keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Työhaastattelu ja yllätys mailboxissa!

Pääsin tänään kokemaan amerikkalaisen työhaastattelun! Oli kyllä kiva kokemus ja etenkin englannin kielen kannalta todella hyvä. Hain siis töitä yliopiston fitness centeristä, Swinney Recreation Centeristä. Työtehtäviin kuuluu mm. kuntosalin "tiskillä" palvelu, jossa opiskelijat siis kirjautuvat sisään tullessaan urheiluhalliin, sekä itse kuntosalilla laitteiden kanssa avustamista jne. sekä myös uimahallin tiskillä työskentely (antaa pyyheliinat ja lukot kaappeihin ja kirjaa opiskelijat sisään). Monenlaista siis.
Mutta oli meitä myös monta ja monenlaista hakemassa tuota työpaikkaa. Meidän haastatteluryhmässä oli n. 30 ihmistä ja meidän jälkeen oli vielä kaksi samanlaista ryhmää eli lähes 100 hakijaa ja työpaikkoja nyt syksyksi on tarjolla vain 12-15. Eli ei montaa. Mutta tulipa koettua edes haastattelu, jos ei muuta!

Haastattelu oli aika jännä: meidät jaettiin istumaan neljään eri pöytään (n. 7hlöä/pöytä). Tämän lisäksi jokaiseen pöytään istui kaksi haastattelijaa, jotka esittivät vuorotellen meille kysymyksiä. Sinun piti vastata heti kun kysymys osoitettiin sinulle ja muut pöydässä olevat toki myös kuulivat vastauksesi. Muutaman kysymyksen jälkeen haastattelijat vaihtuivat, eli he kiersivät jokaisessa pöydässä. Vähän jännitti, etenkin kielen takia ja välillä oli vaikeuksia kuulla haastattelijoiden kysymyksiä koska ympärillä oli paljon hälinää. Meiltä mm. kysyttiin että miksi sinä olisit hyvä työntekijä fitness centeriin, mistä kuulit työpaikasta, mitkä ovat heikkoutesi, mikä tekee sinusta hyvän johtajan, milloin olet käytettävissä ja milloin et (menetkö lomilla kotiin, matkustatko, jne.) ja onko sinulla jotain erityisosaamista.

Yritin ainakin parhaani, kielenkin kanssa selvisin (omasta mielestäni ainakin) ihan hyvin ja luultavasti perjantaina kuulen riittikö se! Jos ei, niin en ainakaan mitään häviä, koska en alunperin edes ajatellut hakevani töitä. Olisi se silti hieno kokemus.

Paljon en muuta ehdi kirjoittaa, koska huomenna on ensimmäinen koe terveystiedosta ja sen lisäksi internetissä quizzes for tomorrow and Friday! Eli niitä minikokeita kotitehtävistä. Paljon luettavaa ja hommia, ugh...

Tähän loppuun vielä pieni kevennys. Tein havaintoja tiistaina Introduction to Urban Education Field Experience -tunnin alkusi.
Things that (hopefully) never happens in my class in Finland.
Tunti alkoi 8.30 ja klo 8.20 meitä oli paikalla kymmenen opiskelijaa:
1 opiskelija söi muroja pussista, toinen söi leivosta, kolmas keksiä ja neljäs jonkinnäköistä patukkaa. Olisikohan ollut aamupala meneillään? Joku pala ainakin.
Kolmella kymmenestä oli edessään mehu/limsapullo. Ja kolmella sentään vesipullo!
Tästä voisi saada jonkinnäköisen matemaattisen yhtälön jopa!? :)
Löysin minä yhden erityisen iloisenkin asian samaisesta aamusta! Kun luokkaan saapui eräs tummaihoinen tyttö, jolla oli päällään kiva oranssi mekko, niin luokan perältä toinen tyttö huikkasi hänelle - ilman että edes tunsivat toisiaan "Hi, I like your dress very much!" :) Mutta tämä oli myös asia, jota harvoin Suomessa  tapahtuu. Samaisella tummaihoisella tytöllä sattui vielä olemaan synttärit, ja tottakai me laulettiin tunnin aluksi hänelle "Happy Birthday" ja koko lopputunnin ajan opettaja kutsui häntä "Birthday Girl":ksi.

Pakko vielä jatkaa tekstiä ihan ihan vähän, sitten menen lukemaan:

Minua nimittäin odotti tänään myös aivan erityisen kiva yllätys mailboxissani eli postiluukussani! Viiden vuoden takainen Amerikan host-perheeni Californiasta oli lähettänyt minulle paketin! Olin jo aivan unohtanut, kun perheen äiti Elisabeth kysyi syksyn alussa minun osoitettani ja sanoi lähettävänsä minulle "care packagen". Paketissa oli pieni kirje heiltä ja sen lisäksi kaksi rasiaa home made cookieseja: "ginger snaps" ja "sparkling butter toffee cookies". Mahtaa olla täällä joku traditio lähettää opiskelemaan lähteville lapsille tuollaisia "care packageseja". Niin ihana ylläri ja pakko sanoa, että oli kyllä herkullisia keksejä! Emman kanssa niitä maisteltiin, ja totesinkin että kyllä tuli hyvään aikaan kun huomenna kummallakin koe, nyt jaksaa tsempata! :)

Tässä vielä kuva, ginger snapsit oli ruskeita vähän kanelin makuisia keksejä ja sparkling butter toffee cookies valkoisia, superherkullisia (butter,butter..;)) keksejä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti