Vaihtovuoden jälkeen

(Sama teksti löytyy hieman lyhyempänä versiona 14.6.2014 julkaistussa Raumalaisessa - www.raumalainen.fi)

Kotona ollaan! Vaihtovuoteni Kansas Cityssä vierähti nopeasti. Nyt olen ollut jo kuukauden verran kotona Suomessa. Kansas Citystä lähteminen oli haikeaa, koska sinne oli yhdeksässä kuukaudessa ehtinyt muodostua oma elämä. Opiskelijalle vaihtovuosi on useimmiten itsenäistymisen paikka. Enää ei lähdetty kotona käymään viikonloppuna, ja koko viikon syömiset oli mietittävä ennen kaupassa käymistä. Oma elämä koostui myös ystävistä ja yliopiston kampuksella asumisesta, siitä omasta pienestä yksiöstä ja roommate:ien eli huonekavereiden kanssa jaetusta olohuoneesta ja keittiöstä. Oli haikeaa lähteä kotiin, koska en tiedä näenkö Kansas Cityssä tapaamiani ihmisiä koskaan uudelleen. Silti uskon, että sain vuoden aikana monia toivottavasti läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita.

Ajomatka Helsinki-Vantaa lentokentältä kotiin länsirannikolle oli kuin uuteen kulttuuriin tutustumista, vaikka samalla hetkellä kaikki tuntui tutulta ja turvalliselta. Monikaan asia ei ollut muuttunut, vaikka itsellä oli hieman outo tunne aluksi. Kotiinpaluun kruunasi tietysti perheen näkeminen sekä maittava ruisleipä-kala-salaattiannos. Ihanaa oli myös tehdä lenkki metsässä pururadalla, niitä kun ei Kansas Citystä juuri löytynyt. Ensimmäiselle lenkille lähtiessäni vannoin myös sanovani amerikkalaiseen tapaan ”hei” jokaiselle vastaantulijalle, mutta jostain kumman syystä tyydyin vain iloiseen hymyyn.

Vaikka Suomeen palaaminen oli outoa, oli täällä moni asia samalla tavalla kuin lähtiessä. Kavereiden kanssa oli mukava lähteä istumaan iltaa ja vaihtamaan kuulumisia, ja ilta kavereiden kanssa muistuttikin paljon Kansas Cityssä viettämiäni iltoja.  Sosiaalinen media on läsnä ikäisteni nuorten elämässä niin Yhdysvalloissa kuin koti-Suomessakin. Iltaa ei istuta ilman, etteikö välillä selattaisi puhelimen Facebook-, Instagram- tai WhatsApp-sovelluksia. Me täällä Suomessa pohdimme kuinka nuoret käyttävät puhelinta aivan liikaa, mutta valtameren toisella puolen puhelin oli mielestäni vielä enemmän esillä. Edellä mainittujen sovellusten lisäksi amerikkalaisnuoren puhelimesta löytyi monia muita minulle täysin tuntemattomia deitti- ja keskusteluohjelmia, joiden avulla he välittivät kuvia ja tekemisiään toisilleen jatkuvasti.  Puhelin oli kyllä myös surullisen usein kädessä jopa autoa ajaessa, ja tämä saikin minut hieman varpailleni kun amerikkalaisnuorten kyydissä johonkin matkustin.

Myös amerikkalaisissa kouluissa teknologia oli esillä enemmän kuin Suomessa. Oli helppoa huomata mihin koulu oli halunnut panostaa: joka luokasta saattoi löytyä Smart Board eli interaktiivinen oppimistaulu tai jopa jokaiselle oppilaalle oma tietokone tai iPad, mutta puolestaan esimerkiksi liikuntasali saattoi olla vain kahden luokkahuoneen kokoinen ja liikuntavälineet hyvin puutteellisia. Amerikassa koulut kun saavat monesti itse päättää mihin he haluavat panostaa ja kuinka paljon.

Ja mitä tulee illan viettoon kavereiden kanssa, pitihän sitä illan päätteeksi myös käydä katsastamassa paikallinen yöelämä.  Amerikassa yökerhoihin tai baareihin suunnattiin aina hyvin aikaisin, ja myös kotiin lähdettiin aikaisin valomerkin tullessa usein jo kello kahdelta yöllä. Siinä missä Suomessa on kaupungin keskusta viikonloppuöisin tyhjä autoista ja muista kulkuneuvoista, oli Kansas Cityn downtown täynnä autoja, sillä ei sinne muuten pääsisi pitkien välimatkojen takaa, jos ei autolla lähdettäisi.

Amerikkalaisten autoilu tuntui suomalaisesta käsittämättömältä. Joka paikkaan piti kulkea autolla, ja monesti pyörä- ja kävelytiet puuttuivat kokonaan. Amerikkalaisiin nuoriin verrattuna me suomalaiset opiskelijat harrastamme enemmän liikuntaa. Amerikkalaiset pistävät helposti liikkumattomuutensa kiireisen elämän piikkiin, jolloin aikaa ei jää muulle kuin koululle ja työlle. Amerikkalaisissa peruskouluissa puolestaan liikunta on jopa ehkä näkyvämmin mukana kuin meillä Suomessa, sillä kaikki liikunnanharrastus tapahtuu koulujen urheilujoukkueissa koulupäivän aikana tai sen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan vaihtovuosi oli minulle upea ja rikas kokemus. Ennen kotiinlähtöä minulta kysyttiin, voisinko asua Yhdysvalloissa pysyvästi. Opiskelijana maassa eläminen oli mukavaa: elämä kampuksella on helppoa, koska kaikki tarvittava oli lähellä. Arki oli tapahtumarikasta, kun sen sai jakaa huonekavereiden ja muiden asuntolassa asuvien nuorten kanssa. Amerikan kansalaisena eläminen olisi vähän eri asia, jossa ehkä eniten mietityttäisi terveydenhoito, koulusysteemi ja muut asiat jotka ovat eri tavalla kun meillä Suomessa. Mutta niin on hyviä ja huonoja puolia joka maassa, myös meillä Suomessa.

Syksyllä edessä on paluu luokanopettajan opintojen pariin. Opintojen, jotka valmistavat maailman parhaimpia opettajia yhteen maailman parhaimmista koulutusjärjestelmistä. Vaikka koulujärjestelmä ja opettajankoulutus ovat huippuja meillä Suomessa, koin tämän ulkomaan jakson antavan minulle sellaisia eväitä tulevaisuutta varten, joita ei pelkästään koulun penkiltä saa. Oli avartava kokemus päästä vertaamaan meidän – Pisa-tulosten ja koulutuksen kärkimaata Yhdysvaltoihin. Vaikka Yhdysvaltain menestys kansainvälisissä vertailuissa ei ole lähelläkään Suomen tasoa, antoi tämä vuosi ja lukuisat kouluvierailut minulle hieman erilaisia eväitä tulevaisuutta varten. Sellaisia eväitä, joita en välttämättä suomalaisessa opettajankoulutuslaitoksessa saisi.

It's time to go home - Goodbye Kansas City!

Klikkasin äsken tottuneeseen tapaan linkkiä "uusi blogiteksti", mutta kun tämä tyhjä sivu aukesi, en enää tiennyt mitä kirjoittaa. Tämä on seitsemäskymmenes, ja mitä luultavimmin samalla viimeisin blogiteksti jota tältä yhdeksän kuukauden reissultani tänne kirjoitan. Huomenna lauantaina aamulla on nimittäin aika sanoa hyvästit Kansas Citylle. Lennetään Emman kanssa aamulla New Yorkiin. Tultiin yhdessä siihen tulokseen, että saattaisi olla ihana tapa päättää tämä vuosi olemalla vielä muutama päivä New Yorkissa yhdessä. Olisi liian kurjaa ja surullista lentää tästä suoraan yksin kotiin Suomeen. Niinpä me varattiin jo aikaisin keväällä liput Nykiin ja kummallakin on sitten lento kotiin New Yorkista, mulla Suomeen ja Emmalla tietysti Ranskaan. Vaikka, pakko silti myöntää, että tällä hetkellä edes New York ei oikein tunnu miltään koska the thing on se, että ei haluaisi lähteä Kansas Citystä mihinkään.

Aika meni vauhdilla. Yhdeksän kuukautta. En voi vieläkään jotenkaan käsittää mitä on tapahtunut. Vuosi, josta olet haaveillut niin pitkään ja sitten se vihdoin toteutui. Ja nyt se on jo päättymäisillään. Kaikki kysyvät miltä tuntuu. Miltä tuntuu mennä kotiin, haluaisitko jäädä, haluanko tulla kotiin. Koko vuoden minulta on kysytty mitä kaipaan Suomesta, ja nyt minulta kysytään mitä jään kaipaamaan Amerikasta. Ei minulla ole edes sanoja sille, miltä juuri nyt tuntuu! Tämä vuosi oli mahtava. Aivan ihana. En vaihtaisi hetkeäkään pois tästä kokemuksesta. Ja pakko mun on myöntää, että tällä hetkellä en haluaisi lähteä pois. Nämä viimeiset viikot oli vielä jotenkin koko vuoden huipentuma. Tapahtui niin ihania asioita ja tapasin vielä upeita ihmisiäkin ihan viime hetkinä. Nyt tuntuu, että yhtäkkiä mut napataan pois tästä "tutusta" ja mun omasta ympäristöstä. Ympäristöstä, josta on oikeasti tullut koti näiden yhdeksän kuukauden aikana. Kansas City. En tiennyt kaupungista juuri mitään kun tänne saavuin, amerikkalaiset eivät meinanneet itsekään millään lakata kysymästä kysymystä että "mitä, miksi ihmeessä Kansas City kaikista tämän maan kaupungeista?" ja nyt olen nähnyt kaupunkia enemmän kuin moni täältä kotoisin oleva ja pidän tästä todella paljon. Rakastan Kansas Cityä. Se on sopivan pieni suuri kaupunki. Rakastan myös keskilännen kulttuuria, ihmiset täällä on ihania.

On yllättävää, miten nopeasti ihminen tottuu asioihin. Näin jälkeenpäin minua naurattaa, miten alussa kauhistelin asioita kuten maitoa, jossa oli kauheasti rasvaa ja sokeria, ruisleivän puuttumista tai kahvin makua. Nyt huomaan syöväni päivittäin ihanan puuroannokseni sen samaisen maidon kanssa, iltapäivällä palan whole wheat leipää ja juon minä joka päivä pari kupillista instant coffeeta eli veden sekaan sekoitettavia kahvipuruja. Kaikista näistä voin sanoa jopa pitäväni. Voisiko olla niin, että taas Suomeen palatessa meidän kotimaan ruoka maistuu hetken aikaa oudolta, kunnes siihen taas tottuu. Ja yhtä asiaa minun tulee ainakin jopa ikävä: aamupuuroa eli oatmealia, täällä kun kaurahiutaleet ovat ihanan isoja!

Mitä jään kaipaamaan? Jään kaipaamaan juuri niitä ihmisiä. Oli surullista lähteä viime syksynä Suomesta, koska yhdeksän kuukautta tuntui pitkältä ajalta. Tuli itku, koska tiesi, että seuraavaan näkemiseen on niin kauan aikaa. Mutta kun mä lähden nyt täältä, se on vielä raskaampaa.  Hyvästien sanominen näille ihmisille on surullista ja raskasta, koska suurinta osaa et luultavasti tule ikinä näkemään uudelleen. Yhteyttä tulen varmasti pitämään, koska koen että olen solminut tällä reissulla niin monia, luultavasti ja toivottavasti läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita.

Jään myös kaipaamaan amerikkalaisten avoimuutta ja välittömyyttä. Sitä, että täällä ei oikeasti ole yhtään väliä millainen olet, miltä näytät tai mitä teet. Kun katsoo Suomea täältä kaukaa, me ollaan kovin ulkonäkökeskeinen ja täydellistä minäkuvaa tavoitteleva kansa. Amerikkalaiset vähät välittävät miltä toinen tänään näyttää, mitä sillä on päällä tai mitä sillä on tänään sanottavaa. Avoin tapa kommunikoida ja jutella on asia, mistä pidän ja tulen aina pitämään. Se on myös asia, jonka toivon tarttuneen minuun itseenikin. Ollaan kavereiden kanssa juteltu monesti, että miten on mahtanut itse muuttua tämän vuoden aikana. Uskon, että olen muuttunut ainakin jonkin verran vaikka sitä ei itse niin huomaakaan. Vaihtovuosi on ainakin tuonut hurjasti lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Kotiin on hassua mennä, koska sielläkin moni asia on muuttunut. Kaikki sanovat, että varaudu sitten että kotiinpaluu ei ole helppoa ja se kulttuurishokki on paljon suurempi kuin se, kun tulit tänne ensimmäistä kertaa. Niin se varmasti onkin, ja se vaatii aikaa että siihen taas tottuu.

Musta on ihana mennä kotiin ja nähdä perhe ja ystävät. Samaan aikaan se tuntuu myös kovin oudolta. Olen ollut poissa niin pitkään. Täältä lähteminen tuntuu oudolta, koska tänne on tavallaan ehtinyt nyt rakentua oma elämä, ja mä pidän kovasti tästä elämästä. Toisaalta olen miettinyt voisinko asua tässä maassa ja kulttuurissa pysyvästi. Opiskelijana on mukava olla: elämä kampuksella on loistavaa, kaikki on lähellä ja arki on ihanaa kun sen saa jakaa huonekavereiden kanssa, mutta silti sulla on ikään kuin oma asunto, koska jokaisella on oma huone. Amerikan kansalaisena eläminen olisi vähän eri juttu, jossa ehkä eniten mietityttäisi terveydenhoito, koulusysteemi ja muut asiat jotka ovat eri tavalla kun meillä Suomessa. Mutta niin on hyviä ja huonoja puolia joka maassa, myös meillä Suomessa.

Sinulle, joka mietit vaihtoon lähtemistä tai ulkomaille lähtöä haluan sanoa, että tee se. Tämä oli mun elämäni ehdottomasti parhain vuosi. Nyt  itkettää, koska se on loppumaisillaan, mutta kun katson taaksepäin voin vain hymyillä ja olla iloinen näistä hetkistä, ihmisistä ja asioista joita olen saanut kokea ja oppia ja tehdä. Samanlaisia kokemuksia en olisi muualla saanut. Olen oppinut niin paljon itsestäni ja muista ihmisistä, ja toisen maan kulttuurista.

Tämä kuva muistuttaa mua jotenkin niin paljon tästä koko vuodesta. Kuva on otettu lähes ensimmäisenä viikonloppuna täällä elo-syyskuussa, kun oltiin autolla ajamassa johonkin housepartyihin. Radiossa soi Funin We are young ja Emma ja Josh laittoivat kädet auton kattoikkunasta ulos. En muista kuka kuvan otti, mutta se oli ihan ensimmäisten kuvien joukossa puhelimessani.

Huhhuh! Tämä vuosi oli kyllä täynnä You Only Live Once -momentteja. Viime viikonloppuna täydensin listaani vielä kahdella "only in America" kokemuksella: ratsastin härällä (bull ride) mikä on must juttu kun käyt clubeilla Amerikassa, ja lauantaina juotiin beer bong:eja eli - niin viisaalta ja fiksulta kuin kuulostaakin - sellaiseen suppiloon kaadettiin oluttölkki ja sitten vain suppilon pää suuhun ja kurkusta alas! Joo, no, ihan kaikkea ei pitänyt tänne kirjoittaa, mutta kuitenkin, hauskoja kokemuksia.

Lopuksi vielä vähän kuvia lauantain Going Away juhlista. Oli ihana ilta. Niin ihana, et pidettiin uudet juhlat keskiviikkona. Saatiin Emman kanssa kaksi lahjaakin kahdelta pojalta, UMKC:n mukit ja toinen oli ostanut meille vielä kakun. Voi että, en mä vaan tiedä miten me Emman kanssa voidaan täältä ikinä lähteä, me on kumpikin tutustuttu niin upeisiin ihmisiin. Myös itse Emmalle hyvästien sanominen tulee olemaan hankalaa. Yhtäkkiä et enää näekään ihmistä jonka kanssa jaoit lähes kaiken näiden yhdeksän kuukauden aikaan. Samoin Jessica, joka jää tänne vielä jouluun asti. Mun tulee melkein jopa ikävä Ashleya, Brandonia ja Cenoa, meidän koirakaveria, vaikka en hänestä niin innostunut olekaan ollut.

Torstaina oli lisää hyvästien sanomista ja illalla kaiken muun ohjelman lomassa ehdin poikkeamaan Michellen yllätys-graduation-juhlissa. Nyt olen juuri lähdössä koululle katsomaan Michellen (ja sattumalta myös huonekaverini Ashleyn) Graduation Commencement:a eli graduation ceremoniaa, joka ihan mielenkiintoista nähdä. UMKC:sta valmistuu niin monta opiskelijaa, että seremoniat on jaettu eilisen, tämän päivän ja huomisen aikana moneen eri kellonaikaan. Tuo juhla mihin me mennään on chemistryn, commnication studies, arts&sciences ja language opiskelijoiden graduation. Koko aamun meidän asunnossa on ravannut Ashleyn perhettä ja sukulaisia juhlapuvut päällä valmistautumassa juhlaan.

Huomenna sitten onkin suuntana lentokenttä, laukut toivottavasti pakattuina (vähän hankalaa ollut suorittaa sitä hommaa), ja kaikista kamalin eli viimeisten hyvästien aika. Mutta kuten sanottu, kaikki kiva loppuu aikanaan ja onhan se ihana tulla taas kotiinkin.

 Nyt on aika sanoa hyvästit myös täällä blogissa. Suuri kiitos kaikille blogiani lukeneille, oli suuri ilo jakaa vaihtovuoteni teidän kanssa. :) Lauantaisessa (?) Raumalaisessakin saattaa vielä olla viimeinen kirjoitukseni tältä reissulta.

Don't cry because it's over, smile because it happened. 

<3

Mä olin onneks saadessani elää nämä 9 kuukautta just täällä,

just näiden ihmisten kanssa. Missä tahansa muualla

tämä kokemus olisi varmasit ollut erilainen.

Thank you for the memories!

Time for goodbyes, last moments and last parties in Kansas City

On tämä vaan aika surullista! Vasta eilen torstaina sen oikeastaan rupesi tajuamaan, että mä oikeasti olen lähdössä. Eilen sanoin ensimmäiset hyvästit. Toiset ja kolmannet hyvästit seurasivat tänään...ja huomenna meillä onkin mun ja Emman läskiäisjuhlat. :( Tänään myös avasin ensimmäisen matkalaukun lattialle, en vain tiedä miten ikinä saan nämä tavarat tuotua täältä kotiin. On tämä vaan niin ihmeellistä!

Tähän viikkoon on mahtunut paljon. Tänään sain vihdoin ja viimein kaikki koulutyöni eli esseeni valmiiksi! Mulla ei ole yhtäkään Final Examia nyt kevään kursseilta, koska joka kurssilta sattui olemaan pelkkiä esseitä/projekteja mitä piti tehdä. Ensi viikko meillä siis on Finals Week, mutta vain yhdeltä kurssilta meillä on "final class" eli viimeinen kokoontuminen, jolloin palautetaan Final Paper ja pidetään pieni juhla luokan kesken. Ja tänään tulostin kirjastossa viimiset paperit ulos eli olen niin done! Wohoo! :) No, ihan hyvä silti koska ei tässä paljon olisi enää aikaa tehdäkään koulujuttuja. Täällä on muuten aika usein tapana että viimisellä luennolla on pieni "juhla" johon useimmiten kaikki tuovat ruokaa ja opettaja ja opiskelijat vain keskustelevat keskenään. Aika hauska tapa!

Ahh, ihanaa kun ei tarvitse miettiä koulua enää! Nyt voi tehdä kaikkea muuta! Ja jokainen päivä kyllä onkin aina täynnä ohjelmaa. Kaverit yrittää kuumeisesti miettiä mitä vielä en olisi kokenut Kansas Cityssä, että mitä vielä tehtäisiin! Worlds of Funiin eli Kansas Cityn huvipuistoon yritetään joku päivä ehtiä, mutta valitettavasti maailman korkein liukumäki Oceans of Fun -vesipuistossa jää kyllä kokematta koska puisto avaa ovensa vasta 24.päivä. Hehe, en mä silti siihen olisi kyllä mennytkään että ei sen puoleen! Tänään suuntaan amerikkalaistyttöjen ja heidän kavereiden kanssa Kansas Cityn downtowniin Power&Light:n yöelämään. Huomenna sitten päätettiin järjestää, niin surulliselta kuin sen nimi kuulostaakin, "Going Away" -partyt täällä meidän asunnossa. Päätettiin Emman kanssa että kutsutaan kaikki, kehen ollaan tämän vuoden aikana tutustuttu. Kutsuttuja tuli siis melko lailla, ja suurin osa on jopa jo merkannut osallistuvansa. Uhhuh, en tiedä miten tänne mahdutaan mutta eipä sitä mietitä! :) Ja kuten Emma sanoi, että nyt ei enää tarvi paljon välittää vaikka RA eli Resident Assistant (ne ketkä työskentelevät täällä asuntolassa) koputtaisi ovelle ja antaisi varoituksia (koska juhlien pitäminen ja alkoholin juominen yms. on kiellettyä asuntolassa), me ollaan viikon päästä pois täältä! :D

Tänään iltapäivällä kävi muuten ehkä ihanin sattuma ikinä! Oltiin Plazassa Starbucksissa ja odotettiin meidän juomia tiskin päädyssä, kun kaksi nuorta tyttöä pysähtyi meidän kohdalle ja toinen niistä sanoi että "Hey Sonja!". Mä menin aivan hämilleni ja sanoin että hey, että mistäs me tunnetaan ja tytöt sanoivat että etkös sä ole Sonja, että sä olit meidän liikuntatuntia seuraamassa Pembroken koulussa! :D Haha, voitteko kuvitella! Kansas Cityn Starbucksissa yläkouluikäiset tytöt pysähtyy moikkaamaan. Haha, ihanaa! En mä halua lähteä täältä mihinkään... oivoi! :D Sen lisäksi olin myös illallisella meksikolaisessa ravintolassa äsken Katin ja hänen perheensä kanssa. Meillä oli taas niin mukavaa yhdessä, ja kun puhutaan pelkkää englantia en edes välillä tajua, että Katikin on Suomesta.  Ruoka oli hyvää (margaritat myös) ja oli kyllä hauska ilta, illallisen jälkeen haettiin vielä Murry'sista paikalliset itsetehdyt jäätelöt :) Voi pojat, mun tulee näitä pieniä,, ihania hetkiä ja juttuja kyllä ikävä..

Sain vihdoin aikaiseksi tyhjentää Amerikan puhelimeni valokuvat tietokoneelle, joten laitampa tähän sekalaisia kuvia lähinnä tämän kevään varrelta kännykästä ja kamerasta. Hyvin palveli 70 dollarin puhelin tämän vuoden ajan ja vaikka surkea kamera olikin niin tulipa silti vähän kuvailtua aina missä kuljinkin. Jos on Yhdysvaltoihin matkaamassa pidemmäksi aikaa, niin kannattaa ehdottomasti vertailla puhelinkorttien hintoja ettei joudu maksamaan itseään kipeäksi puhelinlaskujen takia.

Tässä vielä kuvat, nyt täytyy rientää alakertaan kun kyyti saapuu ihan pian. Hauskaa viikonloppua, ihanaa äitienpäivää kaikki äidit (oma rakas äitini especially! <3) ja hauskaa tulevaa viikkoa! Kannustakaa Suomea myös Euroviisuissa, se on vielä aika kova juttu Suomessa ;) Ja kuulemma Saksassa ja Liettuassakin, mut Ranskassa se ei kuulemma ole tietysti juttu eikä mikään ;D haha, no, vähän ehkä niin ja näin meillä Suomessakin, mutta jotkut sentään katsoo sitä! Ranskalainen roommateni Emma hyvä kun tiesi että mistä on kyse kun niistä liettualaisen Alinan kanssa yks päivä puhuttiin! ;)

Tämä kyltti on lähes joka ravintolan vessassa. Eikö se pitäisi olla ihan itsestäänselvyys, että työntekijän pesevät kätensä kun käyvät vessassa ?!

Lehdenjakaja heittää kuin heittääkin täällä aamulehden portaikolle tai oven eteen! 

Ihana Plaza joskus helmikuussa kun jäät rupesivat sulamaan.

Kampuksella

Tätä meinaan, kun puhun että Amerikan lippu roikkuu joka nurkalla.

Koulussa ennen luentoa..yllättäen minä yksin paikalla ajoissa ;)

Plazaplaza <3

Tytöt veivät mut muutama viikko sitten Oklahoma Joe'siin - Kansas Cityn kuuluisampaan ravintolaan barbequelle! Vaikka oli maanantai-ilta, jono ravintolan tiskille oli noin 40 minuuttia. Mutta olihan se kyllä hyvääkin! Tällä viikolla Huffington Post taisi listata USA:n parhaimmat barbequet ja oliko jopa koko TOP10 joukossa ainakin neljä Kansas Cityn ravintolaa! Kansas City on kuuluisa barbequestaan koko maassa.

Koulun kirjastossa

School bus!

Roskien tyhjennyspäivä. Näin kaikki talot tuovat laatikoissa roskat tien viereen ja roska-auto käy keräämässä ne.

Mun naapurustoa :) Tässä bussia odottelen, oikealla puolella alkais sitten kampusalue.

International students picnic

Kelly, Birte ja Jeanette

Zoossa Roosan kanssa kameleita ja muita kattomassa! :)

Siinä kaverukset menee puvut komeasti päällänsä

Meidän European-American presentation viime maanantaina ja tarjoilut: saksalaista leipää, suomalaisia ruis  nachoja ja mun leipoamaa pullaa!

Satuttiin kuljeskelemaan yks päivä Plazassa kun siellä jotkut ottivat hääkuvia! :)

Meidän vakio happy hour paikka italialaisravintola Brio 

Plaza ja sen ihanat suihkulähteet! Plaza on muuten rakennettu Espanjan kaupungin Sevillan mukaan. J.C. Nichols joka Plazan on suunnitellut oli vierallut Sevillassa ja ihastunut kaupunkiin, ja halusi tehdä Kansas Cityn Plazasta saman tyylisen. Plazassa liehuu Espanjan lippukin!

Happy Cinco de Mayo!

Jaiiiiikss! Time is running!! Nyt on MAANANTAI 5.5.2014...... emmää voi uskoa tätä todeksi! Two more weeks in Kansas City. So freaking crazy! Hyvää Cinco de Mayoa myös kaikille! Cinco de Mayo eli viides toukokuuta on meksikolaisten juhla Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Sillä juhlistetaan Meksikon armeijan voittoa ranskalaisia vastaan käydyssä taistelussa vuonna 1862. Juhla ei siis ole Meksikon itsenäisyyspäivä, mitä kuulemma (meksikolaisen opettajani Uzziel Peccinan mukaan) usein luullaan, vaan sen tarkoituksena on kunnioittaa meksikolaista kulttuuria ja perinteitä täällä Yhdysvalloissa ja Meksikossa.

On ainakin upea sää Cinco de Mayona! Kuuma ja kostea kesä on saapunut Keskilänteen. Kansas City on kylpenyt 30 asteen lämmössä perjantaista asti (vaikka torstaina oli vielä hädin tuskin kymmentä astetta :D). Eilen sunnuntaina Kansas Cityn viereisessä kaupungissa Wichitassa mitattiin 100 Fahrenheittia eli 37 celciusta! Kyllä olikin kuuma päivä.

Me ei koulussa silti juhlittu Cinco de Mayoa tänään, vaikka Dr. Peccinan tunti olikin, vaan meillä oli vuorossa mun ryhmäni presentation eli esitys! :) Joka olikin ihan huippu, vaikka itse sanonkin! Meidän aiheeksi valikoitui tammikuussa kun ryhmiä jaettiin ihan sattumalta European-American culture ja tadaaa, kuinka ollakkaan että meidän ryhmään sattui tällainen itse eurooppalainen student! Muiden ryhmien aiheina on siis ollut Latino, African american, Asian cultures, religion, etc. kuten jo aikaisemmin niistä vähän kirjoitin. Mä aloitinkin tänään siis aamuni leipomalla pullaa (pitää aina olla jotain tarjottavaa kun pitää esityksiä..) ja sen kanssa tarjottiin Pumpernickeliä eli tummaa saksalaista leipää sekä suomalaisia Ruis Nachoja ja sipsejä, plus teetä! Oli kuulemma hyvät tarjoilut. Ideana oli siis että me pidettiin noin tunnin pituinen esitelmä European-American kulttuurista (mistä ihmiset tuli amerikkaan, milloin, mihin asettuivat, ja sen lisäksi perehdyttiin myös kulttuureihin Euroopassa; ruoka, koulutus, musiikki, tunnetut eurooppalaiset täällä ja siellä jne.) Esityksen lisäksi meidän piti pitää Mini Lesson eli pieni opetustuokio, joka oli myös loistava: laitettiin amerikkalaisopiskelijat nimeämään ryhmissä isolta kartalta Euroopan maita. Haha, se olikin hauskaa! Annettiin 5 minuuttia aikaa ja katsottiin leikkimielisesti montako maata jokainen ryhmä ehti nimeämään siinä ajassa. Sen lisäksi heidän piti sijoittaa kartalle tunnettuja nähtävyyksiä kuten Big Ben, Sikstuksen kappeli, Berliinin muuri jne. Jokaisen ryhmän on oman esityksen lisäksi pitänyt aina tuoda tunnille myös Quest speaker eli vieraileva puhuja. Kun tätä ruvettiin suunnittelemaan mulle tuli heti mieleen täällä opettajana työskentelevä Kati, jonka jo aiemmin keväällä tapasin, ja kysyinkin varovaisesti suostuisiko Kati moiseen...ja hän suostui ilomielin ja pitikin meille tunnin kestävän - aivan loistavan esitelmän miten hän kokee amerikkalaisen kulttuurin ja mitä eroja hän on löytänyt Suomen ja Amerikan välillä. Jäi niin hyvä fiilis koko päivästä, ja opettaja - juuri samainen Uzziel Peccina, antoi meille (ainoana ryhmänä kaikista) täydet pisteet! Vuhuuu :) (ehkä asiaa auttoi se että kun Dr. Peccina tunnnin jälkeen pitämässään palautteessaan kysyi melipiteitämme kurssista, kerroin että kirjoitin muutama viikko sitten blogiini tekstin että jos vain voisin, toisin hänet Suomeen pitämään tämän saman kurssin! haha, ei  kai :D) Palautteen jälkeen oli hyvä heittää high fivet ryhmän kesken (meidän ryhmään kuului minä, Caitlyn, Taylor ja Anthony) ja ensi viikolla viimeisellä tunnilla on koko luokan kesken pieni juhla, johon kaikki tuo taas ruokaa (mä vien suklaata ja salmiakkia!). Tähän on melkein hyvä lopettaa koulunkäynti, enää muutamat luennot jäljellä.

Aika juoksee, aika juoksee, nyt mun olisi jo aika rientää kirjastolle, mutta oli pakko vähän kirjoitella! Viikonloppu meni ohi ihan ennätysvauhdilla, en paljoa kotona ehtinyt edes olemaan. Perjantaina käytiin Crossroads Art District:llä eli Kansas Cityn "taidealueella" First Friday -tapahtumassa. Kansas Cityssä järjestetään joka kuukauden ensimmäinen perjantai First Friday tapahtuma, jossa ihmiset kokoontuu tuonne Crossroads -alueelle ja siellä on kadulla taidenäyttelyitä ja ihmiset esittää erilaisia juttuja (tuolla oli tulen kanssa taiteilijoita ja yksipyöräisellä ajajia jne). Lauantaina oli International Students organisaation picnic Shawnee Mission Parkissa; paljon hyvää ruokaa, paljon vaihtareita ja vapaaehtoisjärjestön ihmisiä. Sunnuntaina näin suomalaista Roosaa ja käväistiin Kansas City Zoossa! Se oli hauska paikka, ja siellä oli ihan kaikkia mahdollisia eläimiä! Mulla olisi paljon kuviakin, mutta nyt en millään ehdi laittaa koneelle.

Tuntuu että paljon on tehtävää ja vähän päiviä, päivät vain katoaa yksi toisensa jälkeen... Ei tässä ehdi edes mukana paljoa ihmetellä! Viime päivinä ollaan mm. tehty ruokaa täällä porukalla, syöty hyvin ja vähän lisää syöty ja käyty frozen yogurteilla ja muilla, ja nautitty amerikkalaisesta elämästä täydestä sydämestä! Kohta mä löydänkin itseni sieltä Suomesta. Iiiiiks!! :) 

Amerikkalaisia outouksia

Tähän asti olen kirjoittanut aika ystävälliseen ja positiiviseen sävyyn Amerikasta ja amerikkalaisista. On kuitenkin niin monia asioita, jotka tässä näiden kulttuurissa myös naurattavat, huvittavat ja jopa ärsyttävät. Senpä takia haluan julkaista myös tekstin, jossa kerron näistä amerikkalaisten hauskoista ja oudoista tavoista toimia ja elää. Moni asia nimittäin liittyy hyvin vahvasti myös meidän suomalaisten stereotypioihin siitä millaisia ihmisiä nämä amerikkalaiset oikein ovatkaan!

Kirjoitan tämän nyt ihan listan muodossa siinä järjestyksessä mitä minulle tulee asioita mieleen.
Ja huomioi myös se, että tässä maassa on reilut 500 miljoonaa ihmistä, joten eipä ihan kaikkia asioita voi jokaiseen amerikkalaiseen yleistää! ;)

- Ensinnäkin: it's all about America. Ihmiset tietävät yllättävän vähän muun maailman menosta!

- Ja ihmisten mielestä Amerikka on maailman paras maa.

- Ihmisiä ei myös ihan hirveästi kiinnosta mistä olet kotoisin, vaikka "it's so cool" kun tulet jostain toisesta maasta ja kaikki ihailee ulkomaalaisten aksentteja. Kaikki on muutenkin cool tai awesome.

- Ja kun kerrot mistä tulet, ihmisillä ei ole mitään hajua missä Suomi on. Ja siitä huolimatta että olet jo moneen kertaa kertonut mistä olet kotoisin, kohtaat ajoittain kysymyksiä kuten "So, how is the weather in Norway?", "Do you miss Sweden?" "When do you go back to...Fi...Fin...is it Finland?" Jep.

- Esittäminen ja kiertely ja kaartelu! Aina on olevinaan hyvä päivä, ja jos on huono päivä niin sitä ei voi näyttää. Amerikkalainen kehuu ja kertoo kuinka kaikki on upeeta, vaikka ei todellisuudessa ehkä niin olisikaan. 

- Ja dramatisointi! Kaikkea kauhistellaan ja ihmetellään suureen ääneen. Kuten tuolla campingilla ne ötökät. Kaikki amerikkalaiset sanoivat kun sinne lähdin, että muista pakata hyttysmyrkkyä mukaan koska siellä on hyttysiä ihan hirveästi! Ja mä näin ehkä yhden hyttysen koko reissun aikana! :D Haha, tulsitte Suomeen, hyttysten luvattuun maahan! No, punkeista en puhu silti mitään...

- Mikä myös liittyy dramatisointiin on se, että asioista tehdään aina paljon suurempia kuin ne ovatkaan. Suomalainen toimii ensin ja vasta jälkeenpäin puhuu, mutta amerikkalaisella on tapana puhua ensin suureen ääneen ennen kuin mitään on edes vielä tapahtunut. Monia asioita hyvin helposti suurennellaan, ja niistä tehdään niin paljon mahtavampia mitä ne oikeasti ovat. Välillä tuntuu, että tietynlainen nöyryys puuttuu näiltä ihmisiltä kokonaan.. mut hei, onhan Amerikka maailman paras maa!

- Kaikkien kanssa on lähestulkoon pakko jutella. Hiljaa oleminen on suorastaan kiellettyä.

- Mun nimi kirjotetaan aina j:n sijasta y:llä. Sonya tässä moi! Oon ollut Sonya koko vuoden, joissain harvoissa tapauksissa myös Sonia. Kerran törmäsin myös niinkin hauskaan kuin Sonyjaan. Mutta ei se mua silti häiritse, voin olla hyvin Sonya :) Sen sijaan amerikkalaisista huomaa, että kyllä he on tarkkoja miten heidän nimensä kirjoittaa!

- USAn liput kaikkialla ja joka päivä kellon ympäri. Joka talon nurkalla roikkuu lippu, eikä se tunnu enää miltään "spesiaalilta" niin kuin meillä Suomessa kun on liputuspäivä.

- Koulukirjat on tiiliskiviä. Jo alakoulusta asti lapsiraukat raahaavat mukanaan niin paksuja kirjoja, et ei ole mitään järkeä! Koska ei sitä tiedon määrää kukaan opettaja ehdi opettaa.

- Ei ole olemassa niin lyhyttä matkaa, etteikö sitä voisi ajaa autolla. On ihan ok mennä asuntolasta luennolle autolla, vaikka sinne kävelisi n. 5 minuuttia. Ja oikeasti lähes kaikki kenellä on auto tekee niin.

- Ja mitä tuo ajaminen taas aiheuttaa ovat kamalat ruuhkat. Esim. kello viiden ruuhka on jotain, mihin et vain halua joutua, mutta silti kaikki joutuu koska kaikki ajavat niillä autoilla. Vaikka kaikki sanoo Kansas Citystäkin että "no, onneksi tämä on kello viiden ruuhka VAIN Kansas Cityssä, eikä missään muussa kaupungissa" vaikka on se ruuhka mun mielestä aikamoinen välillä täälläkin.

- Lähes kaikilla nuorilla on oma auto. Ja jos vanha menee rikki, ostetaan seuraavana päivän uusi joka on vielä hienompi. Mistä näillä on rahaa! Ja  kun täällä ajetaan niin paljon, ovat myös autot paljon suurempia mitä meillä Euroopassa. Kaikilla mun ikäisillä on jotkut perheautot! 

- Jos päätätkin kävellä (kuten minä), sinua katsotaan oudoksuen. Kaikkien ohiajavien autoilijoiden katseesta voi aina hyvin lukea suuren kysymysmerkin... "mitä ihmettä tuo tuolla kävelee...?!?"
- Liikenteessä ei juuri käytetä kolmiomerkkiä, vaan joka risteyksessä on STOP -merkit joka suunnasta tuleville. Se sitten vähän vaihtelee kuinka hyvin niihin STOP -merkkeihin ihmiset pysähtyy vai pysähtyykö lainkaan! :D Aivan kaoottista välillä tämä näiden liikennekulttuuri.

