemään tuon!" niinkun vois joku ihastella jotain, mitä joku erityislapsi on onnistunut tekemään! Hahaha oli huvittavaa!

Niin ja tosiaan sain perjantaina sähköpostin, että ei minua sitten valittu fitness centeriin töihin. Ei siinä sen kummempia perusteluja ollut, ilmoittivat vain että valinnat on tehty ja tällä kertaa valinta ei osunut minuun. Neljän kuukauden sisällä on mahdollisuus niillä ketä ei valittu hakea uudelleen, mutta saa nähdä. Michelle ja Lauren, ketkä molemmat työskentelevät kuntosalilla sanoivat eilen, että mun olisi kyllä saattanut olla vaikea saada lomia vapaaksi jos olisin päässyt töihin. Joten voi kuitenkin olla, että meni ihan hyvin näin.

Perjantaina päästiin näkemään ruotsalainen Icona Pop -yhtye Kansas Cityn downtownissa, jossa heillä oli ilmainen konsertti! Aikas hienoa ja hyvän shown vetivät! Tuolla downtownissa on alue nimeltä Power&Light District missä on paljon ravintoloita ja baareja, ja siellä keskellä - vähän kuin jonkun ostoskeskuksen keskellä oli konserttilava ja ihmisiä kahdessa tasossa katsomossa. Jee, oltiin innoissamme, meitä oli tosiaan minä, Emma, Alina Liettuasta sekä amerikkalaistyöt Michelle ja Lauren. Konsertin jälkeen mentiin vielä viereiseen ravintolaan ja tilattiin huippuhyvät milkshaket ja haastateltiin baarimikkoa lähes kaksi tuntia ja käskettiin hänen arvata mistä maista me kolme oltiin tänne tultu (mun kohdalla veikkasi ensin Saksaa, mutta kun sanoin että vähän pohjoisemmaksi Saksasta, heti ensimmäisenä tuli Suomi!). Heh, hauska ilta!

Eilen lauantaina näin juoksulenkilläni ihanan amerikkalaisen jutun: yhdellä tiellä oli liikenne katkaistu Street Closed -kyltein ja siellä oli naapuruston pihajuhlat menossa! Keskellä tietä oli monta pöytää, niiden vieressä grillit kuumana paistamassa ruokaa, musiikki soi isoista kaiuttimista ja joka puolella oli ilmapalloja. Ihmisiä oli ainakin 50, varmaan koko naapurusto, ja siinä he istuskelivat keskelle tietä laitetuissa pöydissä ja ympärillä juoksenteli lapsia. Niin harmi, ettei ollut kamera mukana!

Tässä vielä kuvia viime viikolta

Tämä siis eilisestä Icona Popin konsertista.




Viime viikon juhlista joista jo aikasemmin kerroinkin: kokeiltiin amerikkalaisten kuuluisaa beer pongia Emman ja Blaken kanssa.

Downtown päivällä. Perjantaina näin downtownin vasta ensimmäisen kerran iltavalaistuksessa - oli aikas upea, ja ihmisiäkin paljon, näin päivällä tuntui olevan kovin autiota.



Peanut butteria saisiko olla?!

Vai ihania tuoreita hedelmiä..?! 

Nyt lähdetäänkin sunnuntai-aamun kunniaksi maistamaan ensimmäinen OIKEA amerikkalainen aamiainen ja sen jälkeen Citymarketista ostamaan tuoreita hedelmiä ja vihanneksia.  Jatketaan juttuja ensi viikolla! :)

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Työhaastattelu ja yllätys mailboxissa!

Pääsin tänään kokemaan amerikkalaisen työhaastattelun! Oli kyllä kiva kokemus ja etenkin englannin kielen kannalta todella hyvä. Hain siis töitä yliopiston fitness centeristä, Swinney Recreation Centeristä. Työtehtäviin kuuluu mm. kuntosalin "tiskillä" palvelu, jossa opiskelijat siis kirjautuvat sisään tullessaan urheiluhalliin, sekä itse kuntosalilla laitteiden kanssa avustamista jne. sekä myös uimahallin tiskillä työskentely (antaa pyyheliinat ja lukot kaappeihin ja kirjaa opiskelijat sisään). Monenlaista siis.
Mutta oli meitä myös monta ja monenlaista hakemassa tuota työpaikkaa. Meidän haastatteluryhmässä oli n. 30 ihmistä ja meidän jälkeen oli vielä kaksi samanlaista ryhmää eli lähes 100 hakijaa ja työpaikkoja nyt syksyksi on tarjolla vain 12-15. Eli ei montaa. Mutta tulipa koettua edes haastattelu, jos ei muuta!

Haastattelu oli aika jännä: meidät jaettiin istumaan neljään eri pöytään (n. 7hlöä/pöytä). Tämän lisäksi jokaiseen pöytään istui kaksi haastattelijaa, jotka esittivät vuorotellen meille kysymyksiä. Sinun piti vastata heti kun kysymys osoitettiin sinulle ja muut pöydässä olevat toki myös kuulivat vastauksesi. Muutaman kysymyksen jälkeen haastattelijat vaihtuivat, eli he kiersivät jokaisessa pöydässä. Vähän jännitti, etenkin kielen takia ja välillä oli vaikeuksia kuulla haastattelijoiden kysymyksiä koska ympärillä oli paljon hälinää. Meiltä mm. kysyttiin että miksi sinä olisit hyvä työntekijä fitness centeriin, mistä kuulit työpaikasta, mitkä ovat heikkoutesi, mikä tekee sinusta hyvän johtajan, milloin olet käytettävissä ja milloin et (menetkö lomilla kotiin, matkustatko, jne.) ja onko sinulla jotain erityisosaamista.

Yritin ainakin parhaani, kielenkin kanssa selvisin (omasta mielestäni ainakin) ihan hyvin ja luultavasti perjantaina kuulen riittikö se! Jos ei, niin en ainakaan mitään häviä, koska en alunperin edes ajatellut hakevani töitä. Olisi se silti hieno kokemus.

Paljon en muuta ehdi kirjoittaa, koska huomenna on ensimmäinen koe terveystiedosta ja sen lisäksi internetissä quizzes for tomorrow and Friday! Eli niitä minikokeita kotitehtävistä. Paljon luettavaa ja hommia, ugh...

Tähän loppuun vielä pieni kevennys. Tein havaintoja tiistaina Introduction to Urban Education Field Experience -tunnin alkusi.
Things that (hopefully) never happens in my class in Finland.
Tunti alkoi 8.30 ja klo 8.20 meitä oli paikalla kymmenen opiskelijaa:
1 opiskelija söi muroja pussista, toinen söi leivosta, kolmas keksiä ja neljäs jonkinnäköistä patukkaa. Olisikohan ollut aamupala meneillään? Joku pala ainakin.
Kolmella kymmenestä oli edessään mehu/limsapullo. Ja kolmella sentään vesipullo!
Tästä voisi saada jonkinnäköisen matemaattisen yhtälön jopa!? :)
Löysin minä yhden erityisen iloisenkin asian samaisesta aamusta! Kun luokkaan saapui eräs tummaihoinen tyttö, jolla oli päällään kiva oranssi mekko, niin luokan perältä toinen tyttö huikkasi hänelle - ilman että edes tunsivat toisiaan "Hi, I like your dress very much!" :) Mutta tämä oli myös asia, jota harvoin Suomessa  tapahtuu. Samaisella tummaihoisella tytöllä sattui vielä olemaan synttärit, ja tottakai me laulettiin tunnin aluksi hänelle "Happy Birthday" ja koko lopputunnin ajan opettaja kutsui häntä "Birthday Girl":ksi.

Pakko vielä jatkaa tekstiä ihan ihan vähän, sitten menen lukemaan:

Minua nimittäin odotti tänään myös aivan erityisen kiva yllätys mailboxissani eli postiluukussani! Viiden vuoden takainen Amerikan host-perheeni Californiasta oli lähettänyt minulle paketin! Olin jo aivan unohtanut, kun perheen äiti Elisabeth kysyi syksyn alussa minun osoitettani ja sanoi lähettävänsä minulle "care packagen". Paketissa oli pieni kirje heiltä ja sen lisäksi kaksi rasiaa home made cookieseja: "ginger snaps" ja "sparkling butter toffee cookies". Mahtaa olla täällä joku traditio lähettää opiskelemaan lähteville lapsille tuollaisia "care packageseja". Niin ihana ylläri ja pakko sanoa, että oli kyllä herkullisia keksejä! Emman kanssa niitä maisteltiin, ja totesinkin että kyllä tuli hyvään aikaan kun huomenna kummallakin koe, nyt jaksaa tsempata! :)

Tässä vielä kuva, ginger snapsit oli ruskeita vähän kanelin makuisia keksejä ja sparkling butter toffee cookies valkoisia, superherkullisia (butter,butter..;)) keksejä.


lauantai 7. syyskuuta 2013

One month behind!

Maanantaina on kulunut tasan kuukausi siitä, kun saavuin Kansas Cityyn! Aika on mennyt todella nopeasti. Muistan kuinka paljon mua jännitti tulla tänne. Ihan koko lentomatkan ajan, en pystynyt edes nukkumaan vaikka tuli yö ja matka kesti yli kymmenen tuntia. Lento New Yorkista Kansas Cityyn oli myöhässä ja siihen mennessä valvottuja tunteja oli jo yli vuorokauden verran, joten väsymys oli melkoinen. Muistan kuinka katselin lentokoneesta Kansas Cityn kaupungin valoja ja mietin mielessäni pienen pienen hetken, että mitä ihmettä mä olen tekemässä! :D Yksin matkalla kohti täysin tuntematonta, pimeässä lentokoneessa ja ulkona kaupunki, josta et etukäteen tiedä paljoakaan. Tänne saapuessa oli siis jälleen yö, ja orientaatiopäivä seuraavana aamuna - tuli siinä sitten ehkä kolme tuntia nukuttua! Oli kyllä niin hienoa, että Jeanette oli vastassa lentokentällä. Lentokentältä kuitenkin oli matkaa autolla melkein puoli tuntia tänne kampusalueelle ja täällä piti vielä selvittää kaikkia asioita, niin oli hienoa kun joku oli vieressä auttamassa! Ollaan oltu Jeanetten kanssa paljon tekemisissä, juuri äsken hän toi minut autollaan kotiin english conversation -illasta ja eilen me käytiin syömässä frozen jogurtit (jäädytettyä jugurttia, vähän kuin jäätelöä mutta "terveellisempää" - ja niin hyvää!). Mutta täällä sitä vain ollaan, niin hassulta kun se vieläkin tuntuu! Kuukaudessa on ehtinyt tapahtua jo paljon asioita, ja innolla odotan seuraavia kuukausia. Välillä on tietysti ikävä sinne oikeaan kotiin, etenkin kun sinnepäin puhuu skypessä, mutta eiköhän aika mene nopeasti ja pian taas jo nähdäänkin.

Sain kuin sainkin eilen sähköpostiini kutsun työhaastatteluun ensi keskiviikkona koulun fitness centeriin! Vähän jännittää, että mitä multa kysytään, mutta täytyy toivoa että menee hyvin.

Tämä viikonloppu on ollut aika kiireinen, paljon luettavaa ensi viikkoa varten ja ensi torstaina mulla on jo ensimmäinen "kunnon" koe terveystiedon tunnilla. Jännää, vähän kyllä mietityttää miten selviän. Asiat ei sinänsä ole vaikeita, mutta kun ne on englanniksi ja näiden omilla termeillä, niin vähän on hankaluuksia painaa mieleen ihan kaikkea.

