tiistai 5. marraskuuta 2013

Halloweenin vietosta St. Louisiin

Paljon on tapahtunut taas! Kuukausikin on vaihtunut marraskuuhun, miten nopeasti tämä aika meneekään. Hui! Viime torstaina eli lokakuun viimeisenä päivänä oli tosiaan Halloween aatto. Pääsin Trician perheen mukaan katsomaan kun heidän lapset menivät tekemään trick-or-treatingia! 
Ihana kokemus, vähän kuin meidän Nuutipukinpäivä tammikuussa (taitaa silti olla lähinnä vain meillä Porissa tämä päivä?)! Mentiin siis heidän tuttavaperheen luokse illalla kuuden aikoihin. He asuivat Kansasin puolella noin 45 minuutin ajomatkan päässä. Naapurusto oli todella hienostunut - upeita isoja taloja ja hurjaa panostusta talojen Halloween koristeluihin. (kuten perheen isä totesikin: tässä naapurustossa on hyvä tehdä trick-or-treatingia kun tietää että karkitkin ovat astetta parempaa tasoa, heh!)
Syötiin ensin illallinen perheen luona ja sen jälkeen lapset alkoivat kiertää naapuruston taloja kysyen ovella aina "Trick or treat!" ja sitten saivat pusseihinsa monta karkkia. (oikeastaan heidän ei tarvinnut edes sanoa sitä, sillä talojen asukkaat olivat jo valmiina ovella tai ulkona tarjoamassa karkkeja!) Kortteli oli täynnä lapsia jotka juoksivat talosta taloon ja vanhemmat kulkivat tiellä lasten mukana. Yhdessä talossa oli tehty nuotio etupihalle ja sen ympärillä aikuiset jakoivat karkkia lapsille, ja yhden talon terassilla oli oikein "kummitusluola"; tekosavua, nainen puhui mikrofoniin möreällä kummitusäänellä ja hänellä oli kummitusnaamari päässä ja joka puolella välkkyi punaisia ja oranssisia valoja! Jos mä olisin ollut lapsi ni olisin varmaan pelännyt mennä joihinkin taloihin!

Kahdeksan jälkeen olikin jo aika lähteä viemään lapsia unten maille ja Tricia ja hänen miehensä kuskasivat mut sitten kotiin ennen sitä. Siitä lähdinkin sitten Halloween juhliin vielä kavereiden kanssa, tosin käytiin ensin Chipottlessa syömässä kun tarjosivat kaikille halloween asuihin pukeutuneille ruoan kolmella dollarilla ja viereisestä Yogurtinista sai frozen jugurttia neljällä dollarilla! :D Oli kyllä jonotkin aikamoiset.

Tässä kuvia torstailta:

Kids are ready for trick or treating!

Nämä talojen koristelut...huh!

Ja koiralla tietysti Trick or treat -puku ;)


Täällä on ihanat värit puissa tällä hetkellä!


Vähän luurankoja ja muita tällä terassilla!

Näillä oli hauskat puvut :D

Aikuiset vastaanottamassa lapsia terassillaan.. :D



Olipa erään talon pihalla "hautausmaakin"



Tämä oli viimeinen talo jossa käytiin ja samalla myös pelottavin! Tuo nainen tuolla terassilla puhui möreällä äänellä mikrofoniin ja pihalla vilkkui valot ja tuli savua ja hrrr..... pelottavaa! No lapset menivätkin tänne äitinsä kanssa.


Otin valokuvia ja yhtäkkiä tässä puskassa ollut musta hahmo alkoi puhumaan, se olikin elävä ihminen! Että mä pelästyin ja niin pelästyi lapsetkin :D



Halloweenista seuraavana päivänä eli perjantaina lähdettiinkin sitten viikonloppureissulle Saint Louisiin. St. Louis on vähän Kansas Citya isompi kaupunki itään päin mentäessä, noin 3,5 tunnin ajomatkan päässä täältä. Ajettiin sinne siis Laurenin autolla minä, Emma ja Lauren. 

St Louisissa asui siis Laurenin sisko Gabrielle, joka opsikelee Saint Louis Universityssä. Mentiin perjantaina heti Gabriellen asunnolle yliopiston kampusalueelle. Tytöt olivat jo aikaisemmin varanneet liput country musiikkia soittavan bändin konserttiin, joten he lähtivät sinne perjantai-illalla ja veivät samalla minut ja Emman hotellille, jossa yövyimme. Päätimmekin lähteä metrolla seikkailemaan downtowniin, jossa söimme hyvän illallisen ja lasilliset viiniä! Takastullessa otimme kuitenkin taksin, sen verran epämääräistä porukkaa oli metrossa. (St Louis on tilastoissa yksi Yhdysvaltojen vaarallisimmista kaupungeista)

Lauantaina meitä odotti hotelliaamiainen (ihana amerikkalainen hiilihydraattipläjäys!) ja sitten lähdettiinkin Gateway Archille. Gateway Arch on St Louisin keskustassa sijaitseva muistomerkki, jonka on suunnitellut suomalainen Eero Saarinen vuonna 1947. Monessa kohdassa oli Eero Saarisen nimi esillä, ja mä mainostin tytöille tottakai että hän on Suomesta! Heh. Archin alapuolella sijaitsi museo ja sen jälkeen pääsi pienellä viiden hengen (tärisevällä) hissillä ylös asti (192metriä!). Hienot oli maisemat!