- Amerikkalaiset sanovat kuinka McDonalds on kamalaa ja epäterveellistä ruokaa, että "mä en ainakaan syö McDonaldsin ruokaa" mutta sen sijaan he syövät kaikkea muuta, joka on aivan varmasti ihan yhtä epäterveellistä! Mä itse jopa valitsisin McDonaldsin esimerkiksi jonkun Taco Bellin tai Wendy's paikkojen sijasta. Se kertoo jo paljon, että sellaisessa maassa kuin Suomi, on Mäkkäreitä. Silloin se ruoka ei voi olla täysin kamalaa (siis onhan se epäterveellistä, mutta lihan ja muun alkuperä on pakko olla OK tasolla jotta sellainen saa Suomessa toimia), veikkaan että joku Taco Bell ei saisi edes avata liikettään Suomessa koska se liha ja muu tavara tulee ties mistä ja on valmistettu ties miten.

Muutaman kerran ollaan yömyöhään tultu baarista autolla kotiin ja mä ja Emma aina ehdotetaan tytöille et poikettaisko Mäkkärin kautta (kun se joskus vaan maistuu niin hyvältä siihen aikaan yöstä.. :D) mutta siinäkin kohtaa tytöt aina sanoo että hyi Mäkkäriin, ei mennä, ja sen sijaan mennään aina johonkin Huddle Houseen tai Wendy'siin tai muualle mikä on mun mielestä vielä kamalampaa kuin Mäkkiruoka.. :D

- On ihan okei aloittaa jokainen aamu niinkin ravitsevalla aamiaisella kuin makkaralla ja pannukakulla.
- Ja pussi popcornia on ihan ok iltapala!

- Kun tilaat ravintolassa aterian, se sisältää hyvin harvoin mitään salaattiaineksia. Ja kun taas tilaat pelkän salaatin, on se salaatti hyvin usein hukutettu joko salaatinkastikkeeseen tai juustoon.

- Ravintoloissa saa ilmaisen refillin eli juotavaa saa lisää niin monta kertaa kuin haluaa (vettä ja limsoja siis).

- Ihmiset kysyvät, onko täällä paljon lihavia ihmisiä. Mä en oikein kyllä yleistäisi, että ihmiset ovat lihavampia täällä. Ehkä ennemminkin mikä on pistänyt silmään on se, että todella äärimmäisen lihavia ihmisiä näkyy ehkä enemmän kuin Suomessa. Eli siis ihmisiä jotka ovat todella, todella lihavia. Sellaisia on yllättävän monta näkynyt jopa alakoulun oppilaissakin, mutta en voi silti sanoa että mitenkään järisyttävän paljon (ehkä arviolta noin 1 per luokka). Kyllä meillä lihavia ihmisiä näkyy ihan yhtä lailla Suomessakin, ja nykyään enemmän jo siellä alakoulun puolellakin. Toisaalta olen silti kouluissa vieraillessani kohdannut kerran kysymyksen jonka eräs opettaja esitti, että ovatko lapset Suomen kouluissa laihempia. Tämäkin asia riippuu niin siltä kantilta miltä sitä katsoo. Kun minulle tuo kysymys esitettiin, katsoin ympärilleni luokassa ja mietin, että aika normaaleja lapsia nämä kyllä ovat? Mutta amerikkalaiset kyllä tiedostavat itse hyvin muiden maiden stereotypiat itsestään lihavina ihmisinä. Eilen Lauren sattumalta kysyi multa kun oltiin downtownin Bar Louissa myöhään illalla istuskelemassa ja tytöt tilasivat pienet annokset ruokaa, että syödäänkö me amerikkalaiset enemmän kun ihmiset Suomessa? Ei  se silti niinkään ole, kyllä mun ikäiset ihan normaalisti täällä syövät, toki on poikkeuksia mutta niitä on kaikkialla. Mutta sen kyllä huomaa, että mun ikäiset keskimäärin harrastaa vähemmän liikuntaa kun mun ikäiset nuoret Suomessa! Siinä on ero. Liikunnan merkitys kyllä tiedostetaan täälläkin, mut monesti amerikkalaiset sanovat että ei heillä ole aikaa harrastaa, mikä on kyllä ihan tottakin kun koulun ohella monilla on vähintään se yksi työpaikkakin.

- Ovet aukeavat väärään suuntaan! Esimerkiksi julkisten vessojen ovet ovat niin hämärät, koska ne aukeavat sisäänpäin, ei ulospäin.

- On olemassa drive thru pankkiautomaatit ja drive thru apteekit....

- On ok juoda joka ruoan kanssa suklaa-, vanilja-, mansikka-, tai pähkinämaitoa. Olenkin varmaan jo aiemmin kertonut kouluruokailuista, jossa lapset saavat valita aina ruokajuomaksi tavallisen maidon tai suklaamaidon.

- Peanut butter eli pähkinävoi. Sitä on tungettu joka paikkaan ja kaupasta löytyy varmaan 10 eri peanut butter merkkiä ja laatua. Kaikista suklaista, kekseistä ja jäätelöistäkin on aina peanut butter versio. No, tämä ei kyllä mua häiritse koska tykkään peanut butterista :D
- Täällä ei ole irtokarkkeja! Tai on, mutta hyvin vähän ja pahoja (varman joku Haribo (?) on ainut merkki mikä myy irtokarkkeja, en ole edes perehtynyt koska näyttävät niin huonoilta), mutta suklaata kyllä löytyy niidenkin edestä!

- Kokolattiamatot, kengät jalassa sisällä, ilmastointi...

- Amerikan omat ihanat mittayksiköt ja Fahrenheitit! Täytyy olla niin erilainen ;)

- Aina kun amerikkalaiset menevät ravintolaan syömään, ne ottavat lautaselle jäävät ruoantähteet kotiin mukaan! Tarjoilija tuo aina boxin mihin loput ruoat ladotaan, vaikka siihen lautaselle jäisi ihan vähänkin vaan ruokaa. (Sitten ne tuo ne kotiin ja ne ei ikinä syö niitä ja jääkaapissa voi olla viisikin semmoista boxia kerralla... ) Nooo joo, onhan täällä silti annoskootkin paljon isompia kun meillä!
- Amerikkalaiset myös hakevat ruokaa ravintolasta mukaan kotiin paljon enemmän kuin me eli eivät syö siis itse ravintolassa. Jopa hienoilla ravintoloilla on yleensä olemassa "Pick Up" -piste ja jopa erillinen sisäänkäynti, josta haetaan tilatut ruoat mukaan! 

- Ikärajat. 16-vuotias saa ajaa autoa, mutta alle 21-vuotias ei saa juoda alkoholia tai käydä baarissa vähän tanssimassa. Yllättävän monet muuten myös kertovat maistaneensa sitä alkoholia ihan oikeasti ensimmäisen kerran vasta 21-vuotiaana. Ihan totta! Baareista nyt puhumattakaan, koska alle 21-vuotiaat eivät sinne vain pääse.
- Myös baarikulttuuri on aika erilainen kuim meillä. Ensinnäkin sinne mennään autolla (koska ei sinne muuten pääsisi mitenkään näiden matkojen takaa :D), ja sinne mennään myös paljon aikasemmin ja lähdetään aikaisemmin pois, koska normaali baarien sulkemisaika on noin kahdelta yöllä.
- JA: amerikkalaisia nuoria oikeasti pidetään lapsina täysi-ikäisyyteen asti ja niitä jopa kutsutaan sanalla "lapsi" tuohon 21-ikävuoteen asti. Mäkin olen täällä yksi "college kideistä" vaan.
- Kaikilla ei ole iPhoneja vaikka niin ehkä luulisi! No kyllä monella toki on koska kaikki haluaa kannattaa Applea, mutta sillä on yllättävän vähän merkitystä mikä puhelin sinulla on. (ainoastaan yhden Nokian Lumiankin olen silti vain kavereillani nähnyt eli Nokia ei ainakaan ole kovin yleinen tällä mantereella :D) Siitä huolimatta puhelimen käyttö on kyllä hullumpaa kuin jopa meillä Suomessa. Puhelin on oltava kokoajan lähettyvillä ja kädessä. Jos tuntuu että Suomessa nuoret näpyttelee kokoajan puhelinta niin huh, täällä se on kyllä vielä näkyvämpää (se puhelin on kädessä lähes kokoajan jopa sitä autoakin ajaessa, ei muuten paljoa välitetä! joka onkin aika karmeeta).