Eilen perjantaina meidät oli kutsuttu "Rags for Riche$" -teemajuhliin, jossa tosiaan oli teemana köyhät ja rikkaat. Me Emman kanssa pukeuduttiin rikkaiksi, no eli lähinnä parhaimpiin vaatteisiin mitä tänne nyt oltiin mukaamme otettu. Mutta oli hauska juhlissa seurata paikalle saapuvia ihmisiä, koska kaikki olivat pukeutuneet teeman mukaisesti. Osalla tytöistä oli oikein juhlapuku viimeisen päälle ja varmaan 15 sentin korkokengät. Loppujenlopuksi kävi kuitenkin niin, että juhliin tuli todella paljon ihmisiä (varmaan 100, enpä ole ennen moisia nähnyt) ja talossa, jossa juhlat pidettiin, oli vaikea päästä enää edes liikkumaan. Joten lähdettiin sitten melko aikasin kotiin, mutta oli hauska käydä. Ainiin ja pääsin eilen tosiaan pelaamaan ensimmäistä kertaa amerikkalaisten kuuluisaa hauskanpitopeliä Beer pongia! Sihti taisi olla vielä tallella kun osuin pallolla mukeihin ainakin kolme kertaa - ja meidän joukkue voitti. ;)

Tänään lauantaina olen ahkeroin terveystiedon parissa ensi viikon koetta varten. Nyt illalla oltiin kuitenkin english conversation meetingissä! Taas yksi tämän kyseisen vapaaehtoisjärjestön järjestämä tapahtuma. Kaksi kertaa kuukaudessa lauantai-iltana on meillä vaihtareilla mahdollisuus mennä erään pariskunnan, Carolin ja Pamin luokse, jossa on kaikkia kisailuja ja ihan vain rentoa juttelua ja englannin kielen opettelua ja mukana on siis tietysti myös itse amerikkalaisia. Tänään oli ensimmäinen kerta ja päätin lähteä kun Jeanette kysyi olisinko kiinnostunut. Aluksi meille tarjottiin upeat ruoat (en ollut odottanut mitään ruokailua) ja sen jälkeen meidät jaettiin kolmeen ryhmään: yhdessä ryhmässä piti haastatella kolmea eri ihmistä ja löytää yhtäläisyyksiä meidän väliltä (montako sisarusta, missä maissa matkustanut, mistä olympialajista tykkää eniten jne.), seuraavalla pisteellä kisailtiin kuinka monta asiaa keksitään esim. things that are white tai things that you can do with your friend ja viimeisellä pisteellä oli pelkkää jutustelua, Kansas Cityssä pidempään olleet opiskelijat kertoivat vinkkejä kuinka "selviytyä" uutena opiskelijana UMKC:ssa Kansas Cityssä. Oli kyllä hauska ja rento ilta, niin kiva vaan olla, harjoitella englannin puhumista ja samalla tutustua uusiin ihmisiin!

Hauska etenkin viimeisellä pisteellä kun olin samassa ryhmässä kolmen saudiarabialaisen pojan kanssa, ja he sanoi että ainut asia mitä he jännittää ja mikä stressaa heitä on talvi! :D Koska he eivät ole ikinä nähneet talvea eikä lunta! (samoin huonekaverini Jessica ja muut brasilialaiset) Oli hauskaa, ja joku sitten sanoikin että Sonjalle ei varmaan ainakaan aiheuta ongelmia tuo talvi - päinvastoin Sonja nauraa kun meillä on "snow days" eli kun tulee muutama sentti lunta ja sen takia koulu on kiinni koko päivän. Haha! Niin hauskoja nämä kulttuurien ja maiden väliset erot! Äidille olenkin jo aikasemmin kertonutkin kuinka ihana on ollut seurata sitä, kun Jessica on käynyt ostoksilla ja ostanut joka kerta vähän villapaitoja ja jo ainakin yhden nahkatakin - koska hän pelkää sitä kun tulee kylmät ilmat! Kun ei heillä Brasiliassa ole ikinä niin kylmä. Täällä tosiaan pitäisi kylmimmillään olla n. -13 astetta talvella. (Ja ihan vielä sentään ei ole hätä, tänäänkin oli vielä se 28 astetta päivällä lämmintä.)

Illanvietto tosiaan kesti kolmisen tuntia ja nyt olen takas asuntolassa, valmiina menemään unten maille. Heh, meillä olikin oikein herkku viikonloppu amerikkalaiseen tapaan! Perjantaina käytiin ensimmäistä kertaa syömässä meksikolaisessa ravintolassa burritoja ja tacoja (oli kyllä hyviä!), eilen ostettiin kaupasta vaaleeta tuoretta täysjyväleipää ja siihen päälle peanut butteria ja kokeiltiin me vielä amerikkalaista suklaatakin - Reese'siä! :D Butter ja suklaa oli niiiin makeita, mutta myös niin hyviä! Nam! Ja tänään tosiaan tuo hieno dinner tuolla Carolin ja Pamin talossa (hyvää kanaa, mausteisia lihapullia, salaatteja yms).
Makoisaa viikon alkua siis kaikille!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Koulua... ja töitä? Ups!

Jahas ja taas otettiin sormenjälkiä! Niitä on otettu tiiviiseen tahtiin: hakiessa viisumia, saapuessa Yhdysvaltoihin ja nyt sitä varten, että pääsen ala- ja yläkouluihin seuraamaan opetusta! Kovin on tarkkaa, mutta varmaan ihan hyväkin, ettei sinne kouluun kuka tahansa (täällä) pääse. Ensin piti internetissä täyttää henkilötietolomake (kaikki etunimestä lähtien silmien- ja hiustenväriin, pituuteen ja painoon asti) ja sen jälkeen menin meidän koululle, jossa otettiin valokuva ja sormenjäljelt. Jokainen sormi kuvattiin ihan erikseen, ne oikein rullattiin siinä kameran päällä että varmasti jää jälki sivusta ja keskeltä. Koululta sormenjäljet ja tietoni lähtevät kuulemma FBI:lle, he käsittelevät ne, ja 5-10 päivän kuluessa pitäisi tulla tieto olenko kelpoinen menemään kouluihin. Saa nähdä miten mun käy. ;)

Eilen tiistaina olin katsomassa koulun tyttöjen lentopallojoukkueen peliä! On kiva päästä seuraamaan lajeja, joita ei oikein Porin suunnilla näe. UMKC:n  joukkue kylläkin taas hävisi, mutta tunnelma katsomossa oli vertaansa vailla. Opiskelijat lauloivat lauluja ja välillä noustiin katsomossa seisomaan. Kuulemma UMKC pärjää parhaiten tällä hetkellä golfissa, tenniksessä ja yleisurheilussa. Muissa lajeissa joukkueet eivät ole ihan kärkisijoilla. Harmi sinänsä, koska tennis-, golf- ja yleisurheilukentät sijaitsevat kampusalueen ulkopuolella, automatkan päässä, joten niiden seuraaminen ei ole yhtä helppoa kuin muiden lajijen. No, ehkä vielä niitäkin päästään katsomaan.