Gateway Archin jälkeen käytiin eräässä ostoskeskuksessa ja illalla mentiin City Museumiin, joka oli kuin iso leikkikenttä niin aikuisille kuin lapsille (ehkä enemmän lapsille, mutta mun amerikkalaiset ystävät oli hyvin innoissaan päästessään kiipeilemään ja seikkailemaan museoon rakennetuissa sokkeloissa). No, oli se mustakin hauskaa, taidan olla liian vanha jo innostumaan liukumäistä ja kiipeilytelineistä!

Sunnuntaina käytiin Science Centerissä, joka oli kuin Suomen Heureka. Se oli mielenkiintoista, oli juttuja ihmisen kehosta ja sähköstä ja avaruudesta. Sen jälkeen käytiin vielä maistamassa Ted's Frozen Custardia, joka oli "Things to do in St Louis" -listalla mun USA Lonely Planet kirjassa. Pieni, ihan nakkikioskin näköinen paikka (ollut pystyssä vuodesta 1929 asti), jossa myivät tätä frozen custardia: vähän kuin jäätelöä, mihin sait valita omat maut sekaan. Hyvää oli!

Sunnuntaina käytiin vielä St Louis Universityn kampuksella kävelemässä, oli tosi kiva nähdä toinen yliopisto! Tosin tämä St Louis University on yksityinen yliopisto, kuulemma rankattu top kymmenen yliopiston joukkoon Yhdysvalloissa, joten olivat puitteetkin sen mukaisia.  Kuntosali ja urheilutilat olivat varmaan kolme kertaa UMKC:n kokoisia, heillä oli oma outdoor uima-allas ja muutenkin paljon erilaisia rakennuksia opiskelijoille. Mutta kuulemma opiskelijat maksavat siellä kaksi kertaa enemmän lukukausimaksujakin. Tämä Gabriellekin kertoi työskentelevänsä koulun ohella 30 tuntia viikossa läheisessä hotellissa, jotta saa maksettua opintonsa. Voitteko kuvitella! 30 tuntia viikossa töitä ja sen lisäksi hänellä on 16 credit hoursia eli  16 opintopisteen verran opintoja koulussa (vrt: mulla on 12)! Hullua tämä näiden touhu! Mutta lähes poikkeuksetta jokainen amerikkalainen johon olen tutustunut käy koulun ohella töissä (tosin 30h/viikossa en ole vielä kenenkään kuullut työskentelevän). 

Oli kiva viikonloppu, pääsi vähän tuulettumaan koulujutuista! Muutenkin oli kiva käydä muualla, kun Kansas Cityn lisäksi ei olla vielä paljon ympäristöä nähtykään. Pakko silti sanoa, että vaikka Saint Louis on isompi kaupunki, niin odotin siltä paljon enemmän. Oli tosi kiva nähdä St Louis, etenkin Gateway Arch, mutta muuten pidän Kansas Citystä kaupunkina paljon enemmän. St Louisin downtown oli todella hiljainen, ei ihmisiä juuri missään! Kaupunki on kuulemma silti urheilukaupunki henkeen ja vereen (Gardinals baseball joukkue ja St Louis Blues NHL-joukkue) ja aina pelien aikaan kaupunki täyttyy ihmisistä. Museoita ja muita nähtävyyksiä oli kuitenkin paljon, olisi ollut vielä mm. Botanical Garden ja St Louis Zoo, jotka jätimme tällä kertaa välistä, mutta jotka olisi varmasti ainakin kesäaikaan hieno nähdä. Totesimmekin Emman kanssa kun saavuimme sunnuntai-iltana takaisin Kansas Cityyn, että tuntuu ihan kuin kotiin palaisi! Heh, hauska tunne!

Tässä vielä kuvia Saint Louisista. Kivaa loppuviikkoa kaikille! :)

Näkymä hotellin pihalta.

Ylhäältä Gateway Archilta otettu kuva St Louisin downtownista.

Gateway Arch (minä, Emma, Lauren, Gabriellen kaveri Hailey ja Gabrielle)




Tuollaiseen pieneen koppiin ahtauduttiin ja sillä huristeltiin ylös lähes kahteensataan metriin Archin huipulle! (hissimatka kesti 4 minuuttia eli ei onneksi silti kauaa)





Portti Saint Louis Universityn alueelle, joka olikin kuin oma pieni kylä.

Tuo korkea hotellilta näyttävä rakennus oli yksi opiskelija-asuntoloista!

St Louis Universityn kampusalueella


Niin ihanat värit puissa!




Koulun maskotti, billiken! En oikein tiedä miten sen suomentaisi? Ei oo karhu eikä nalle mut vähän sen näköinen silti :D Kannattaa googlettaa St Louis billiken!

Kampusalue! UMKC:n verrattuna vähän vanhempia rakennuksia, UMKC on todella moderni verrattuna esimerkiksi tähän St Louisin yliopistoon.

Emma, Gabrielle ja Lauren




1 kommentti:

  1. Hauskaa miten ihmiset on panostanut tohon Halloweeniin! Näyttää kyllä just niin jenkkimeiningiltä kun vaan voi olla noiden rekvisiittojen kanssa :D
    -Mahis

    VastaaPoista