Hmm..mitäs vielä! No, nämä nyt ensimmäisenä tulee mieleen kun miettii kaikkia hauskoja kokemuksia täällä.

Mutta, kuten jo aikaisemmin todettu, on täällä paljon ihania ja hyviäkin asioita ja asioita joita toivoisi meillä Suomessakin olevan. Jokaisessa asiassa on aina hyvät ja huonot puolensa, niin myös näissä edellä mainituissa!

PS. Te rakkaat lukijat, tuleeko teille mieleen Amerikkaan liittyviä kysymyksiä tai asioita joita vielä voisin selvittää täällä? Reilu pari viikkoa aikaa, nyt jos koskaan on tilaisuus saada selville jotain mitä olet aina halunnut tietää Amerikasta! :D Laita viestiä niin minä kyllä selvitän! 

Hauskaa viikonloppua kaikille!

PPS. Olin eilen katsomassa uusimman Spider-Man elokuvan, The Amazing Spider-Man 2 joka oli muuten aikas hyvä! Se oli aika surullinen, mutta silti tosi söpö. Vaikka en kauheasti toimintaelokuvista välitä, niin tämä oli yllättävän hyvä ja jaksoi katsoa loppuun asti vaikka olikin aika pitkä (2,5h). Elokuva esitettiin Union Stationilla eli rautatieasemalla, mistä en kyllä tiennyt löytyvän elokuvateatteria. Ja oli muuten isoin screeni mitä olen ikinä nähnyt, vou! Ovelta saatiin Laurenin ja Michellen kanssa hauskat spider man -maskit, jonka taakse oli hyvä piiloutua kun tuli jännä kohta. Haha!

Campingia... tornadoja.. punkkeja... vappukaipuuta.. Love you USA!

Hello! Meillä oli hauska camping reissu viikonloppuna! Reissu oli hauska, mutta reissun jälkeen ei ollut kovin hauskaa. :D Päätettiin retki aikaisemmin kuin piti koska sunnuntaille oli luvattu tornadoja ja myrskyjä. Ja kyllä se myrskysikin koko sunnuntaipäivän, tuli ainakin kolme erillistä ukkosmyrskyä. Sen lisäksi sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi annettiin tornadovaroitus koko Kansas Cityn Metropolitan alueelle. Illalla yhdeksän aikaan katsoin uutisia missä kuvattiin Linn Countyssa riehuvaa tornadoa, ja tuo Linn County ei ole kuin 75 mailia tästä etelään eli tunnin ajomatkan päässä. Aamulla luin kyllä sitten uutisista että suurimmat vahingot oli aiheutuneet alapuolella Arkansasin ja Oklahoman osavaltioissa. Samoin tänään tiistaina täällä on riehunut pahoja tornadoja, mutta suurimmaksi osaksi onneksi Kansasin ja Missourin eteläpuolen osavaltioissa.  Mä en vaan ymmärrä miten nämä ihmiset voi pysyvästi asua näillä alueilla, mulla ainakin olis sydän kurkussa kokoajan kun antavat noita myrskyvaroituksia. Nyt pitäisi olla myrskyä ja tornadoja Keskilännessä koko tämä viikko... ihan hullua!

No, sunnuntai alkuilta meni kauhistellessa myrskyä ja tornadon kuvia uutisista. Myöhemmin illalla nukkumaan mennessä tapahtui jotain muuta, joka sai jopa tornadot unohtumaan tämän tytön mielestä. Löysin mun iholta nimittäin punkin! Sellainen ihana camping viikonloppu siis. Se ei mikään kiva yllätys ollut ja meninkin ihan paniikkiin. Kyllä, soitin jopa äidille Suomeen koska en voinut mennä edes nukkumaan kun olin niin peloissani. :D Äiti auta. No mulla oli täällä kyllä oikein armeija apuna: Emma, Alix, Herman sekä vielä Ashley ja Brandon. Emma, Alix ja Herman sörkkivät punkin irti pinseteillä ja lopuksi tuhottiin se sytkärillä...haha. Mutta ei se ollut kyllä yhtään näin hauskaa miltä se ehkä nyt kuulostaa. Kaikki kyllä rauhotteli mua ja sanoi että olen fine, mut enhän mä voinut hetkeksikään rentoutua! Ja tietysti menin nettiin (mitä ei saisi kyllä ikinä tehdä) ja kuinka ollakaan silmäni osuivat johonkin artikkeliin joka kertoi Missourista löytyneistä super vaarallisista punkeista. Ja Missouri oli tietysti vielä numero 1 osavaltioista joista löytyy eniten punkkeja. Tietysti. Siinä sitä sit oltiin. En muuten montaa tuntia nukkunut sinä yönä! Maanantaina aamulla menin kuitenkin Trician mukaan seuraamaan opetusta Kansasiin yhteen kouluun, mutta sieltä tultuani Tricia heitti mut Health Centeriin ja kävin lääkärissä, vaikka Triciakin sanoi että no worries, you should be fine... mutta en saanut kyllä mielen rauhaa ennen että menin lääkärille (ja kun on kerran maksettu maltaita yliopiston sairausvakuutuksesta niin hyödynnetään sitä nyt sitten edes kerran tämän vuoden aikana!) Lääkäri kertoi että Missourin alueella on kahta eri punkkilajia, joista toinen on vaaraton ja toinen levittää borrelioosia ja muita kamalia tauteja. Sanoi kuitenkin, että ei pitäisi olla hätää, mutta määräsi silti antibiootit jotta ei tulisikaan mitään. Että pitikin sattua. Ja mä kun jo ehdin naureskella amerikkalaisten ylidramatisointia taas, mitä ne kovasti harrastaa, kun tuolla retkelläkin kokoajan touhottivat punkeista ja ötököistä...ja mun mielestä se maasto kun oli ihan samanalaista kun meillä Suomessa, eikä sieltäkään ihan helposti punkkia saa. Niin eikös osunut pilkka omaan nilkkaan ja siellä se oli selässä pienen pieni punkin poikanen. Yhh!

Tornadot ja punkit saa vähän enemmän kallistumaan sille kannalle, että kotiinlähtö voisi kohta olla ihan jees. Mutta muuten.. Ei ihan ihan vielä! :)

Campingillä oli kuitenkin hauskaa, lähdettiin täältä perjantaina iltapäivällä ajelemaan autoilla kohti Wallace State Parkia. Amerikkalaisilla on kyllä hauska tapa mennä "campingille": autolla ajetaan kansallispuistoon ja parkkeerataan just siihen oman telttapaikan viereen ja pystytetään teltat ja muut siihen autojen vierelle. :D Haha. Hauskaa. Tehtiin ruokaa nuotiolla, ja illat istuttiin tulen äärellä ja juteltiin ja pelattiin erilaisia pelejä. Lauantain kohokohta oli suunnistaminen! Oikein kunnon suunnistamista. Amerikka ei kylläkään ole mikään suunnistuksen ihmemaa, niin kuin Suomi, eli yksikään kurssikavereistani ei juuri ollut aiemmin suunnistanut. Ei meinanneet mun ryhmän pojat ikinä uskoa kun sanoin et mennään tänne suuntaan, seuraava rasti on täällä. Yrittivät kovasti katsoa kompassista mihin mennään ja mä vaan sanoin että ei me mitään kompasseja tarvita, kartta oli niin yksinkertanen että ilman kompassia löytyi rastit loistavasti! :D Haha. Laitoin pojat myös vähän juoksemaan, ja me löydettiin kaikki kuusi rastia tunnissa, kun muut ryhmät olivat reissussa lähes 2,5 tuntia. Oli kyllä kaikinpuolin hauska kokemus ja tutustuin taas uusiin kivoihin tyyppeihin. Amerikkalaisten kanssa on kyllä siinä mielessä hauska olla ja mennä, koska ne ottaa uudet tyypit tosi avoimin mielin mukaan ja jo ensimmäisenä iltana oltiin kaikki lähes tulkoon täysin tuttuja toisillemme, kun nämä eivät vieraassakaan seurassa kovin paljoa arkaile tai mieti että voiko sitä suuta avata vai ei.