Päätin tänään hakea töitä kampukselta! Tänään liikuntatunnilla meidän opettaja tuli kysymään olisinko kiinnostunut tekemään töitä Recreation Centerissä eli urheiluhallissa, hän sanoi että voisi olla kiva kokemus. Hetken asiaa pohdittuani ja kyseltyäni kokemuksia fitness centerin työntekijöiltä päätin, että haen, ja tämä meidän opettaja lupasi suositella mua! Työhakemukseen tosiaan tarvittiin opettajan suosituskirje ja oma hakemus. Vähän tuli kiire, kun kello oli 12 ja haku-aika päättyi klo 5, mutta sain kuin sainkin tarvittavat paperit tulostettua oppituntieni välissä. Työlupaa mulla ei tietenkään Amerikkaan ole, koska vaihto-opiskelijat eivät saa täällä tehdä töitä, mutta kampuksella työskentely on sallittu (max 20h/viikko). Selvitin myös sen, että tunteja ei tarvitse olla 20, vaan vähempikin riittää. Kotiläksyjä ja luettavaa toki on melko paljon, mutta silti mulla ei ole paljon läsnäoloa koulussa, joten voisin hyvin olla pari-kolme tuntia töissä maanantaista perjantaihin. Myös centerin työntekijät kenen kanssa juttelin, vakuuttivat että tulen kyllä selviämään koulusta töistä huolimatta. Ennen kaikkea tämä olisi hyvä keino taas tutustua lisää ihmisiin! Saa silti nähdä tärppääkö, sillä hakijoita oli paljon. Perjantaina kuulen lisää.

Ja hei! Nyt täytyy tsempata niitä Pesäkarhuja ottamaan voittoja Lapuasta! Kultamitalit pitkän tauon jälkeen Poriin!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tervehdys! Täällä on Labor Day holidayt ohi ja edessä taas paluu arkeen. Itse aloitin Labor Dayni tänään aamupäivällä juoksulenkillä! Aivan tästä asuntolan vierestä lähtee pyörätie joka muuttuu soratieksi, ja siinä lenkkeilee todella paljon ihmisiä. Etenkin tänä aamuna ihmisiä oli paljon, varmaan koska oli vapaapäivä, kokoajan tuli vastaan lenkkeilijöitä. Kerrankin oli myös hieman vilpoinen tuuli ja oli kiva juosta. Oli kyllä erityisen piristävä aamulenkki, koska lähes jokainen vastaantulija sanoi "good morning" tai "hi" tai ainakin hymyili! Siitä tuli niin hyvä mieli.

Lenkin jälkeen kulutin muutaman tunnin läksyjen parissa. Yksi koulukirjoistani, Teachers, Schools and Society on valtavan mielenkiintoinen. En ole vasta kuin kaksi kappaletta siitä lukenut, mutta jo niissä käsiteltiin opettajankoulutusta Amerikassa, opettajien palkkausta ja ylipäätään koulujärjestelmää. Eräässä kappaleessa myös kirjoitettiin jo lyhyesti siitä, miksi amerikkalaiset oppilaat eivät pärjää hyvin kansainvälisissä vertailuissa. Tekstissä amerikkalaisia oppilaita verrattiin japanilaisiin oppilaisiin. Suurimmaksi syyksi amerikkalaisten huonolle menestykselle kirja pohti sitä, että japanilaiset oppilaat ovat koulussa monta tuntia enemmän verrattuna amerikkalaisiin oppilaisiin (jotka nekin kyllä ovat koulussa ihan täyden päivän). Kirjoituksessa pohdittiin, olisiko ratkaisu parempien tulosten saavuttamiseen siinä, että oppilaat olisivat kauemmin koulussa. Odotin innolla koska kirjassa mainittaisiin Suomi, mutta sitä ei (vielä ainakaan) mainittu. Meillä lapset ovat koulussa, hyvä jos pienimmät oppilaat puoltakaan päivää aina, ja olemme silti maailman kärjessä. Ei taida olla ihan ainut syy pärjäämiseen koulupäivän pituus. Mutta kirjan teksti on todella mielenkiintoista, odotan innolla että tuohon aiheeseen vielä palattaisiin myöhemmin. Kovasti odotan myös seuraavia tämän kurssin luentoja, jos pääsisin vähän vertailemaan opiskelijoiden ja opettajan kanssa Suomen koulujärjestelmää näiden järjestelmään.

Tällaista täällä tänään! Lähdetään vielä pariksi tunniksi saksalaisten tyttöjen kanssa tuohon parin korttelin päähän heidän kaverin luokse uiskentelemaan, heillä kun on kuulemma oma uima-allas pihassa. Sen jälkeen unten maille ja aamulla aikaisin kouluun! Bye!