No mutta, Suomi siellä valmistautuu kovaa vauhtia vapun viettoon.. voi juku, ensi vuonna sitten minäkin taas!  Emman kanssa eilen täällä juteltiinkin vapusta. Ranskassakin päivä on vapaapäivä ja siitä käytetään nimitystä työläisten päivä, mutta opiskelijoihin päivä ei liity millään tavalla eikä se ole myöskään juhlapäivä. Suomalainen vappu on kyllä mahtava juhla! Eli sen pidemmittä puheitta: oikein hauskaa vappua kaikille! Kaikki te keltahaalariset ROKL:lilaiset pitäkää lippu korkealla! Mä juhlin täällä vappua mun vihreiden antibioticsien (ja koulutehtävien) kanssa. Way to go! Bye! :)

Tässä vielä pari kuvaa viikonlopulta, hirveästi ei tullut kuvailtua ja nämäkin taisi olla lähes kaikki Michelen ottamia.

Ellen & Ali

Michele ja minä ja amerikkalaisten nuotioherkku S'more (keksiä, suklaata ja nuotiolla kärvennetty vaahtokarkki)! Michele oli ihana uusi tuttavuus ja meitä vähän yhdisti se tekijä että ei oltu kumpikaan amerikkalaisia, Michele kun oli kolme vuotta sitten muuttanut tänne Caribian Saint Kitts saarelta.

Rabbit and Kinder eggs

Voi pojat, mihin nämä viikot ja päivät oikein katoaa? Äsken oli just viikonloppu, ja nyt on taas! Muistan kuin eilisen päivän mun blogtekstit jotka alkoivat lausella "ensimmäinen kuukausi takana". Ja nyt on enää yksi kuukausi jäljellä tai vähän jopa alle. Aivan käsittämätöntä! Miten pitkältä tämä aika tuntui sillon syksyllä kun lähdin Suomesta. Sen jälkeen aika on vaan juossut. Ja luultavasti viimeiset nelisen viikkoa juoksee vaan entistä kovempaa.

Me päädyttiin viime sunnuntaina viettämään pääsiäistä oikein kunnolla, vaikka ei sen kummemmin oltu suunniteltu sitä viettää. Emma kuulkaas kokkasi meille tuosta noin vain JÄNIKSEN. Kyllä. Nyt voin sanoa syöneeni jänistä! Sen maku oli vähän jotain kanan ja kalkkunan väliltä, ihan hyvää kylläkin. Kuulemma ihan tavallista, jopa arkipäiväistä ruokaa Ranskassa. (tänään Emma näki asuntolan pihalla jäniksen ja olisi halunnut ottaa sen meidän asuntoon - Ranskassa kuulemma ei juokse jäniksiä luonnossa, ainoastaan vain silloin jos lemmikkipupu on karannut joltakin :D). Ja vielä pieni tarkennus, että jänis jota siis sunnuntaina syötiin oli kyllä ostettu ihan lihakaupasta. :D (olen kyllä kovin pahoillani kaikki eläinten ystävät, etenkin siskoni Ella, joka et luultavasti olisi halunnut kuulla meidän ateriastamme.. :D) Tytöt olivat myös ikionnellisia kun annoin niille Kindermunat, jotka sieltä kotoa Suomesta sain postissa ennen pääsiäistä (kiitos vaan äiti, oli kiva ylläri!). Meillä kaikilla oli Kindereitä ikävä, niitä kuulemma syödään Brasiliassa ja Ranskassa yhtä lailla kun meillä Suomessa. Täällä Amerikassa kun ei Kindereitä saa myydä, koska niiden pienet lelut voivat olla vaarallisia lapsille. Yllättävä amerikkalainen lainsäädäntö! Ei tosiaan tainnut löytyä kaupasta yhtään yllätysmunaa kun niitä kattelin, kaikki olivat vaan pelkkää suklaata.

....tätä kirjoittaessa mun mielenkiintoni Kindermunia kohtaan heräsi ja aloin netistä hakemaan tietoa Kindermunista USA:ssa. Ja mitä löysinkään! Ne tosiaan on kiellettyjä täällä (olleet jo vuodesta 1938), mutta myös niiden tuominen maahan on kiellettyä. Jos sun matkalaukusta löydetään Kindereitä, voit saada satojen dollareiden sakot! Oli äiti hyvää tuuria ettei sun tänne lähettämää pakettia avattu tullissa?!!  :D Oh my, ei voi olla todellista! Siis tämä maa on kyllä niin täynnä asioita mitä ei edes tule ajatelleeksi, mistä voi saada sakkoa tai mikä voi olla väärin toimittu. Huhhuh. No, meillä oli tuuria, nyt on kindemunat turvallisesti masussa, ja niiden sisältämät yllätykset koristaa olohuoneen pöytää! :D

Mulla onkin viikonloppuna tiedossa pieni campingreissu! Lähden yhden liikunnan kurssiporukan mukana viikonlopuksi Missourin kansallispuistoon Wallace State Parkiin. Mä olen ihan innoissani, vaikka en mikään suuri retkeilyn ystävä ole ikinä ollutkaan. Mutta on niin hauska lähteä, koska en tunne porukasta ketään (mitä nyt olen heidät kaksi kertaa nähnyt ja kaikki vaikuttivat tosi mukavilta), ja jälleen kerran ihan vaan kokemuksena varmasti hieno juttu. Toivotaan vaan että ilmat ovat hyvät, tänään torstaina on ollut taas koko päivän kamala ukkosmyrsky. Mutta muuten koko viikon ollut kyllä 20 astetta lämmintä, ja huomiselle on luvattu jo lähemmäs 30! Kun vaan ukkoset ja muut myrskyt pysyvät poissa, koska me yövytään teltoissa! Jaiks.

Ennen campingreissulle lähtemistä meille on huomenna perjantaina päivällä järjestetty lounas Pizzeria 51:ssä kaikkien eurooppalaisten vaihtareiden ja yliopiston International Students Officen työntekijän Katen ja hänen työkavereidensa kanssa. Kate on ollut meidän yhteyshenkilö jo tänne hakemisesta asti, ja muutenkin auttanut meitä monessa asiassa. Kate ja muut siis haluavat tarjota meille "viimeisen lounaan" ennen kun lukuvuosi kohta päättyy. Vaikka kaikki "viimeiset lounaat" ja muut "viimeiset" tapahtumat saavat mielen kyllä ihan surulliseksi! Ensi viikolla on vaihto-opiskelijoiden järjestön ISIn viimeinen kevätpiknit. Viimeisiä viedään! Meinasin muuten kirjoittaa vappupiknik. Heh! Täällä ei vappuja tunneta. Se on huikea juttu kyllä meillä Suomessa! (niinkuin moni muukin asia, mutta jos miettii opiskelijaelämää) 

Noh, ei auta muu kuin nauttia viimeisistä lounaista ja kaikista muistakin viimeisistä jutuista Kansas Cityssä. Eilen meidän amerikkalaiskaveri Jessica oli illalla täällä ja kyseli koska pidetään läksiäisjuhlat meille. Oivoi! No, nyt mä lähden tästä kuntoilemaan ja illalla Michellen ja Laurenin kanssa kanssa Plazan Happy Hourille istuskelemaan! Heippa ja kivaa viikonloppua! :)